Kirppuilua

maanantai 8. lokakuuta 2012

Olen nyt luvannut itselleni olla jonkin aikaa ostoslakossa. Tämä koskee siis ainakin omia vaatteita, lastenvaatteita, leluja ja sisustustavaroita. Jäljelle jää siis ruoka, sitä saa kyllä ostaa, heh... Meillä on nyt hankittu toppavaatteet ja -asusteet, sisävaattetta on kivasti ja osittain on ensi keväänkin ulkovaatteita haalittuna. Ostolakko on voimassa määrittelemättömän ajan. Eli kunnes tulee eteen joku juttu jota en vaan voi vastustaa, voi siis loppua jo huomenna.

Mutta menisihän se vallan tylsäksi pitää lastenvaatteisiin liittyvää blogia, jos mitään ei saisi ostaa. No kirppareilla voi aina käydä, ja niillä ei tunneta käsitettä ostoslakko!

Molo Kids housut 6€, viime viikon löytö paikalliselta kirppikseltä.

Kirppariharrastukseni (kyllä sitä voi ihan harrastukseksi sanoa) alkoi oikeastaan vasta Herra Tuumailijan syntymän myötä. Tänne kyläämme perustettiin niihin aikoihin uusi kiva lastenvaatekirppis, ja samoihin aikoihin löysin FB-kirppikset. Se oli sitten menoa... Postilaatikkoomme kolahtaa kyllä aika säännöllisesti mamman nettikirppuilun hedelmiä. FB-kirppiksiltä tai huuto.netistä ovat peräisin esimerkiksi monet poikien ulkovaatteet. Vaatteiden kunnosta olen kyllä melko tarkka, ja ostan vain vähän käytettyjä hyväkuntoisia vaatteita. Kuulun myös niihin, joille voi myydä edellisen kauden "alehutinsa" (sillä alehinnalla, tietty).

Kirppareilla tulee tietysti myös myytyä pieneksi jääneitä tai muuten vaan meille turhia (esim. malliltaan huonoja) vaatteita. Ihanaa saada kaappeihin tilaa ja taskun pohjalle hieman rahaa (jotta voisi taas ostaa uusia vaatteita, hah.)

Tässä muutamat mukavat FB-kirppikset. Nämä ovat varmaan useimmille tuttuja, mutta laitan nyt kuitenkin, jos joku ei näitä vielä tunne:

- Muksujen merkkituotekirppari
- Molo kids kirpputori
- Lasten ulkovaatekirppis
- Ommeltujen vaatteiden kirppis
- Lindex-kirppis
- Lasten kirpputori H&M, Lindex, KappAhl
- Kirpputori Po.Pitus

Nettikirppiksillä on tietysti vähän kalliimpaa kuin tavallisilla kirppiksillä, mutta tämähän on hyvä pitää mielessä myös silloin kun on myyjän housuissa. :) Tosin tavallisillakin kirppiksillä on hinnat nousseet.

Tykkään ajatuksesta, että kaikkea (vaatteita tai leluja) ei tarvitse ostaa kaupasta uutena. Ekologisuuden lisäksi vielä hauskempaa on se tunne, kun tekee jonkun mahtavan löydön!

Käyttekö kirppareilla ja millaisia löytöjä olette tehneet?

11 kommenttia:

  1. Vau, mikä 6€ löytö! :)

    Totta, olen samaa mieltä. Meilläkin on paljon käytettynä ostettua ja se tunne, kun löytää jotain ihanaa ja halvalla(edellyttäen kunnon olevan hyvä) on jotain mikä saa entistä enemmän surffailemaan ja kiertelemään livekirppiksiä! :) Täytyykin varmaan joskus postailla noista kirppislöydöistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jokin ihana halpa ja hyvä löytö monesti pelastaa päivän! :)

      Laitapa ihmeessä teidänkin kirpparilöytöjä esille!

      Harmi vaan, että mitä isommaksi nuo kasvavat, niin sitä hankalempaa on löytää hyväkuntoista käytettyä. Vauvallehan löytää tosi helposti vaikka mitä ihanaa!

      Poista
  2. Kiitos noista kirpparivinkeistä. Itsellä noista oli vain yksi tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löytyi uusia! Noihin voi sitten jäädä koukkuun, varoitus... :D

      Poista
  3. Oi, minultakin on mennyt tuo Molo kokonaan ohi, kiitos linkkivinkistä! Pistin heti anelua jäseneks!

    Mä olen tehnyt mielestäni hyviäkin löytöjä siihen nähden miten köyhä ja pihi mä olen. Meillä on melkein kaikki kirppiksiltä, uusina ostettu hyvin vähän vaatteita. Jotain supermust/pakkosaada- juttuja on uutena ostettu, samoin jotain ulkovaatteita (tai no tulevan kauden I-haalari, II on kirppikseltä) ja asusteita. Sanoisin että harrastan kirppistelyä.

    Olen myös ostolakossa ja koetan toimia enemmänkin myyjänä tämän kuun mutta kun löysin toppahanskat ja yhden kauan etsimäni Po.Pin ribbipaidan niin.. Olihan ne pakko ostaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta Molon kirppusivulta löytyy myös aina hyviä alekoodeja nettikauppoihin. :)

      Minun paras kirpparilöytö tänä syksynä taitaa olla KappAhlin vk-haalari Herra Tuumailijalle, 9€ ja hyväkuntoinen!

      Kyllä jos haluaisi, niin ihan hyvin voisi hoitaa lähes koko lastenvaatetuksen kirpparilöytöinä. Minun kyllä tulee aika usein ostettua uusiakin, kun on niitä pakko saada -juttuja. Silloinkin yritän ostaa alesta. :)

      Poista
    2. Laitoin pyynnön menemään mutta ei ne oo minnuu vielä sinne huolineet mukaan - ehkä joku päivä vielä, viikonloppuna ois aikaa katsella ;)

      Sama juttu eli mahdollisimman paljon kun ostaa vaikka aleista tai kirpuilta tai muuten käytettynä niin siinä kyllä säästää. Mä nyt löysin kuin löysinkin ne hanskat lapselle, ihan paristi käytetyt toppahanskat ja just semmoset kuin haettiin, 15e posteineen. Mieluusti maksan kun uutena liki 30e ja postit päälle - ovatkin loppu nettikaupasta nyt. Ja nyt sitten en saa ostaa mitään ;D

      Poista
    3. Minä löysin tänään erittäin erinomaisessa kunnossa olevan Vikingin goretexit. 7e!! :) Meinattiin että mennään kamalilla Kuomilla koko talvi mutta onneks noi löyty! Ja aitonahkakarvatumputkin löytyi 2,5e - ois muuten ollut joulumarkkinoilla jonoa kun niitä haettu!

      Poista
    4. Vau, tosi upea löytö! Tuossa meinaan säästyy kymppi jos toinenkin! Tuommoiset nahkarukkaset olisi muuten varmaan tosi lämpöiset talveksi...

      Poista
  4. Vautsi mikä löytö! Vaihtelevalla innolla kirppistelen. Nettikirppiksillä lähinnä myyn. Nyt oon vähän tauolla, kun on siitä olevinaan kovasti vaivaa... :D
    Tuo molokirppis oli ihan uus tuttavuus, heti lähti liittymispyyntö matkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos vinkeistä oli hyötyä!

      Onhan tuosta myymisestä vaivaa, mutta on se minusta jotenkin aika hauskaakin... :)

      Poista