Tulevaan välikauteen on herätty, on on!!
Meidän perheen pojilla ON paljon välikausivaatetta kevääksi. Viime keväänä oli aikaa ja intoa selata nettikauppoja ja haaviin tarttui yhtä sun toista, ja yli tarpeenkin. Niistä kaikki taitaa olla vallan pidettävässä kunnossa vielä tämänkin vuoden keväänä. Pikkuveli siis suorastaan hukkuu kevätvaaterunsauteen: kaksi haalaria, kahdet välikausihousut ja kaksi takkia löytyy hänen kokoaan, osa omaa ja osa veljen perintöä. Nämä nyt ainakin muistuvat mieleen ilman että menee kaappeja edes penkomaan. Osa joutanee myyntiinkin.
Kaikesta vaatemäärästä huolimatta isoveljeltä puuttuu kokonaan vedenpitävä välikausiasu, jos nyt ei kurahousuja lasketa. Kaksi vettäpitämätöntä takkia kyllä löytyy,
kuinka käytännöllistä. Toinen niistä on Rodinin keltainen Pico ja toinen Reiman denimtakki.
Ajatuksissa on, että neljävuotiaalle en enää haalaria osta (vaikkakin se olisi kyllä helpompi hänen itse pukea..?), vaan kaksiosaisen setin.
Ja vaihtoehdoista päällimmäisinä on kevään uutuuksista jäänyt mieleen Molo Kidsin Hopla -takki denimin värisenä TAI Po.Pin keltainen kuoritakki. Nämä yhdistettynä Molon välikausihousuihin, jotka ovat malliltaan parhaat mitä tiedän. Ainoa mutta näissä takeissa on se, että pojaltahan
siis löytyy jo sekä keltainen että denimin värinen takki. Yksipuolinen vaatemakuko??
Viime kevään käytetyin takki isommalla pojalla oli loppuviimein KappAhlin vihreä kuoritakki. Toiveikkaana selailin KappAhlin kevätuutuuksia, mutta näistä tuskin löytyy tarpeeksi kivaa vaihtoehtoa sittenkään:
EDIT. Hannan vinkistä myös katsastin H&M:n tarjonnan ja sieltä löytyikin kivan raikasta väriä!
Lindexkin näyttää päässeen mukaan denim-muotiin hämmentävän samoilla värivalinnoilla kuin H&M, ja löytyy sieltä pari muutakin vähän hempeämpää värivaihtoehtoa pojille:
Kaiken kaikkiaan koko välikausivaateasia tuntuu... no etäiseltä ja vähän epärelevantilta.
Mitä mitä mitä, missä kicksit?? Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna en saa välikausivaatepohdinnasta varsinaista harrastusta aikaiseksi. Ainakin luulen että ostomania rajoittuu tähän yhteen takki-housu-settiin. Tai ehkä se kipinä ei ole vain vielä syttynyt! ;)
Sen sijaan kävin eilen ostamassa pöntöllisen vaaleanharmaata maalia ja odottelen sopivaa hetkeä, kun saan alkaa läiskiä sitä työhuoneen seinään! Lisäksi olen kuluttanut vapaa-aikaani selaamalla netistä erilaisia matto- ja työpöytävaihtoehtoja.
Lapset ovat flunssassa, mutta käytiin tänään pikaisesti pulkkamäessä kuitenkin. Mukavaa lumista sunnuntaita kaikille!