Kesällä -15

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015











Sellainen se oli, kesäloma 2015. Viisi viikkoa lasten kanssa. Yhdet häät, yksi muumimaailmareissu, jopa kaksi risteilyä. Kaksi eri museokäyntiä (Suomen Rautatiemuseo ja Tytyrin kaivosmuseo). Tutustuminen Turun Seikkailupuistoon. Kerran Lintsillä, kerran Korkeasaaressa. Muutama mato-onki mökillä ja esikoisen hyppy laiturilta vaatteet päällä. Kala kuulemma veti järveen. Pari hellepäivää ja varovaista bikinikeekoilua omalla pihalla.

Yhden pihavaraston rakennus. Kaksi viikkoa kirppispöydän pitämistä ja kaappien tyhjennystä. Vaikka juuri helmikuussahan ne muka tuli käytyä viimeksi läpi. Kahdet eri kesäkukat ruukussa. Ensin orvokit, sitten daaliat. Kastelenko liikaa vai liian vähän, siitä en ikinä pääse selvyyteen. Jonkun pitäisi vierihoitaa puutarhanhoidossa. Yksi metroretki Ruoholahdesta Itikseen ja takaisin. Ihan vain metroajelun vuoksi.

Kolme kirjaa, paljon naistenlehtiä. Kaksi korvatulehdusta. Yksi maalattu huone. Toinen kutkuttelisi, mutta ei nyt ehtinyt. Yksi illanvietto ystävien luona, ilman lapsia. Muutamat aleostokset, esimerkiksi Villervallan softshellit pojille syksyksi, ja ihan perinteisissä poikaväreissä kuten näkyy. Yksi vielä ostamaton eskarireppu. Ei varmaan sovi enää eskariin astua vauvamaisessa ampparirepussa, veikkailee äiti.

Yhdet leivotut korvapuustit, yksi levyllinen rocky road -suklaata. Pari nostalgista leffaa yhdessä lasten kanssa, Kaunotar ja Kulkuri, ja Bambi. Aivan ihanat.

Vielä yksi lomaviikko tiedossa. Syyskussa sitten, etelässä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kivaa on ollut, ja tietenkin välillä kamalaa. Unohdin mainita tuhannet lasten väliset nahistelut. No, elämää sekin vain... ;)

      Poista
  2. Teillä on ollut ihana ja muavilla retkillä rikastettu loma lasten kanssa :) Meidän loma (tai siis miehen) vasta alkaa. Tänään kotiuduttiin ruotsinristeilyltä.

    Orvokit eivät muuten ole koko kesän kukkia, vaan ne tyypillisesti vaihdetaan varsinaisiin kesäkukkiin juhannukseksi. Orvokit voi istuttaa jo huhtikuun lopulla ja niiden kestävyyden salaisuus on jatkuva kuihtuvien kukkien pois nyppiminen, ettei siemeniä pääse kehittymään. Ja sitten tietysti säännöllinen lannoitus. Tämä kesä on kyllä ollut haasteellinen kaikille ulkokukille, kun on jatkuva vedenpaisumus. Lisäksi orvokkeja vaivaa juuriston tuhoava tauti, jolloin kasvi kuihtuu, vaikka mitä tekisi (huomaat sen, kun nostat taimen ylös ja juuret ovat olemattomat).

    Aika ihanaa, että teillä on tiedossa lomaa vielä syyskuullekin - ja takuuauringossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihastellut erään paikallisen kaupan terassilla olevia orvokkeja toukokuusta lähtien. Siinä ne ovat nimittäin koko kesän olleet ja äärimmäisen hyvinvoivan näköisinä vieläpä. Joillakin vaan on sitä tatsia ja toisilla taas ei. :D Ehkäpä harjoituksesta olisi apua...

      Ihanaa lomailua teille! Kyllä jo se että on kaksi aikuista lapsia kaitsemassa tuntuu lomalle. :)

      Poista