Täydellinen trikoopaita

Päiväkotien käytävillä, kyläpaikoissa, leikkipuistoissa, ravintoloissa, kaupoissa... Joka puolella missä lapsia on, käy selväksi mikä on poikalapsen normivaate: trikoopaita. Talvella pitkähihainen, kesällä lyhythihainen. Onhan se vaan mahdottoman kätevä ja mukava vaatekappale.

En ole aikoihin tullut ostaneeksi lapsille täydellistä trikoopaitaa, koska sellaista ei ole tullut vastaan. Monia ei niin täydellisiä on kyllä tullut ostettua toki. Jokaisessa ostoksessa tuntuu mättävän joku asia. Mikään trikoopaita ei ole sykähdyttänyt minua aikoihin. Liekö se sitten ihan vaan normaalia, että aikuinen ihminen etsii sykähdyksensä muualta kuin lastenvaatteiden maailmasta, no kyllä varmaan... ;)

Mutta koska olen kerran ajautunut siihen tilaan, että haen lastenvaatteista elämyksiä, niin siitä on vaikea oppia poiskaan.

Nyt seuraa vinkki lastenvaateteollisuudelle. Perustakaa trikoopaitoja valmistava merkki, jossa yhdistyvät alla listatut asiat. Takaan että myytte kuin kuumille kiville. Kriteerit ovat oikeastaan itsestäänselviä ja jokaisen vaatevalmistajan ymmärrettävissä ilman syvällisiä markkinatutkimuksiakaan. En pyydä rojalteja. Voin kyllä lähteä yhteistyökumppaniksi. ;)

• me&i:n slimmi ja istuva paitamalli - täydelliset mittasuhteet
• Mini Rodinin coolius ja haluttavuus
• Metsolan froteepaidan laatu (pahoittelut että sekoitin froteen tähän trikookeskusteluun)
• Po.Pin statusarvo
• Aarrekidin kotimaisuus ja omaperäisyys
• Mini Rodinin jälleenmyyntiarvo
• me&i:n synnyttämä yhteisöllisyysilmiö
• Papun design ja tyylikkyys
• me&i:n trikoomateriaali - napakkuus ja joustavuus! Elastaania mukaan vaan reilusti
• Mini Rodinin markkinointistrategia: droppia dropin perään
• myös Po.Pin markkinointistrategia: äitien vauhkoonnutus kaiken maailman limited edition mallistoilla
• järkihinta (oikeastaan none of the above)

Kiitos ja jään odottelemaan! ;)

P.S. Vaikka en ole viime aikoina postannut paljoakaan lastenvaatteista, oletan että ne alkavat taas pyöriä mielessä uusien mallistojen saapuessa kauppoihin. Vaikka ei kai me mitään edes tarvita... ;)

Itsekurin puutetta

Voi suklaa, suklaa, suklaa... Kunpa voisin kirjoittaa tähän, että ehei, en ole syönyt sokeria lainkaan sitten tammikuun alun, eikä oikeastaan edes tee mieli!

"En usko ehdottomiin ruokavalioihin" alkaa kuulostaa vähän itsepetosta sisältävältä lausahdukselta, kun katsoo tuota oheista kuvaa.

Kyseinen suklaajoulupukki oli luonut minuun merkitseviä katseita jo parin viikon ajan eräästä työpaikalla sijaitsevasta työntekijöiden joulusuklaajämäkulhosta. Sen ympärillä olevat pienemmät joulupukit ja suklaakulkuset vietiin pikku hiljaa parempiin suihin (kyllä, seurasin tilanteen kehittymistä tarkkaan), mutta kukaan ei ilmeisesti kehdannut ottaa tätä jättipukkia. Sitten eilen illalla melkein kaikkien muiden lähdettyä jo kotiin kävelin supernälkäisenä tämän yksinäisen pukin ohitse, ja varmistettuani ettei kukaan näe, nappasin pukin matkaani. Hups tosta noin vaan se sujahti laukkuuni ja suljin laukun tiiviisti kiinni.

Nyt autossani hengailee siis puoliksi syöty joulupukki. Olo on syyllinen!! Ellei suorastaan rikollinen!

Ruokavalio on muuten pysynyt kohtuullisen hyvin kasassa: iltasyömiset ovat järkeviä proteiinipitoisia aterioita eikä leipä-juustomössöä, ja päivällä lounaat koostuvat proteiinista ja kasviksista. Vaatteetkaan eivät kiristä yhtä paljon kuin tammikuun alussa, joten olo on kai aika lailla parempi.

Mutta sellaista olen miettinyt, onko naisen tarpeellista ja mitenkään relevanttia tavoitella niitä mittoja, joissa oli ennen raskautta? Hyväksyäkö se ikuinen +3kg vai tavoitellako vain sitkeästi muutosta? Olisiko sitä onnellisempi vähemmillä kiloilla VAI hieman pehmeämpänä pyykkilautavatsattomana mutta itsensä hyväksyneenä? Tällä hetkellä kun en taida olla kummassakaan tilassa.

Fleecevuorilliset sukkahousut

Pieces: Edna Tights

Tässä kuvassa näet:

1. Vatsalihakseni tammikuun alussa alkaneen kiinteytyskuurin jälkeen (hahhah)

2. Asian, josta en ollut aiemmin kuullutkaan: fleecevuorilliset sukkahousut

Siis sukkahousut, jotka mahdollistavat mekon käytön pakkasillakin!  Toki en käytä näitä varsinaisesti ulkoillessa, vaan kävellessä työmatkani n. 300 m pituista ulkoiluosuutta aamuin illoin. Ja sitten kun ulkoillaan, niin nämä lämmittävät kivasti toppahousujen alla. Ulospäin sukkahousut siis näyttävät ihan tavallisilta, mutta sisällä on fleecenukkavuori. Pehmeät on jalassa! Jees, kyllä, mahtava innovaatio!

Sukkahousuja myy Pieces (omani ostin Vilasta) ja hintakin oli aika huokea (n. 12-13€.)

Röykkiöt

Ei ollut tarkoitus huolestuttaa ketään! Joo, olihan se muovikasattomuus hieman liian epätodellista ollakseen todellista. On meillä leluja, kasoittain, röykkiöittäin. Niitä on olohuoneessa kirjahyllyssä laatikoissa, nurkassa epämääräisenä kasana, portaiden alla laatikoissa, sohvapöydän (=arkun) kannen alla, poikien sänkyjen alla vetolaatikoissa. Ja on meillä yhtä sun toista muutakin ylimääräistä tavaraa.

Lastenhuoneeseen nämä eivät mahdu, sillä huonehan on postimerkin kokoinen. Sitä paitsi lapset leikkivät mieluiten olohuoneessa muutenkin.

Kyllä, ahdistaa!! Hieman vaivaa on kuitenkin nähty, että röykkiöt on melko helposti piilotettavissa tarpeen tullen. ;)

Viimeinen silaus

Tää olis nyt niinku valmis. Viime viikonlopun aikana naputtelin paikoilleen Metsolan kaksi sisustustaulua. Myös H&M:n pilkkutyynyt saapuivat, toinen puoli valkoinen, toinen musta. Keltainen kori revittiin heti kauppaleikkiin. Olisi pitänyt ostaa kaksi veljessovun säilyttämiseksi.

Näiden lisäysten jälkeen lastenhuoneen sisustus alkoi tuntua sellaiselta, etten kyennyt perustelemaan yhtään lisähankintaa tai huonekalun puljaamista paikalta toiselle. Ehkä. Mutta mikä ihana projekti! Yhdeksän neliömetrin kokoinen sisustusleikkikenttä, vapaa-ajan vastapainoa työ- ja kotiarjelle. Tähän voisi jäädä koukkuun!

Sisustuskuumeeni ei siis laantunut. Seuraavaksi suunnittelen olohuoneen maalaamista. Ja tämä työhuone, se vasta kohdennusta kaipaisikin. Muistanette, että ruskea oli muotia sisustuksessa vuonna 2008? Kappas, juuri se vuosi, kun muutimme tähän asuntoon. Ruskea, I'm so over you.

Kuvissa näkyvät jutut: Matto - Ikea, Tapetti - Ferm Living, Lakanat - Finlayson, Pilkkutyynyt ja keltainen kori - H&M, Sängyt - Veken kaluste, Taulut - Metsola.

Hei mä osaan!

Myönnetään, tunnustetaan: en ole erityisen urheilullinen. Enkä varsinkaan talviurheilullinen. Hiihtäminen, luistelu, lumikenkäily tai mikään muukaan talviextremeily ei kuulu harrastuksiini. Laskettelusta pidän, tosin sitäkään en ole harrastanut viimeiseen viiteen vuoteen. Lumilautailu taas - ei tulisi mieleenkään kokeilla. ;)

Olin samanlainen jo lapsena. Luistellessa piti haalarin sisään laittaa pepunpehmiketyyny, hiihtäminen oli kamalaa, luistimet puristivat, varpaat palelivat ja laskettelukin meni ensimmäisillä kerroilla lähinnä hississä kaatuiluksi (traumat...).

Olen ennenkin pohtinut, mahdanko vahingossa siirtää näitä vinksallaan olevia asenteitani lapsilleni. "Golf on hanurista" voisi olla mottoni. Olen aina kuvitellut, ettei lapsistanikaan ehkä voisi tulla kuin kiukuttelevia, ensimmäisestä epäonnistumisesta lannistuvia sohvaperunoita.

Kävimme tänään kokeilemassa esikoisen kanssa luistelemista ihan ensimmäistä kertaa. Kyllä, vasta nyt neljävuotiaana, vaikka kuulemma kaksivuotiaankin voi hyvin viedä jäälle ja yksivuotiaan laskettelurinteeseen! Vähän jännitti, kuinka tässä käy ja millä nopeudella luistimet lentävät penkkaan, jos niitä nyt ylipäätään saa jalkaan laittaa.

Vaan sainpa yllättyä! Normaalisti kohtuullisen lyhytpinnainen ja temperamenttinen kaveri suostui mukisematta yhteistyöhön. Tasapainohan ei todellakaan ollut hallinnassa eikä menoa voi luisteluksi kutsua, vaan sepä ei haitannut! Iloinen ja hymyilevä poika sanoi "tää on hauskaa, mä osaan!" ja kaatumiset lähinnä naurattivat. Pakko oli testata, onko korvissa ylimääräistä vaikkua, kun seuraava lause oli: "Mä voisin kokeilla suksiakin".

Mukana saattaa toki olla vähän sitäkin, että yhteisellä luistelujutulla poika sai äidin koko huomion itselleen. Kymmenen metrin päässä odottavalla velipojalla oli käynnissä itkuraivarit, kun äiti ei ehtinyt auttamaan häntä kiipeämään kivelle, ja viidentoista metrin päässä oleva koira vinkui yksinäisyyttään tolppaan kiinnitettynä.

Hei, tätä me kokeillaan ehdottomasti uudestaankin! Ehkä äitikin kaivaa luistimensa varastosta esiin.

Sisälle tultuamme sain tosin kokea aurinkoisen talvikelin seuraukset: migreenikohtaus.

Jäässä

Jäässä on ainakin järvi, sormet, varpaat, posket, nenänpäät... Joillakin myös ajatukset. ;)

En silti uskalla valittaa, aurinko on ystäväni. Auringossa on myös ihanaa valokuvata! Eikä tästä mene enää montaa viikkoa, niin aurinko alkaa jo lämmittää ja saa pään hikoamaan pipon alla.

Tänä viikonloppuna saimme tosin lämmitellä ihan luksusolosuhteissa. Vietimme aikuisten vuorokautta ostoksilla, kylpylässä ja hotellissa aikuisten ystävien seurassa. Ihan huippua! Muutaman kerran huomasin tosin ajattelevani, että tänne olisi hauska tulla lasten kanssa. Varmasti pian menemmekin.

Aurinkoista sunnuntaita! Ja tervetuloa uusille lukijoille kaikille tasapuolisesti ja lämmin kiitos että olette pysyneet mukana vanhatkin! :)

Keskipäivän aurinko

Tässä eräänä päivänä:

Heräsin 5.45, ajoin vajaan tunnin matkan maalta Helsinkiin, parkkeerasin auton parkkihalliin, ja huomasin että läppärini oli jäänyt kotiin. Fak, ja muita vastaavia voimasanoja. Takaisin kotiin, kello oli jo 9, ohjelmassa etäpäivä, hiljainen koti, ärsyttävä pyykkivuori johon en kuitenkaan koskenut, online-kokouksia, epäergonominen työasento ruokapöydän ääressä.

Ruokatunnin tuhlasin koiran lenkittämiseen auringonpaisteessa.

No ei hullumpi päivä sittenkään!

Laukku joka on ikuinen

Keikun kehtaamisen ja epämukavuusalueen rajoilla postatessani tällaista... Mutta siinä se on! Itsekäs panostus itseeni. Mulberryn laukku, josta en aio koskaan luopua.

P.S. Kuvassa myös pakkaspäivän talviaurinko, kevään eka tulppaanikimppu ja sohvatyynyistä keskimmäisenä Prismasta tehty löytö. Samaa House -sarjaan kuuluvaa harlekiinikuviota oli myös mustavalkoisena, ja sitä löytyi ainakin koristetyynyliinoissa, pussilakanoissa ja fleecehuovissa.

Sitä saa mitä tilaa

⁂ ⁂ Lunta! ⁂ ⁂

Ihan ei pulkkamäkeen vielä päästä, mutta raikastaa se tuo vähäinenkin lumipeite, ja vielä enemmän ilahduttaa pilvien välistä pilkahteleva aurinko!

Viime aikoina (lasten) uhma on välillä läikkynyt yli ja pinna on kiristynyt puolin ja toisin. Kun lapset purkavat kiukkuaan ja suuttumustaan minuun, huomaan heidän yrittävän kasvattaa ja komentaa minua (ja toisiaan) niillä - köhköh - metodeilla, joita minä käytän:

"Nyt on viimeinen varoitus äidille!"

"Yksi...kaksi...KOLME!"

"Nyt mä olen hei ihan tosissaan!"

"Keskity sinä vaan omaan syömiseen!"

"Älä pelleile kultani!"

"Nyt mä en jaksa!"

"Nyt äiti menet jäähylle!"

"Rauhotu!"

Keneltäköhän ovat oppineet?? Ei aina kovin ylevää kuultavaa, mutta sitä saa mitä tilaa... ;)

Ikea Expedit = leikkikeittiö

Törmäsin Googlen kertomana ihan mahtavaan ideaan: Ikean Expedit -hyllykön leikkihellatuunaukseen, jonka voit katsoa täältä. Itse tein leikkihellalle vielä uunin tuohon alapuolelle Expedit -sarjaan kuuluvasta hyllykköön upotettavasta kaapinovesta.

Homma on toteutettu mustalla ja punaisella kontaktimuovilla, jotka tilailin Etolan nettikaupasta.

Vanha muovinen, liikaa tilaa vievä leikkikeittiönrotisko meni kierrätykseen paikallisen FB-kirppiksen kautta ja nyt kokkailuleikit tapahtuvat täällä:

Taisi tämä projekti olla kaikken hauskinta äidille, ehkä ei niinkään lapsille, hih... Oletettavasti kokkailuleikit ovat parin vuoden sisällä förbi, ja sitten hyllytila on helposti vapautettavissa muuhun käyttöön.

P.S. Okei joo, nuo hellan nupit jäivät muistuttamaan kelloja. Mitä oikein ajattelin... :D

Hyvä olo

"Rakas Eki! Oon 156cm ja 48kg, oonko OK? Kannattaisko mun laihduttaa??!" *)

Tähän tyyliin alkoi muistaakseni suurinpiirtein jokainen kysymys legendaarisen Suosikki-lehden Bees&Honey-palstalla. Oli muuten kyseisen lehden suosikkipalstojani.

Jos kysyjän mitat eivät partasuisen Ekin mielestä olleet OK, saattoi hän vastata: "Voisit kokeilla jättää pois ylimääräiset sipsit, limut ja karkit. Lisäksi olisi hyvä harrastaa jotain liikuntaa, voisit esimerkiksi pyöräillä kouluun."

Tammikuussa on jotain outoa, koska silloin kaikki laihduttavat ja harrastavat liikuntaa. Helmikuussa 90% massan mukana hurahtaneista on jo luovuttanut. Näin kävi muun muassa minulle viime vuonna.

Tänä vuonna housut kiristivät herkutteluntäyteisen syksyn jäljiltä sen verran tukalasti, että päätin lähteä miehen mukana kokeilemaan vähähiilihydraattista dieettiä. Olo onkin jo viikossa parantunut huomattavasti ylimääräisen sokeripöhnän poistuttua. En varsinaisesti tavoittele laihtumista, vaan sokerikoukusta irrottautumista. No okei, saisi ne viimeiset raskauskilotkin vihdoin lähteä. Parit farkut tuolla polttelisi. Esikuvani tässä projektissa on muuten Ada, ja tsemppiä olen saanut myös Ä.Hupulaisen personal trainer -projektista.

Tällä tyylillä kokeillaan seuraavat pari kuukautta:

• Aamupala: kaksi ruisleivänpalaa (päivän ainoat leivät) ja juustoa
• Lounas: työpaikan ruokalassa proteiini (liha/kala/kana) + kasvikset, mutta riisiä, perunaa tai pastaa vain ihan vähän
• Välipala: proteiinirahka
• Päivällinen: salaatti tai munakas
• Iltapala: pikkuporkkanat, pähkinöitä, rahkapirtelö pakastemarjoilla tai hedelmiä tai vähän näitä kaikkia

Paljon vettä ja jos ei muuta keksi, niin teetä. Ja salaa lasten muumikeksipaketista varastettu herkkupala (hys siellä!!).

Liikuntaa en tällä hetkellä saa mahtumaan arkipäiviin. Ehkä viikonloppuisin sitten, JOS jaksan tai ehdin.

Vakkarisalaattiini tulee lohta, vihersalaattiainekset, kananmunaa, salaattijuustoa, pähkinöitä ja omenaa. Nam!

*) Mitat keksitty, ei siis omia mittojani. Jos siis menitte lankaan, hahah!

String Pocket ja muumit

"Niin mitä sä oikein sitten laitat tähän hyllyyn?" kysyi eräs hyllynkiinnitysapulainen. 

"No älä sä sitä mieti!" *silmien pyörittelyä*

Hulluilta Päiviltä hankittu String Pocket on vihdoin seinällä. Sehän se tässä on se pääasia, you know. ;)

Ajattelin hankkia tähän jotain kivoja purkkeja ja muuta sellaista turhaa. Toistaiseksi hyllyä koristavat lasten muumifiguurikokoelma ja esikoisen vauvalahjaksi saamat, ristiäisissäkin jalassa olleet Converset.

 

Lastenhuone tarvitsee vielä muutaman viimeisen silauksen. Selailin H&M Homen uutta mallistoa, ja löysin muutamia hyviä ehdokkaita musta-valko-keltaisesta värimaailmasta:

Täällä mä olen

Ystävä synnytti esikoisensa. Samalla tajusin, etteivät omat lapseni enää ole vauvoja. Oikeastaan aika isoja poikia jo. Varsin terävä huomio, toinen on kohta kolme ja toinen täyttää vielä tämän vuoden aikana viisi. Käytännössä jo melkein koulussa siis.

On hämmentävää, kuinka nopeasti lapset kasvavat. Ja kuinka paljon kehitystä elämän ensimmäisinä vuosina tapahtuu. Olin toki kuullut puhuttavan moisesta aikaisemminkin, mutta totta se on. Jonain päivänä siihen vaan herää.

Esikoiseni on nyt neljä. Jossain vaiheessa siitä pienestä vauvanrääpäleestä tuli kiipeilytelineissä korkealle kiipeilevä, uimahallissa kellukkeiden kanssa itsenäisesti polskutteleva vauhdikas ja vikkeläjalkainen nuori mies, joka ei tiedä mitään tylsempää kuin äidin sylissä istuskelun. Poika, joka menee jo reippaasti ja hymyillen päiväkotiin aamuisin. Poika jolla on lempiväri, lempikirja, lempivaatteet ja lempilelut.

Kuopus on vielä vähän pehmeämpi, suurisilmäisempi, viipyy kauemmin sylissä ja on kevyempi kantaakin. Hänkin kuitenkin istui päiväkodin joulujuhlassa penkillä isona poikana, kavereidensa kanssa kädet coolisti farkkujen taskuissa, innostusta peitellen ja aina välillä äidille vilkuttaen ja leveästi hymyillen. Reippaasti esitetty pupulaulu pupunkorvat päässä ja kapulat käsissä sai äidin pakahtumaan ylpeydestä. Tietenkin.

Onneksi ne sentään antavat vielä pussata ja halata!

Uudesta vauvasta en haaveile, mutta ehkä aika voisi hidastaa kulkuaan edes vähän? Vaikka haaveilen kovasti omasta ajasta, tilasta ja ajatuksista... niin tämä elämänvaihe on varmasti se, jonka perään jälkeenpäin haikailen kaikkein eniten.

Tulipa vähän cheesyä tekstiä, mutta joskus tuntuu tältä, kun on illalla saanut lapset nukkumaan ja on hiljaista.

Melina MiniShow-blogista haastoi esittelemään bloginurkkaukseni. Tässä se on, täynnä Ikean lastulevyä ja pölyä, työhuone / vaatehuone / romuhuone (no kai teilläkin on sellainen??), alkuperäisessä sisutuksellisessa tyylissään kuuden vuoden takaa. Juuri tänään, juuri tällaisena. ;) Ehkä sisustusintoni etenee seuraavaksi tänne, who knows...?

Täällä se minun oma aikani siis tapahtuu, johtojen, kirppissäkkien, vaatelipastojen, valokuvien ja sattumanvaraisten koriste-esineiden keskellä, pöytäkoneen hurinassa, lasten tasaista tuhinaa viereisestä huoneesta kuunnellen. Postaukset kirjoitan siis koneella, kommentit puolestaan iPadilla, yleisimmin sitten keittiössä tai olohuoneessa, tai sängyssä ennen nukkumaanmenoa.

Laitetaanpa haastetta eteenpäin seuraaville tyylitietoisille bloggaajille! Paljastakaa bloginurkkauksenne. :)

Miima

Juuli

NiklaStar

Elämäni projektit

Näinhän se on suurinpiirtein mennyt:

• Matkojen suunnittelu (aikana ennen lapsia kun tuli matkustettua enemmän ja omatoimisemmin)
• Häiden suunnittelu
• Omistusasunnon hankinta, pintaremontointi ja sisustaminen
• Koiranpentu
• Vauvakuume
• Vauva
• Toinen vauva
• Kotiäitiys - kyllä kai tämä ansaitsee maininnan ihan omana projektinaan?
• Lastenvaatteet
• Blogi
• Töihin paluu
• Sisustuskuume
• Itseensä panostaminen: vaatetus, ruokavalio, elämäntavat

Nämä ja monta muuta, isoa tai pientä projektia.

Entäs sitten, mitä seuraavaksi? Pitääkö tässä ruveta miettimään jotain uutta projektia vai eläisikö sitä vaan tätä tavallista arkea, ilman seuraavaa haavetta tai tavoitetta?

Elättekö te tavoitellen seuraavaa isoa taikka pientä etappia vai oletteko ihan tyytyväisiä siihen, mitä on jo?

 

Joulun lempparilahja

Joulun suosikkilahjoihin kuului tämä Play2Learn -automatto/lattiapalapeli. Matto koostuu toisiinsa palapelimaisesti yhdistettävistä vaahtomuovisista osista, se on pehmeä, tukeva ja pysyy hyvin paikallaan. Se on myös helppo kerätä kasaan ja säilyttää pinossa vaikka tuossa takana olevan hyllyn lokerossa. Ja toki siinä on mainioita yksityiskohtia ja ideoita leikkiin. Jouluaattona koimme unohtumattoman rauhallisen hetken, kun kaikki serkukset (4 kpl poikia, iät 1-4v.) leikkivät sovussa matolla ja autoilla.

Jatkokehitysidea (saa varastaa): kiinalaiset tehtaat, olkaa hyvä ja tehkää näitä kolmiulotteisena. Vähänkö tämä olisi vielä hienompi, jos tässä olisi mäkiä, siltoja ja tunneleita!

Kiitos vielä joulupukki! ;)

Tänään meillä alkoi taas arki ja päiväkoti. Ihan mukavaa tämäkin! Ainoa häiritsevä tekijä tässä päivässä on ollut vieroitusoireet suklaasta. En varmaan ole ainoa..?

Valon kaipuu

Olohuoneeseen paistava aurinko oli niin hämmentävä näky, että lapset pomppivat innosta ja äiti kaivoi kameran esille. Aurinko!!

Kesäihminen kun olen, aurinkoa on todella jo ikävä. Suunnitelmissa on buukata kevätloma aurinkoon. Innovatiivisen ajattelun puutteessa kohteeksi on valikoitumassa Kanariansaaret. Tajusin juuri, etten ole käynyt siellä 17 vuoteen, ja tunsin itseni välittömästi hyvin vanhaksi.

Osaatteko suositella jotain kohdetta ja lapsiystävällistä hotellia Kanarialta?

Eilen vietettiin uutta vuotta oman perheen kesken kotona. Syötiin nakkeja, saunottiin, valettiin tinaa ja katseltiin raketteja ikkunasta. Hauskaa, kun lapset ovat jo sen ikäisiä, että heille jää mieleen perinteitä seuraavaakin juhlakautta varten!

Meidän joulukuusi näytti eilen tältä:

Out with the old and in with the new! Kuusi sai lähteä vanhan vuoden mukana.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

P.S. Ensi kerralla muistan sahata kuuselle imupinnan. ;)