Liikaa takkeja ja ongelmansa kullakin...

Tiedät, että lapsella on liikaa takkeja, kun joudut pinnistelemään, jotta kaikkia tulisi varmasti käytettyä riittävästi. Voi jestas, mikä nolo first world problem tämäkin... Sanokaa nyt, että teilläkin on sama ongelma!

Tästä viisastuneena vannon: ei enää liikaa takkeja meille. Minulla on lupa hankkia pojille (joko väli- tai talvikauteen):

• Kaksi vedenpitävää settiä (haalari tai takki + housut). No okei, yhdelläkin pärjää. Ehkä. Ja vähintään toisen voi ostaa käytettynä.
• Yksi kauppatakki
• Sadevaatteet päiväkotiin

 Ja tästä ei sitten saa lipsua!!

P.S. Nämä takit Reima Leap, 110cm ja kirppikseltä jo isoveljelle ostetut, nyt pikkuveljelle periytyneet Ticketin tähdet, 92cm. Mielettömän vähänkäytetyssä kunnossa.

Sopuli-ilmiö nimeltä Sirkus

Nikka aiheesta kirjoittikin jo tosi hyvin, mutta oli pakko tehdä tästä kutkuttavasta ilmiöstä vielä omakin postaus!

Po.P + limited edition -mallisto = sirkus!!! Huippuhyvää markkinointia.

Jos saisin nyt valita uudestaan gradun aiheen, tutkisin lastenvaatteisiin hurahtaneita äitejä! Mikä kumma saa sopulilauman rynnistämään Po.piin heti ovien avautuessa ja repimään toistensa käsistä raidallisia trikoonpaloja? Ja sellaiset normaalitkin ihmiset, kuten - kröhöm - minä kuluttavat aamupäivänsä nettikaupassa, joka ei toimi. Ihan vaan jännityksen vuoksi, luulisin.

Huuma tarttuu. Jopa klikkasin ostokoriin sen raidallisen peiton, mutta onneksi myös tajusin klikata sen sieltä pois, kun muistin ettei minulla olekaan enää vauvaa. Oho.

Kuumat tilannetiedot päivittyivät Facebookin Po.P-ryhmän seinällä aloitettuun keskusteluketjuun, jonne kertyi muutaman tunnin sisällä jotain viitisensataa kommenttia. Aika huimaa!

Tunsin itseni ihan voittajaksi, kun sain (virtuaalisesti) napattua itselleni kaksi sini-vihreäraidallista paita-housu -settiä, joista edes jomman kumman toivon sopivan edes jommalle kummalle lapselleni. Sitä pinkki-oranssi-sinistä versiota en sittenkään osaa ajatella omien poikieni päällä, joten toinen tulee nyt jäämään ilman.

Viihdettä, viihdettä!

Päiväkotikuvausvaatebingo

Ehtoota ystävät!

Täällä osoitteessa lähestyy päiväkotikuvauksen aika. Ainakin Leopardikuningatar onkin jo omassa postauksessaan tätä dilemmaa käsitellyt kattavasti. Tai dilemma ja dilemma, voihan tällaisen asian ohittaa minuutinkin pohdinnan jälkeen, mutta mutta...

Jos nyt oletetaan, että pojat ylipäätään suostuvat kuvattavaksi (ehkä päiväkodin ryhmäpaineessa eivät  tajua alkaa ketkuilla), niin olisi kiva että heillä olisi ehjät, siistit, puhtaat, kivan väriset ja keskenäänkin jotenkin samanhenkiset vaatteet päällään.

Kartoitin potentiaaliset vaihtoehdot vaatekaappia läpikäydessäni:

• Nova Starin farkut: muita ei olekaan, joten alaosan valinta oli helppoa kuin hengittäminen
• Rodinin pingut ja alpit: pingu on värjäytynyt pesussa harmahtavaksi ja alpit on vähän liian iso
• Rodinin pandat: ei tule kyseeseen, ovat niin surkeaa materiaalia että kaula-aukot ovat lerpahtaneet muodottomiksi ja muutenkin paidat näyttävät jo vähäisen käytön jälkeen aika nuhjaantuneilta
• Metsolan raitafroteet: kiva väri ja siisti kunto, erittäin vahvat ehdokkaat
• Aarrekidin paidat: kuvausta ajatellen vähän ehkä valju varsinkin tuo pöllöpaita väriltään
• Marimekot kauluspaidat: no ei, liian pönöttävät ja hienot tähän tarkoitukseen
• Po.pin raitapaidat uudesta sirkusmallistosta: kyllä, minä olen niiiiin huomenna kärppänä kolkuttelemassa verkkokaupan ovia klo 9!
• Muu, mikä? Vielä on toki aikaa kartoittaa muitakin vaihtoehtoja... ;)

Tai sitten voi olla, että laitetaan vaan ne, mitkä sattuvat olemaan puhtaana...

Liikenteessä

En tiedä, kuinka moni teistä voi samaistua tähän postaukseen, mutta tässä kuitenkin palanen arjestani...

Istun arkipäivisin autossa yhteensä noin kaksi tuntia, joka on aivan järkyttävän pitkä aika. Joku voisi myydä tätä ajatusta sillä, että sehän on nyt sitä omaa aikaa. Ei mene läpi! Jos omaan aikaan ei liity syöminen, lukeminen, television katsominen, nukkuminen, liikkuminen, älypuhelimen räplääminen tai bloggaaminen, silloin se ei ole mitään omaa aikaa. :) Toki autossa voi juoruta puhelimessa kaverin kanssa, vaipua ajatuksiinsa (ja selailla lemppariblogeja liikennevaloissa) tai kuunnella musiikkia, jos nyt jotain hyviä puolia yrittää etsiä.

Olen huomannut, että moottoritiet ovat täynnä ääliöitä. Klassinen esimerkki ääliöydestä on verenpaine tapissa kaahaava Audi- tai mikälie katumaasturikuski, yleensä keski-ikäinen todella tärkeä mieshenkilö. Se ilmaantuu hanuriisi sadanviidenkympin vauhdilla juuri, kun olet ohittamassa rekkaa ohituskaistalla, välkyttää pitkiä valoja, huitoo ja pui nyrkkiään. Koska itsekin ajat jo lievää ylinopeutta, eikä pikku Opelistasi lähde enempää tehoja, yrität pysyä rauhallisena, sillä tiedät kyllä kumpi tässä on se ääliö. Ääliökuski ohittaa oikealta, kiilaa mielenosoituksellisesti, ilmeilee ja näyttää käsimerkkejä, ja sinusta ohi päästyään ahdistelee seuraavaa kuskia siinä loppumattomassa jonossa. Moottoritien päässä se on kuitenkin niissä ihan samoissa liikennevaloissa, ruuhkaliikenne kun ei vaan vedä, ellei autoon satu ilmaantumaan siipiä.

Ehkä paras, hykerryttävin tunne maailmassa on nähdä tällainen maanteiden kuningas idioottikaahaaja poliisin pysähdyttämänä. Vahingonilo paras ilo!

Mutta miksi jaksan liikennettä? Kaksi syytä: isommat neliöt ja tukiverkostot. 

Kasvottomaksi

Tätä asiaa olen pyöritellyt mielessäni jo kuukausia, ja kyllä, tästä eteenpäin lasten tunnistettavia kasvoja ei näy blogissa. Ihan vain varmuuden vuoksi. Kävin läpi vanhat postaukset (jessus mikä määrä!) ja poistin ison kasan kuvia. Nyt jatketaan puhtaalta pöydältä!

Jatkossa blogi näyttää siis tältä:

Konjakkia jaloissa

Tällaiset saappaat se viikolla Postista roudattu Zalandon paketti piti sisällään. Tamaris assosioituu minulle merkkinä johonkin automarkettiin, mieleen tulee tätimäisyys ja vähän sellainen "out" -meininki. Joko olen itse sitten jo tätimäinen ja totaaliset "out", tai sitten Tamaris olikin ihan jees, mutta nämä nahkasaappaat kolahtivat heti! Väri ja malli on just eikä melkein.

Tää on kyllä niin paha tää kierre. Yllätin itseni haaveilemasta eräästä nimeltä mainitsemattomasta parin kuukauden ruokakauppalaskun verran maksavasta merkkilaukusta, joka niiiiin mätsäisi näiden kanssa. Joku pliis herättäkää minut näistä haaveista...!

Rattaissa roudattu pakettikasa piti sisällään myös Hullujen päivien neulemekko-ostoksen, String -hyllyn ja tapettia poikien huoneeseen:

Ferm Living Rush Hour

Enää puuttuu aika ja taito tapeointiurakkaan, mutta tulossa on, tulossa on...

Paketteja

Sarjassamme shopaholistin tunnustuksia:

"Lapseni joutuivat kävelemään kotiin, koska rattaat täyttyivät postista noudetuista nettiostospaketeista."

Eipä muuta tällä kertaa, mukavaa keskiviikkoa kaikille! :)

Hulluttelun lopputuloksena

Hullut Päivät ilmeisesti vetoavat johonkin ihmiskunnan primitiivisiin vietteihin, siitähän konseptin suosion täytyy johtua! Kilpailua, himoa, voitonriemua.

Hulluilla Päivillä pääsee nykyään verkkokaupassa kokemaan ihan vastaavaa jännitystä ja kyynerpäällä tökkimistä kuin tavarataloissakin. Olin parkkeerannut itseni kuuliaisesti muistilistan kanssa asemiin keskiviikkoaamuna klo 8. Ehdin klikata ostoskoriin sen merirosvopaidan (joka ei nyt oikeastaan ollut edes niin erityisen hieno), mutta se tippui korista matkalla kassalle. Paidan saivat ilmeisesti ne, joilla oli nopeimmat sormet nimi- ja osoitetietoja kirjoittaessa tai lyhin osoite.

Sama keissi torstaiaamuna Henri Lloydin neulemekon kanssa. Ei mitään saumoja, ei kumpaankaan värivaihtoehtoon! Tämä harmitti jo asteen verran enemmän.

Mutta hämmästyksekseni ostoskoriin jäi ja siellä pysyi loppuun asti Artekin String Pocket -hyllykkö, jonka olin klikannut mukaan mentaliteetilla "kokeillaan nyt". Nyt sitten vaan ihmetellään, mihin huoneeseen hyllykkö laitetaan, uudistuvaan lastenhuoneeseenko vai olohuoneeseen? Ehkäpä sinne lastenhuoneeseen! Jotkut kuulemma suunnittelevat sijoittavansa tämän hienostuneen klassikon vessaan. Enpä sano mittään... ;)

Ja mikä säästämisen illuusio tämäkin. Säästin muka noin 40€, mutta oikeasti olen 100€ köyhempi! ;)

Kolmatta kertaa en lähtenyt verkkokauppaan leikkimään, mutta palataanpa asiaan taas ensi keväänä... Sillä välin voidaan kummastella tätä hullareiden ikiomaa somekohua eli #ilmapallogatea...!

Cirafin kurahanskat

Juulin blogista olen saanut monia hyviä vinkkejä myös kivoista marketti- ja ketjuliikevaatteista, ja sieltä bongasin nämäkin Cirafin raidalliset kurahanskat! Hienot mutta huonot, oli tuomio Juulin postauksen kommenttilaatikossa. ;) Nämä oli meillä nyt vasta ensimmäistä kertaa käytössä, eli vielä elämme vaihetta "hienot", katsotaan pitääkö siirtyä vaiheeseen "huonot".

Alimmassa kuvassa pojat leikkivät olevansa päiväunilla päiväkodissa, kumpikin omissa sängyissään...

Pikkuveli: "Mä heräsin jo!"
Isoveli: "Nyt silmät kiinni!"

Näen keltaista

"Kyläilyä vai ulkoilua", pohdin tässä postauksessa Pico-takkiemme käyttötarkoitusta.  Eilen se oli ulkoilua, ihan ennakkoluulottomasti ja vähintäänkin näennäisesti turhia pingottamatta. Keskityin syksyn värien kuvaamiseen ja annoin lasten kieriskellä nurmikolla ja hinkata takkejaan kivenlohkareita vasten kivikasoille kiipeillessään, enkä häirinnyt kenenkään iloa.

Kotona kävi ilmi, että esikoisen takkiin tietysti ilmestyi joku ikitahra, joka ei siitä liikahtanut hysteerisen sappisaippuahinkkauksen ja konepesun jälkeenkään. Olkoot! Voinhan aina kuvailla takkia aikanaan myynti-ilmoituksessa sanoilla "paljon pidetty ja rakastettu" jolloin se tahrakin jotenkin sympaattisesti kohottaa takin arvoa ostajan silmissä. ;)

Tänään oli ensimmäinen arkipäivä yli viikon lomailun jälkeen. Ja varsin tehokkaan lomailun, pitää lisätä! Kuten monissa muissakin asioissa, tässäkin minulla oli to do -lista jutuista jotka oli saatava tehtyä.

Listaan kuului mm. nämä asiat:

• poikien talvikenkien hankkiminen
• erinäisten muiden pitkään rästissä olleiden ostosten tekeminen ja asioiden hoito, mm. eläinkauppa, Posti, apteekki, Prisman kosmetiikkaosasto
• metsäretki
• lasten päiväkotivaatteiden perusteellinen nimikointi viimeistäkin lapasta myöten (välineenä nimikointitarrat Tarramonsterista sekä apteekin ihoteippi haastavimpiin kohteisiin)
• esikoisen parturissa käyttäminen
• uusien silmälasien metsästys (ei löytynyt)
• perusteellinen siivous (no tietenkin)
• liikuntaharrastuksen kaivaminen naftaliinista
• blogin ahkera päivittäminen
• sen epämääräisen keittiön laatikon siivoaminen, johon kuuluu mm. paristoja, passit, kyniä, kuitteja, käyntikortteja, alennuskuponkeja, aurinkolaseja, vara-avaimia, kännykänlatureita, tyhjiä karkkipusseja, suklaanmurusia, hakaneuloja, lasten piirustuksia jne...
• noin kymmenen koneellista pyykkiä
• kuvakirjan tilaaminen Ifolorilta
• leikkipuistotreffit
• lasten pieneksi jääneiden vaatteiden ja kenkien kaupittelu FB:ssä ja huutonetissä
• oman vaatekaapin siivous
• kesäkenkien ja -hattujen poistaminen eteisen hyllystä ja korvaaminen syksyisemmillä kamppeilla

Ja kaikki tämä - tehty!! Ja tein myös ruokaa ja leikitin lapsia. :)

Tänään töissä en saanut mistään kiinni, ennen kuin olin kirjoittanut to do -listan asioista, jotka pitää hoitaa. ASAP. Noin kaksikymmentä kohtaa.

Olen listaihminen!

P.S. Huomista aamua varten minulla on muistilistalla muutama jutska, jotka ajattelin viedä Stockan verkkokaupan kassalle ihan tuosta noin vaan klikskliks...
P.P.S. Ai niin, ja jotenkin hämärästi muistan kyllä sellaisenkin ajan, jolloin syyslomalla lähdettiin miehen kanssa kahdestaan Barcelonaan tai Pariisiin...

Rodini-seurue

Palaan vielä hetkeksi viime viikonloppuisen risteilyreissumme tunnelmiin.

Tietenkin tällainen lastenvaatehörhö tekee automaattisesti havaintoja siitä, mitä lapsille on laitettu päälle paikkaan, johon keskiverto suomalaisperhe lähtee edustamaan. Ja lapsiperheitähän laivalla kyllä riitti. Luonnollisesti yleisilme oli varsin ketjuliikemäinen, ja se jos mikä on ihan normaalia ja odotettavissa olevaa. Vain erityisen hörhöt äidit kun tykkäävät ostella lapsilleen merkkivaatteita.

Jokunen merkkivaatehavainto risteilykansan vilinässä tuli toki tehtyä. Ensinnäkin kiinnitin huomiota siihen, että lähes kenelläkään ei ollut päällään me&i:ta. Onko merkki nyt ihan out vai kenties päätynyt päiväkoti- ja arkivaatteiden kategoriaan? Metsolaa näin yhdellä perheellä, Po.pia jokusella. Ja yhdellä lapsella oli ihana Molon trikoopipo!

Mutta se Rodini-seurue, siitä on pakko kertoa teillekin! Heti Helsingin pään satamassa kiinnitin huomiota suloisiin Pico-takkisiin lapsiin, joita oli ehkä yhteensä neljä kahteen eri perheeseen jakautuneena, tyttöjä ja poikia. Jos ko. äidit nyt tunnistavat itsensä tästä kirjoituksesta, niin voin tässä yhteydessä syvästi pahoitella tuijotustani: yritin vain tiirailla olivatko nämä lapset kenties tuttuja jostakin blogista, niin mahtavan supercool ja Rodini-koodattuja he olivat!

Bongasin seurueen laivalla useampaan otteeseen näiden kolmen päivän aikana, ja joka kerta jokainen seurueen lapsi oli pukeutunut koko-Rodiniin - oli karttaleggaria, alppipaitaa, Rodinin farkkua, pantterineuletta ja mitä kaikkea! Tällainen puolimaalainen kun ei ihan joka päivä tällaiseen Rodini-tykitykseen törmää, niin kyllä teki vaikutuksen. :)

Hauskinta on tietenkin se, että tuskin kovin monikaan kanssaristeilijä itseäni lukuunottamatta kiinnitti huomiota asiaan, mutta kuten aiemminkin todettu, kyllä lastenvaatehullu lastenvaatehullun tunnistaa... Voin lyödä vetoa siitä, että näiden äitien Tukholman reissun pääkohteena oli Mini Rodinin liike..?

Tukholman päässä taas pinnalla näytti olevan Po.P Po.P Po.P. Monessa lastenvaunussa vilkkui Po.Pin peitto, melkein kaikilla näkemilläni lapsilla oli Po.Pin pipot ja Po.Pin takit. Paitsi sillä yhdellä pienellä taaperotytöllä, jolla oli päällään Mini Rodinin ylisuuri toppahaalari. <3

Kuten tekstistä saattaa päätellä, elän jonkinlaista Rodini-buumia, enkä taida olla ainut. Se on sinänsä ihan kamalan ristiriitaista, sillä mielestäni nämä syysmalliston vaatteet eivät ole edes olleet erityisen laadukkaita, ikävä kyllä! Trikoo saisi olla napakampaa ja kaula-aukot vähemmän lörpsähtäviä jne... Oletteko muut Rodinia hankkineet a.) huomanneet samaa b.) ehkä huomanneet mutta ummistaneet silmänne c.) olleet täysin tyytyväisiä laatuun?

Hullut suosikit

Mukavasti kului varttitunti teekupillisen ja Stockan Hullujen päivien kuvaston kanssa. Ei hullumpi valikoima tällä kertaa, täytyy sanoa!

Suosikkini:

1. Mini Rodinin tinasotilaspaita EDIT. eipäku merirosvopaita
2. Block-valaisin
3. Mini Rodinin tiikerimekko (siis jos mulla olisi tyttö)
4. String Pocket (tottakai tämä blogihyllykkö kiinnostaa!)
5. Henri Lloydin neulemekko
6. Maze Bill XS -naulakko
7. InWearin neulemekko
8. Marimekon tyyny
9. Espritin parkatakki (Niinpä, juurikin se sama jonka ostin Tukholmasta. Useita kymmeniä euroja kalliimmalla, jossain Tukholma-huuruissa kun olin. Eipä harmita, ei...)

Mitään näistä tuskin tulen hankkimaan tietäen Stockan verkkokaupan jumitustilanteen ja vauhdin, jolla suosituimmat tavarat tullaan sieltä myymään loppuun. Myöskään tavaratalon humuun minulla ei ole aikomusta mennä, enkä voisikaan sillä olen töissä.

Pojatkin olivat keksineet mieleistä ja kehittävää puuhaa sen varttitunnin aikana:

P.S. Mulla on jotain kummallisia ongelmia Bloggerin kanssa. Ensinnäkin kestää yli tunnin ennen kuin postaukseni ilmestyvät mihinkään lukulistoille tai muiden blogien blogrolleihin. Toiseksi Blogger suttaa kuvat, erityisesti sellaiset joissa on vaaleita pintoja kuten tuo ylläoleva. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa?

Yksivuotiaan bloggaajan pohdintoja

Tämä blogi pääsi salakavalasti täyttämään vuoden verran viime viikolla. Ensimmäisiä synttäreitä on juhlittu monessa muussakin blogissa, ainakin Tuumat ja tuokiot, Leopardikuningatar ja NIKLASTAR ovat saavuttaneet vuoden iän tässä hiljan (ja NIKLASTAR muuten arpoo 50€ lahjakortin MiniMintiin sen kunniaksi, käykäähän osallistumassa!).

Tässä kohtaahan kuvioon kuuluu sellainen itsereflektoiva postaus siitä, kuinka tähän on tultu ja mihin tästä ollaan menossa, joten here we go.

Aloitin blogin hetken mielijohteesta, tarpeesta saada kotiäidin tasaisesti eteneviin päiviin joku oma projekti, tarpeesta kommunikoida samanhenkisten kanssa ja olla luova. Ja mikä mainio, koukuttava harrastus tästä tosiaan kehittyikään! Eikä se loppunut siihen, kun työt alkoivat. Aikaa blogille ei enää tietysti ole niin paljoa, mikä ei ole sinänsä lainkaan huono asia yleisen elämänhallinnan kannalta, mutta blogin sisältöön se on ehkä tuonut tiettyä ponnettomuutta ja kuvapainoitteisuutta.

Koko blogin olemassaolon ajan olen tasapainoillut sisällön "linjan" kanssa. Kuinka paljon kerron, missä kulkevat yksityisyyden rajat, millaisia kuvia laitan, pitäisikö kommentit esimoderoida jne... Toisaalta toivon blogille uusia lukijoita, ilahdun jokaisesta uudesta, mutta toisaalta olen rajoittanut blogin näkyvyyttä siten, ettei sen sisältö tule hakutulokseksi Googlessa. Pyrin saamaan blogin lukijoiksi niitä oikeanlaisia tyyppejä, en mitään random haahuilijoita. Otapa hei tästä nyt selvää siis...

Jatkuvasti vatvon myös sitä, onko tämä nyt pelkkää tyhjänpäiväistä vaatehömppää vai laajennanko näkökulmaa muihin äitiyteen liittyviin aiheisiin. Kauneus ja viisaus eivät asu samassa päässä, on joku väittänyt, ja vastaavalla tavalla kamppailen sen kanssa, voivatko lastenvaatehömppä ja älykäs järkevyys asua samassa blogissa (tai ylipäätään ihmisessä). Noin niinkun kärjistettynä. En koe tarvetta olla vakavasti otettu bloggaaja, mutta voinko/saanko silti viihtyä ja kommentoida myös hömppäkoulukunnan ulkopuolisissa blogeissa?

Suosituinta tekstiä blogissani ovat ehdottomasti olleet lastenvaatepostaukset, ja yhä helpommaksi koenkin profiloitua lastenvaateblogina (huomaatteko, minulla on joku pakkomielle profiloitua johonkin tyylisuuntaan). Vaivattominta on pysytellä kevyellä ja hauskalla hömppälinjalla, ei minulla ole intohimoja tai edes tarvittavaa rohkeutta lähteä väittelemään blogissani vaikkapa imetys- tai kotiäiti/uraäiti -valinnoista. Vaikka itseäni viihdyttääkseni ja toisaalta ihan sivistääkseni näitä keskusteluita muista blogeista joskus luenkin.

Varastin Jennijeeltä idean listata lukijamäärältään suosituimmat postaukset, joten tässä top viisi:

1. Molon uusi toppahaalarimallisto (AW2013) - Hei vihdoin!
2. Lastenvaatetaudin etenemisvaiheita
3. Mistä lastenvaatehullun tunnistaa?
4. Sovituksessa: Ski Resort
5. Retro, pikkuteini, klassinen vai tyttö-överi?

Itse olen eniten hykerrellyt näitä postauksia tehdessäni ja kommentteja lukiessani:

1. "Tässä vähän kuvasaldoa" ja muita blogikliseitä
2. Kuinka huippubloggaajaksi tullaan
3. Blogimainonnan uhri tässä päivää
4. Päiväkotivaatteet - rönttöä vai priimaa
5. Minun me&i -analyysini

Joskus rämmin postausideattomuudessa - ei ole mitään sanottavaa, kuvattavaa tai jaettavaa ja mahtaako enää koskaan ollakaan? Jostain sitä aina sitten kuitenkin ilmaantuu. Silti minulla on sellainen hiipivä tunne, että suurin osa kaikista vähänkään hauskoista oivalluksistani alkaa olla suollettu tekstiksi, parhaat kuvauspaikat hyödynnetty sekä ideat ja näkökulmat esitelty. Voiko muka yhdellä ihmisellä olla kapasiteettia keksiä jatkuvasti uutta, hauskaa ja viihdyttävää sisältöä toisten kulutettavaksi... No toisaalta osaahan se Madonnakin aina uudistua. ;)

Tunnustettakoon tässä myös, että olen huomannut viimeisen vuoden aikana alkaneeni himoita materiaa yhä enenevässä määrin. Joskus aiemmin muistan pitäneeni Stockan Hullujen päivien ovenkahvoissa roikkuvia tai designhuonekaluihin tuhlaavia ihmisiä kovin pinnallisina ja kummallisina, mutta nyt olen (valitettavasti) alkanut ymmärtää materianhimoisten sielunmaailmaa. Parikymppiselle Lauralle oli aivan sama, millainen matto olohuoneen lattialla oli, mutta kolmekymppinen Laura pohtii asiaa ihan harrastuksekseen. Ehkä ei mikään hyvä juttu tämä. Mutta onko tämä joku vaihe naisen elinkaaressa, joka on vain käytävä läpi? Vai pitäisikö meidän materiaan hurahtaneiden hurahtaa yhdessä johonkin kehittävämpään asiaan? Esimerkiksi nytkin olisin voinut käyttää tämän varsin harvinaisen vapaahetken lähtemällä juoksulenkille!

On jännä nähdä, mihin suuntaan tämä harrastus tästä kehittyy. En pidä kovin todennäköisenä, että postailen teini-ikäisten lasten vaatehankinnoista, enkä varmaankaan ole kamerani kanssa mukana kuvaamassa heitä lähikaupan kulmalla tupakkakokeilujaan tekemässä. Kyllä tämä harrastus on tämän elämänvaiheen juttu, keino selviytyä, keino löytää vertaistukea. Olenkin saanut tätä kautta uusia tuttavuuksia kaikista muista hassuista pöpeistä, joilta ei puutu pilkettä silmäkulmasta. Eipä kun ei tuttavuuksia, vaan ystävyyksiä! Kukapa olisi uskonut? Kiitos te kaikki ihanat!