Töitä, pojan synttäreitä, isiä, vaareja, pappoja, kavereita. Pyykkejä, tiskejä, autossa istumista, hammaslääkäriä, koiran ulkoilutusta, kaupassa käyntiä. Ulkoilua, telkkaria, nettisurffailua. Hiipuvaa lenkkeilyintoa. Pihkura sitäkin! Pomon synttärit Helsingin keskustan yökerhossa. Valon kaipuuta, matkakuumetta, vaikka pitkä talvi olisi vielä edessä.
Mutta täällä ollaan! Blogin päivitystahti on ollut aika minimaalinen viime viikkoina, joihin on mahtunut huiman paljon kiirettä ja touhua. Koska tällaisen epäkaupallisen amatööriblogin päivittämisen ei pitäisi nousta stressin aiheeksi, en ole stressiä ottanut. Vaikka ehkä vähän olenkin, jos aivan rehellisiä ollaan. :)
Bloggaamiseen kuuluu silloin tällöin tuskailla bloginsa kanssa. Mistä kirjoitan, mitä kuvaan. Lastenvaatteet kiinnostavat aaltomaisesti, yleensä silloin kun pitää jotain uutta hankkia. Nyt juuri ei pidä. Äidiksi tulemisen ensivuosien ihmetykset on jo läpikäyty, eikä tuttivieroituksen tyyppisissä asioissa riitä enää koluttavaa. Valokuvaaminen on hauskaa, mutta sille pitäisi löytyä aikaa ja sitä paitsi paremmat vermeet. Kodin sisustuksen vekslaaminen ei ole ajankohtaista, eikä minulla ole pettämätöntä sisustussilmää muutenkaan, ainakaan toisille inspiraatioksi asti. Arjesta voi kirjoittaa asioita ja havaintoja muistiin itselleen, mutta kiinnostaako sellainen tuntemattomia - no ehkä ainakin joitakin samankaltaisen ajatusmaailman ja elämäntilanteen omaavia. Oli miten oli, mihinkään blogikategoriaan en tosiaankaan puhdasoppisesti istu.
Mitä kauemmin blogia pitää, sitä selkeämmin havaitsee omat heikkoutensa bloggaajana. Julkaisukynnys nousee, ja ehkä se on ihan hyväkin. ;) Äh, voinko mä tällaista, ja mitä sejase ajattelee lukiessaan tämän. Yksityisyydelle on löytynyt tietyt rajat, ja moni herkullinen aihepiiri karsiutuu tämän myötä pois. Analysoin ja puhkiajattelen ehkä liikaakin, minkä olen havainnut omaksi haasteekseni ja tietyltä kantilta vahvuudeksikin elämässäni.
Olen ehkä aika hyvä kuuntelija. Monet ystävistäni ovat eloisia höpöttäjiä, ja minä olen se introvertimpi, silti sosiaalinen Leelian lepotuoli. Toimin terapeuttina ja analysaattorina, jaksan vatvoa ja turista. Olen kiinnostunut yksityiskohdista ja -kyllä!- juoruista. Ei se Kaunarit ole turhaan valikoitunut lempiohjelmistooni... Siinä missä en ehkä niinkään viihdy huomion keskipisteenä, tuntuu blogi olevan se minunlainen, helppo kanava kuulumisten raportointiin ja itseilmaisuun.
Nyt päätän tajunnanvirtani tähän ja esitän muuten vain -kiitoksen kaikille ihanille tyypeille, jotka olette siellä pysytelleet tarinointini ja vatvoskeluideni matkassa! Vain harvan olen tavannut, mutta silti monet vaikutatte niin tutuilta!
Tutun kuuloista, kaikinpuolin :)
VastaaPoistaArvasin, että niitä hengenheimolaisia löytyy! :)
PoistaJep, ja kyllä, ja taidetaan olla aika samanlaisia <3 *paitsi mä en tykkää kaunareista :D*
VastaaPoistaHöh, Kaunarit on mitä parhainta viihdettä! :D
PoistaVielä pohdiskelin tuossa sitä, että mistä juuri minä tykkään bloggaamisessa ja muiden blogien lukemisessa. Kyllä se on se vuorovaikutus ja ihmiset. <3 Ei niinkään esineet tai asiat. Mukavan ihmisen hyvin kirjoittamaa tekstiä luen mielelläni, vaikka tekstin aihepiiri ei niin omia mielenkiinnonkohteita tai harrastuksia liippaisikaan.
Onnea synttäreistä! :) meillä kans v-loppuna olis Minin 1v synttärit. Työt, arki ja synttärit... Hulluksi tulee kohta :D Mut ehkä tämä tästä :) Jouluna taas viimeistään blogia buustata kunnolla, viikonloppuisin nyt vaan ehtii. Töissä tauolla puhelimella voi onneksi lukee muiden blogeja :)
VastaaPoistaKiitos onnitteluista! Meillä on jo niin iso poika... Sinullakin tosiaan alkoi työelämän pyörteet, tsemppiä niihin! Oli kyllä mielenkiintoista puuhata synttäritouhuja kaiken muun sälän keskellä, mutta selvittiinpä siitäkin. :) Rimaa vaan alemmaksi, niin hyvä tulee!
PoistaMä myös päivittäin selailen muiden blogeja, vaikka oman tekstin tuottaminen olisikin liian suuri punnerrus. :)
Sun blogi on mun lemppari ja etenkin ne tavallisesta arjesta kirjoitetut jutut. Itselläni kun on melkein saman ikäiset pojat kuin sulla. :-)
VastaaPoistaIhanaa kuulla! Siis tavallista arkea kehiin myös. No sitähän tietysti riittää. Kiitos kaunis kivasta kommentistasi!
PoistaHyvä teksti, samantapaisia ajatuksia täälläkin. Meilläkin hyvin pian 5-wee kemut ja stockan hulluilta päiviltä ostettu karttapallo lahjaksi :)
VastaaPoistaKarttapallo oli ehdottoman hyvä lahjaidea ainakin tuolle meidän viisivuotiaalle. En muuten tiedä mitä on tapahtunut, mutta tyyppi tuntuu miehistyneen huimasti tässä viiden ikävuoden kynnyksellä. Ihan iso tyyppi jo! Onnea teidänkin tulevalle viisivuotiaalle!
PoistaAnna vaan tulla tajunnanvirtaa! Sun postauksia on aina kiva lukea, olet mestari kirjoittamaan. Ja mitä sillä oikeasti väliä, jollei saa itseään puserrettua jostain muotista läpi tai istutettua kategoriaan. Mun mielestä just se voi olla virkistävää.
VastaaPoistaOnnea teidän 5-vuotiaalle! 4 ja 5 vuotiaan välillä on munkin mielestä vissi ero. Meillä on pian 6 v bileet ja huomaan hämmästeleväni, että juu-u, vuoden päästä tuo mun ensimmäinen vauva lähtee jo kouluun. Siis itseasiassa alle vuoden päästä. Hui.
Laitetaan siis tulemaan tajunnanvirtaa. :) Olen jotenkin niin täydellisyyden tavoittelija, että en osaa ajatella blogin olevan täysin itseäni varten, vaan haluan tuottaa kivaa sisältöä lukijoille - ja sitten pohdin mitähän kukakin lukija tältä blogilta odottaa...
PoistaNiin, se koulunalku meilläkin on sitten melko piankin jo edessä. Voi apua, mitenhän siitäkin selvitään! :D
Joo, monta tuttua ajatusta! Ehkä blogiin pitäisi aina vaan rohkeasti kirjoittaa se, mitä milloinkin sattuu itse haluamaan, miettimättä sitä, mitä nyt joku siitä saattaa ajatella. Että ei mietitä sellaisia :) Blogisi on mulle ihan uusi tuttavuus, tosi hyvältä vaikuttaa! Keep on going.
VastaaPoistaNo siinä juuri onkin hyvän blogin tunnusmerkki, rohkeus. Itse taidan varoa liikaakin. :)
PoistaKiva kun löysit tänne, minäkin ehdin kurkata sinun blogiasi ja vaikutti tosi mielenkiintoiselta! Tulen sinne vielä lueskelemaan paremmalla ajalla lisää!
Voi miten tuttua. Mä oon kaiken lisäksi vähän ahdistunut siitä millaisen kuvan blogini antaa. Ja jos työkaverit löytää sen jajaja.. Eihän sillä pitäis olla väliä mutta silti. Olen aika rohkeasti nyt antanut ajatusten lentää mutta jos vastakaiku on vähäistä, se tuntuu motivaatiossa. Arjen liipalaapaa on helppo heittää mutta ns. aroissa aiheissa mietin aina pitkään.
VastaaPoistaMä en ole ehtinyt suosikkiblogien äärelle pitkään aikaan. Vietin juuri sinun blogissa mukavan puolituntisen, kiitos näistä kirjoituksista <3
Kun menin töihin pelkäsin koko ajan että joku työtuttu paljastaa lukevansa blogia... ;) Toistaiseksi näin ei ole käynyt, ja jos kävisi niin ei kai sekään niin kamalaa olisi. Arat aiheet... Niissä olen tosi varovainen. Vaikka kaikenlaista olisi mielessä, en vaan uskalla laittaa ajatuksiani vapaaseen reposteluun. :)
PoistaJa tuo että minkä kuvan blogi antaa. No vakiopohdiskelun aihe... :D Joku voisi vallan ajatella, että eikö tuo eukko osaa ajatella muuta kuin Moloja? Hihih.
Tosi kiva että sain viihdyttää sua (junamatkan ajan, oletan?) :)