 |
| Arjen järjestelyä... |
Autoin tällä viikolla erästä tuttua gradun tekemisessä lupautumalla hänen haastateltavakseen - aiheena työelämän ja perhe-elämän yhdistäminen. No hei, eiköhän siitä nyt ainakin puhuttavaa löytyisi! Ja löytyihän sitä, mikäs sen mukavampaa kuin omanapaisesti avautua tunnin verran itsestään ja omasta arjestaan.
Haastettelun jälkeen huomasin olevani aivan pyörällä päästäni sen suhteen, miltä tämä työn ja perheen yhdistäminen nyt oikein tuntuu. Huomasin vastailleeni varsin ristiriitaisesti kysymyksiin, ne fiilikset kun taitavat olla ihan päivästä kiinni.
Niin, miten se arki nyt sitten oikein sujuu?
- VÄITE 1: Saan työstä voimaa, jotta jaksan olla paremmin läsnä kotona.
Jaksan olla hyväntuulisempi, energisempi, parempi äiti ja vaimo. Yleensä. Niinkö tosiaan? Koska toisaalta joskus olen työpäivän jälkeen niin väsynyt, etten todellakaan jaksa rakennella junaratoja tai keitellä nakkikeittoja, haluan vaan röhnöttää sohvalla puhumatta mitään kenellekään. Toisinaan ne kaikki voimat siis kuluvat työpäivään.
- VÄITE 2: Saan perheestä voimaa, jotta jaksan paremmin työelämässä.
Perhe asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. On mukava kesken työpäivän ajatella lapsia ja kotia, ja sitä että elämäni tärkeimmät asiat ovat kunnossa. Ja toisaalta: ärsyttää, kun en voi täysillä keskittyä töihin, kun kotiasiat tai joku akuutti lasten asioihin liittyvä pulma pyörii mielessä. Ärsyttää tiputtaa kynä klo 15.30, juuri kun on hyvä flow päällä.
Onko työaika nykyään sitä omaa aikaa? Onko vapaa-aika töistä sitä, kun on perheen kanssa? Arkeen kuuluvat lähinnä työminä ja perheminä. Oman ajan minä ja parisuhteen toisen puoliskon minä kamppailevat keskenään hyvin pienistä aikaresursseista.
Mihin muuten käyttäisin omaa aikaani, jos sitä olisi enemmän? Saako tähän vastata, että katsoisin telkkaria? Mitä sieltä nykyään oikein tulee?
Kuulostaa juuri siltä, mitä kuvittelen oman töihinpaluuni aikanaan olevan. Ristiriitaista ja kiireistä. Oma- ja parisuhdeaika kutistunut olemattomiin. Jatkuva huono omatunto: töissä siitä, ettei ole lasten kanssa ja kotona siitä, että taaskin jäi töissä hommat kesken eikä osannut oikein keskittyäkään.
VastaaPoistaMutta kai tuohon kaikkeen tottuu, ajan kanssa. Suurin osa pienten lasten äideistä kuitenkin elää noin, joten onhan sen oltava ok (?). Toki olisi hienoa, jos voisi tehdä lyhyempää päivää/viikkoa, mutta se ei valitettavasti yleensä tarkoita vähempää työmäärää työpaikalla. Palkassa se toki näkyy.
Voisiko iltoja rauhoittaa jotenkin vai onko kaikki mahdollinen jo tehty? Voisivatko lapset mennä hieman aiemmin nukkumaan, jotta jäisi edes hetki omaa/parisuhdeaikaa?
Voimia ja jaksamista! En minäkään tiedä, mitä telkkarista tulee, vaikka olen vielä kotona. Tosin se johtuu blogimaailmaan eksymisestä ;)
Mulla on koko ajan miljoona tekemätöntä asiaa mielessä - niin työ- kuin kotiasioihinkin liittyen. Pitäisi antaa olla ja luottaa siihen, että tärkeimmät varmaan tulee kuitenkin tehtyä! :)
PoistaNo niinpä, sinä sen sanoit. Neljä päivää viikossa ei tunnu tosiaan työmäärässä, palkassa kyllä! Vapaapäivinä työt vaan kasaantuvat ja niitä sitten kurotaan kiinni muina päivinä...
Illat on siinä mielessä rauhoitettu, että mitään harrastuksia ei ole. Lapset ei niitä tarvitse, ja vanhemmat ehkä tarvitsisivat mutta ne on karsittu hyvin minimiin... Oma aika / parisuhdeaika alkaa klo 21 ja kestää parisen tuntia, silloinkin jo nipistetään omista yöunista... Ja vielä kun saisi unen päästä kiinni heti, kun menee nukkumaan, mutta usein jään pyörimään ja vatvomaan!
Haluasin katsoa Vain elämää -sarjaa. Näin yhden jakson ja tykkäsin!
Niin tuttua pohdintaa... samanlaista riittämättömyyttä täälläkin ja sen hyväksymisen hankaluutta.
VastaaPoistaMutta tämä lause oli ehkä se kriittisin: "Oman ajan minä ja parisuhteen toisen puoliskon minä kamppailevat keskenään hyvin pienistä aikaresursseista." Eli jotenkin sitä vielä repeää työlle ja lapselle, mutta entäs se muu? Varsinkin parisuhde? Ettei käy niin, että 15 vuoden päästä, kun lapsi juoksee jo lähinnä omissa menoissaa, havahtuu siihen, että kukas tuo toinen tyyppi on, joka meillä asuu? Hmm....
Tosi hyvä pointti ja olen tuota myös miettinyt paljon. Se varmaan jo auttaisi paljon kun ei olisi näitä teknisiä härpäkkeitä niin ei voisi oikein muuta tehdä kuin jutella toisen kanssa. :)
PoistaMeillä on tiedossa vielä tänä vuonna yhteinen kylpyläviikonloppu, kun nyt vaan saisi sen buukattua. Mutta eihän se riitä, pitäisi huomioida toista paljon enemmän ihan joka päivä osana arkea.
Kyllä tämä elämää pohdituttaa ja ristiriitainen on hyvin oikea sana kuvaamaan. Vahvasti plussan puolella mennään, mutta... Nelipäiväinen viikko ja yksi työpaikka kahden sijaan ja opiskelujen keskeytys vois olla ihan jees.
VastaaPoistaMutta, ei ole tylsää. On antoisaa, haastavaa ja mahtavaa ylittää itsensä päivä toisensa jälkeen.
Toisessa työssä on alkanut täys tohina ja siinä on oikeasti haastetta. Sitä on pakko sietää, ettei työtään tee niin hyvin kuin voisi ajanpuutteen vuoksi, sama kuin sulla. Mutta mieluummin elän sen asian kanssa kuin kannan töitä kotiin.
Uralla eteneminen ei ole ekana mielessä, lähinnä kaikesta selviäminen ja tilanteen herraksi pääsy. Itseni tuntien kahmin kyllä uusia haasteita heti kun helpottaa.
No, joulun jälkeen mulla on toivottavasti enää yks työ, nelipäiväinen viikko ja koiranpentu. ;)
En mä tätä kuitenkaan mihinkään vaihtaisi. Ja jos saisin tehdä ihan mitä vaan niin... En tiedä, nyt kun tiedän pääseväni miehen kanssa kahdestaan pikkujouluihinkin niin parisuhde on pitkäksi aikaa hoidettu. :D
Nykyisin tuntuu ylipäänsä siltä, että elämän koko kirjo on koko ajan läsnä: kaikki on kaikkea: ihanaa, kamalaa, jännittävää, tylsää, haastavaa, helppoa...
PoistaJoo, just noin, ihanaa ja kamalaa, tunteet vaihtelee äärilaidasta toiseen saman tunnin aikana! :D
PoistaMä välillä kannan töitä kotiin. Vaikka en varsinaisesti tekisikään mitään, niin asiat kuitenkin pyörii mielessä ja unissakin. Ärsyttävää!
Mä en varmasti selviäisi tuolla sun työkuormalla enkä varmaan edes harkitsisi koiranpentua! :D Koska kyllä tuo meidän koira välillä säälittää, kun se jää vähän jalkoihin tämän kaiken pyörityksen keskellä... Mä voin postittaa sen matkahuollon pakettina teille niin saatte vähän testata - vaikka olihan teillä muistaakseni aiemminkin ollut koira. :)
Sellaistakin olen pohtinut, mitä oli oma aika vaikka kivikauden luolanaisella. Mitä se teki, kun se halusi rentoutua? Piirteli seiniin?? Ei ainakaan räplännyt ipadia! :D Osasiko se edes kaivata mitään omaa aikaa? Onko tämä oman ajan kaipuu joku nykynaisen huoli?
No kyllä mä mietin töitä kotonakin, myönnetään, mutten tee niiden hyväksi mitään ja opiskelut on oikeasti ihan liikaa... Ei oikein meinaa kapasiteetti riittää.
PoistaJoo on koira ollut, 20 v elämästä. Katsotaan sitäkin. :D
Mäkin omen ajatellut entisajan naisia! Lähinnä mummuni kautta. Hän on maatalon emäntä, joka pesi pyykit avannossa ja meni synnyttämään oikeasti askareiden välissä. Me voidaan päättää halutaanko me lapsia ja miten monta, ja koska. Hankitaan/saadaan ne sisällöntuottajiksi meidän elämiin ja sitten vielä ruikutetaan kun niistä on vaivaa. Ollaan me hupsuja! Tekisi mieli tehdä kapina riittämättömyyttä ja ruuhkavuosien ahdistusta vastaan: oikeasti tää on hyvä vaihe tämäkin! Nähdään pienet ilot, ei odoteta liikoja ja mennään virran mukana.
Vaikka ihan oikeasti sulla 2h päivässä työmatkoihin on melkoinen aikasyöppö joka lisää rankkuutta. Mulla sekaa kuviota kaksi eri työtä... No, tehdään parhaamme. :)
Uskon että kapasiteetti ei hetkittäin tahdo riittää tuohon kaikkeen, mutta tsemppiä sinne! <3
PoistaMinunkin mammani oli maatalon emäntä. :) Kyllähän se asennekin oikeasti ratkaisee aika paljon. Yritän parhaillaan suhtautua autossa istumiseen rentouttavana hetkenä ja tehdä siitä sitä omaa aikaa. ;) Joskus ilahdun punaisista valoista, niin voin hetken lukea blogeja puhelimesta! Mutta jos muutettaisiin lähemmäs työpaikkaa (mihin mies ei edes suostuisi joten ajatus on muutenkin teoreettinen) niin menetettäisiin arjesta tukiverkostot. Että näillä mennään. :)
Niinpä. Tsempit! <3
PoistaHeh, kuulostaapa tutulta! Ja itelleni perfektionistiluobteena oli kova paikka tajuta ettei töissä voikaan enää tehdä täydellisiä suorituksia. Mutta aika nopeasti siihenkin tottui ja nyt unelmana on ihan niin kun sullakin toi sohvalla löhööminen..vaikka edes kerran kuussa. Mutta mitäs kirjoitan vielä blogiakin kaiken muun päälle ;)!
VastaaPoistaMinussakin on ehkä jotain perfektionistin sukua ja tuo on tosiaan ollut hankala paikka, kun ei enää voikaan panostaa ihan täysillä! Vähän niinkun joutuisi palauttamaan koulussa kokeen, jota ei ole ehtinyt tarkistamaan ensin. :)
PoistaNiin ja blogi, huoh..! Senkin haluaisin suorittaa "täydellisesti" eli postata useammin ja laadukkaammin, mutta harrastukset harrastuksina... Olen tullut siihen tulokseen, että bloggaaminen sopii täydellisesti kotiäitiyteen, mutta on blogi sellainen aikasyöppö, että on ollut pakko vähentää työelämään palaamisen jälkeen. :)
Kuullostaapa tutulta ja moodi on tosiaan paljon päivästä kiinni, mutta hyvin paljon myös asenteesta. Monta työpäivää ja etenkin ne aamut ovat menneet paremmin , loistavasti, kun olen päättänyt jo ed. iltana , että niin tulee käymään :) Hassua. Jotenkin musta tuntuu , että juuri nämä vuodet ovat minua varten ;) Ihanaa olla kiireinen ja ainakin lähes aina hyväntuulinenkin ja jaksavainen. Peukutan kyllä montaa sun pointtia tuossa tekstissäsi. :))
VastaaPoistaTsempit :)
Just kirjoittelin tuonne Äitee Hupulaiselle, että asennehan se ratkaisee! :) Pitääkin kokeilla tuota aamuvinkkiä, koska juuri aamut on mulle vaikempia ja ahdistavimpia kun pitäisi olla jo mutta kestää ja kestää... Aikataulu kaatuu aina johonkin, kuten siihen että jollain onkin kakat vaipassa tai siihen että auton ikkunat pitääkin skrapata. Huokauksia... Kyllä se tästä ja tsemppiä sinnekin! <3
PoistaMä kävin just kuuden viikon ajan kokeilemassa miten arki multa sujuu kodin ulkopuolella ja ihan yllätyin kuinka kovasti tykkäsin. Viikot hujahti tosta noin vaan ja nyt oon taas kotona tammikuun loppuun, sitten uusi parin kuukauden pätkä harjottelua ja sitten taas kotiin kunnes syyskuussa meen tekee syventävän ja siitä sitten töihin kai.. Mutta, mulla oli nyt mies kotona lasten kanssa ja se autto tosi paljon. Jos tässä ois ollut jotain tarhahässäkkää lisäksi niin huhuhu, oisin ihan raato satavarmasti. Pari ekaa viikkoa mua väsytti kauheesti, mut silti oli ihanaa syödä lounas rauhassa ja jutella asiakkaiden kanssa aikuisten juttuja. Mut koska olin harjottelussa, oli opittavaa hurjasti ja aamulla heräsin viiden jälkeen kertaamaan. Nukkumaan menin iltaisin melkein aina kasilta. En voi muuta kuin toivoa paljon voimia perheen ja töiden yhdistämiseen, aika hässäkkää se on!
VastaaPoistaMiehellä on välillä arkivapaita ja hän on lasten kanssa kotona, ne päivät tuntuvat minulle kyllä ihan luksukselta normi tarharumbaan verrattuna! :) Koska yleensä täällä on saatu jopa aikaiseksi pientä siivousta, hih! ;)
PoistaIhan mahtavaa että teillä on rooleja kokeiltu toisinkin päin ja mieskin voi olla jonkin aikaa lasten kanssa kotona ja äiti käydä töissä!
Voi kunpa osaisin mennä ajoissa nukkumaan iltaisin, melkeinpä menee yhteentoista joka ilta ja kello soi ennen kuutta... :/
Ah, amen to that! Musta tuntuu, että jokainen lause olisi voinut tulla mun suusta, tai siis päästä, tai siis näppäimistöstä. :D Kaikki on niin päiväkohtaista, tilanteet vaihtelee, voimavarat vaihtelee. Välillä ei jaksaisi oikein muuta kuin löhötä, mutta harvoinpa sitä voi löhötä. Ja jos mulla olisi enemmän aikaa itselle, niin mä ajattelisin, että mä kävisin kuntosalilla, lenkillä, jumpassa ja mä jopa ajattelen, että mä muka siivoaisin kaikessa rauhassa (vaikka ei se ehkä sitä omaa laatuaikaa olekaan), mutta tosiasiassa mä LÖHÖILISIN, se on varma. :)
VastaaPoistaJa silti tästä jotenkin nauttii valtavasti, just tällaista tämän pitää nyt olla. Hässäkkää! Täyttä elämää.
Mutta kyllä sitä miettii, että miten sitä oli muka kiireinen silloinkin, kun ei vielä ollut lapsia? Mitä mä muka tein?
Mun KUULUISI vastata tuohon "mitä tekisit lisävapaa-ajallasi" -kysymykseen joko että liikunta tai parisuhteen hoito ja niin taisin huijata itseäni tuossa graduhaastattelussa... mutta oikeasti päällimmäisenä on mielessä juurikin löhöäminen! :D Kun se on tehty, sitten jaksaa ehkä jotain muutakin. Paitsi tänään taas pitkästä aikaa liikuin ja pakko sanoa että tekipä hyvää!
PoistaJoku perheetön joka väittää olevansa kiireinen ei tiedä yhtään mistä puhuu, hih... ;)
Yksi pointti vielä tuohon, että ennen vanhaankin naiset pärjäsivät maatalon töiden ja lastenhoidon kanssa. Olen itsekin miettinyt tuota viime vuosina, kotona lasten kanssa ollessani, nykyajan laitteiden ympäröimänä riittämättömyyttä ruikuttaessani. Olen ihmetellyt, miten oma mummini aikanaan pärjäsi kolmen pienen lapsen ja maatalon töiden kanssa. Ihmettelin tätä ääneen omalle äidilleni erään kerran ja hän totesi, että eihän mummin yksin tarvinnut kaikkea tehdä: hänellä oli miehensä vanhemmat ja oma siskonsa apunaan. Tietenkin.
VastaaPoistaSilloin "ennen vanhaan" lasten kanssa ei sitäpaitsioltu, ne juoksivat keskenään pitkin pihoja. Vanhemmat sisarukset katsoivat nuorimpien perään, minkä taisivat. Lapsia ei otettu samalla tavalla mukaan kuin tänä päivänä, eikä käsitettä harrustus edes taidettu tuntea. Lapset kasvoivat siinä sivussa, he eivät olleet kovin erityisiä.
Se on totta, että arkiaskareet veivät entisaikaan enemmän aikaa kuin tänäpäivänä koneiden avustamana. Mutta: myös tekijöitä oli paljon. Taloissa asui tavallisesti kolme sukupolvea ja lisäksi naimattomia sukulaisnaisia. Isommissa taloissa saattoi olla ulkopuolisia renkejä ja piikoja. Isoäiti hoiti yleensä sisätyöt (mm. ruuanlaitto) ja katsoi lasten perään, apunaan yleensä joku nuori, naimaton sukulaisnainen. Emäntä hoiti tavallisesti karjan ja kasvimaan. Pyykkipäivinä (niitä oli harvoin!), pyykki pestiin yhdessä.
Tänä päivänä pienten lasten äidit ovat monesti aivan yksin. Ei ole samalla tavalla apuvoimia ja tukijoukkoja arjessa kuin ennen vanhaan oli. Minä uskon, että tällä seikalla on suuri merkitys nuorten naisten lisääntyneeseen uupumiseen.
Tämä on todella hyvä huomio ja noinhan se on varmasti juuri ollutkin, niin se oli siinäkin talossa jonka emäntä mammani oli. Monta sukupolvea samassa ja isommat lapset katsoivat pienten perään.
PoistaNykyään lapset ovat tosiaan kaiken perhe-elämän keskipiste (kenties liikaakin?) ja paljon mennään heidän ehdoillaan ja ollaan kiinnostuneita heidän omista mielipiteistä asiaan kuin asiaan. Elämä on kenties tullut niin helpoksi, että on tullut aikaa muuhunkin kuin siihen että lapset vain kasvavat siinä sivussa. Tuskinpa tosiaan se maatilan emäntä paljon hössötti lasten ympärillä, osallistui aktiivisesti lastensa leikkeihin tai huolehti siitä ovatko leikit nyt milläkin tavalla tarpeeksi kehittäviä.
En tiedä kumpiko tapa kasvattaa lapsia on parempi mutta kyllä varmaan nykyäidit paitsi kaipaavat sukulaistensa tukea niin voisivat oppia jotakin tuosta esiäitiensä tietystä huolettomuudesta, maalaisjärjestä. :) Olisipa kiva tehdä aikakoneella matka vaikkapa 50-luvun maatilalle!
En osaa sanoa tätän muuta kuin että pelottaa jo valmiiksi miten sujuu meillä. Yh-hommiksi taitaa mulla mennä tuon työmyyrän kanssa :( A
VastaaPoistaMutta jospa työmyyrä hoitaa aamuisin vientihommia niin pääset aloittamaan oman työpäivän ajoissa? No mutta, jotenkinhan ne asiat sitten kuitenkin asettuu paikoilleen ja arki alkaa pyöriä... :)
Poista