Pulkanturhake

Me ei olla yhtään pulkkaperhe, ei sitten yhtään.

Vauvapulkka oli tietysti hankittava juuri yksvee täyttäneelle esikoiselle (kuten aika moni muukin semiturha vauvatarvike). Ajattelin, että vaihtelun vuoksi voisi olla kiva vetää häntä pulkassa rattaiden työntämisen sijaan koiraa lenkittäessä. No joo, ei ollut kovin kivaa. Koiraa taluttava käteni osoitti kello kahteentoista, pulkkaa vetävä käteni kello kuuteen, ja kuvioon kuuluivat myös suurehko raskausvatsa, liukkaat kengät ja armoton ketutus. Se siitä sitten.

Esikoisen kaksvee talvena ostettiin sitten oikea pulkka ja lähdettiin kokeilemaan aitoa pulkkamäkeä. Homma olikin pojan mielestä kamalinta ja pelottavinta ikinä, ja sen talven pulkkamäet jäivät kahteen laskuun. Jännä kyllä, mutta jäisessä pyllymäessä ei pelottanut lainkaan. Tuona talvena meillä oli jo kuopuskin, mutta hän oli liian pieni istumaan vauvapulkassa, joten vauvapulkka vietti talvensa varastossa. Ja niin pääosin se toinenkin pulkka. Siinä esikoinen ei suostunut istumaan edes vedettäessä, joten kuljetusarsenaalimme koostui lumessa matelevista painavahkoista tuplarattaista ja joka suuntaan tempoilevasta koirasta.

Tänä talvena vauvapulkka annettiin naapureille suklaalevyä vastaan, ja ostettiin tilalle toinenkin "isojen pulkka". No nyt kyllä mennään pulkkamäkeen! Tällä kertaa molemmat uskalsivat tulla pulkan kyytiin mäessä, mutta vain isin kanssa. Lopputuloksena siis itse seisoskelin mäen päällä tylsistyneenä ja yritin maanitella jompaa kumpaa lastani laskemaan kanssani pulkalla, mutta vain isi kelpasi. Pari kertaa laskivat, sitten ei homma enää kiinnostanut, vaan piti päästä lähellä olevaan liukumäkeen.

Vielä olisi talvea jäljellä, pitäisiköhän antaa pulkalle vielä yksi mahdollisuus...?

Oikeasti odotan jo kevättä. Saisi ne lumet jo sulaa.