Ketutuslista

torstai 6. kesäkuuta 2013

Lasten saaminen on tuonut mukanaan paljon iloa (no tietenkin), mutta myös paljon väsymystä, huolta, hajamielisyyttä, pinnankiristystä, lisäkiloja, kiirettä ja... no, puhdasta ketutusta. Ei lapsia, puolisoa tai yleistä elämäntilannetta kohtaan, vaan ajattelemattomia ihmisiä kohtaan. Esimerkiksi seuraavat ihmisryhmät saavat savun nousemaan korvista:


  • Päiväunirauhan rikkojat: Päiväuniaika on meillä todella pyhä. Tietenkin siksi, että lapset saavat nukuttua, mutta myös siksi, että vanhemmat saavat levähtää hetken. Ketutuksen määrä on siis huipussaan, jos kesken päiväunien alkaa ulkoa kuulua ruohonleikkurin surinaa, moottoripyörän kiihdytysääniä, naapurin lasten kovaäänistä leikkimistä tai moottorisahan vingutusta. Aika paljon ketuttaa myös, jos on itse unohtanut laittaa puhelimensa äänettömälle, ja se alkaa kailottaa toisella puolella kämppää. Ketutuskäyrä pomppaa maksimiin, jos ovikello soi, sillä se aiheuttaa koirassa välittömän ja valitettavan meluisan sekoamisreaktion. Se siitä päiväunirauhasta sitten. Mikäli lapsi herää kesken päiväunien, on hän yleensä kiukkuinen seuraavat pari tuntia, tiedoksi vaan. Kiinteistön huoltomiehet, ajoittakaa tulonne siis klo 8-13 väliselle ajalle, kun tulette huomenna tsekkaamaan niitä ilmastointikanavia tai mitä lie. Pliis!
  • Teinit: Nyt on varmaan mummoutumisen merkkejä ilmoilla, sillä löysät ja ympäriinsä vetelehtivät, kiroilevat ja huutavat hormoneissaan sekoilevat teinit ärsyttävät. Erityisen ärsyttäviä ovat ne, jotka hengailevat lasten leikkipaikalla, virtsaavat liukumäkeen ja jättävät jälkeensä nuuskapurkkeja, kaljatölkkejä, Hesburgerin paperipusseja, muovikasseja ja tupakantumppeja. Sekä tietysti niitä varsin älyllisen oloisia viestejä kirjoitettuna leikkipaikan katoksen seiniin (esimerkiksi melko kattava synonyymiluettelo miehen sukupuolielimelle).
  • Ajattelemattomat koiranomistajat: Siis ne, jotka järjestelmällisesti jättävät koiriensa jätökset keräämättä. Itsehän sitä osaa väistellä nämä miinaläjät, mutta lapsilla tuo taito ei ole vielä niin kehittynyt, ja mikään ei ole ihanampaa kuin pestä koirankakkaisia kenkiä lavuaarissa! Myönnän, että koiranomistajana joskus itsekin unohdan ottaa mukaan kakkapussin, mutta  95% koiran jätteistä tulee kyllä kerättyä. 
  • Happamat tantat: Nämä ovat niitä, jotka tuhahtelevat mennessään kaikelle mikä liikkuu ja keksivät valittamista asiasta kuin asiasta. Eiku hetko... Olenkohan menossa itse juuri tähän suuntaan? Olenko ainoa??? Onko tämä joku väistämätön seuraus vanhenemisesta ja perheytymisestä?



30 kommenttia:

  1. kiva teksti. olen samaa mieltä monesta , varsinkin teineistä ja koiran kakoista :) onneksi useimmiten minunkin puhelin ON äänettömillä. Ulkooven taakse ei kukaan ilmesty ennen summeria, jonka saa äänettömille. Ja roska-autoja ruohonleikkajia mopoja etc ollaan nyt kesällä paossa vilposissa makkareissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit kun tuon meidän ovikellonkin saisi jotenkin äänettömälle... :) Olisi tullut tarpeeseen mm. palmusunnuntaina!

      Mekin nukutaan sisällä päikkärit, mutta kuuluu ne äänet silti. :/

      Poista
  2. Loistava! :D samat jutut ärsyttää täälläkin. Etenkin vetelehtivät, kiroilevat ja roskaavat teinit sekä ne koiran jätökset!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tietysti teinejäkin on fiksuja, eikä pitäisi yleistää, mutta jotenkin nuo ärsyttävät tapaukset vaan pistää silmään!

      Poista
  3. Samat sanat täältäkin! :D Tänään kesken pikkusiskon päikkäreiden joku mies tuli oven taa pimpottamaan ja kauppaamaan väliovia. Olin ihan, että jaahas en tiedä ovista mitään ja tää on nyt kyllä vuokra-asunto, sori ei osteta ja palasin turhan suurielkeisesti nukuttamaan pikkusiskoa uudelleen. Mutta ihan tosi, väliovia klo 13 päivällä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliovia??? :D Meillä aika harvoin käy ketään kauppaamassa ovella mitään, mutta joka kerta se on yhtä ärrrrsyttävää!

      Poista
  4. Allekirjoitan :) Naapuri joka saa jonkun mellevän viherpeukalohetken ja alkaa trimmaamaan pensasaitaa kun kuopus nukkuu päiväunia pihalla, huoh.

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä täälläkin! E onneksi nukkuu päikkäreillä yleensä kuin tukki,eikä herää ääniin, mutta ne teinit!! Viimeksi juna matkalla teki mieli sanoa muutama valittu sana teinilaumalle joka oli päättänyt tulla istumaan lasten leikkivaunuun ja tukkivat käytävän..Siinä vaiheessa kun yksi vetyperoksidiblondipää kertoi että jos hänellä olisi noin huutava lapsi,hän heittäisi sen seinään,oli jo tulla pieni hermokohtaus itsellekkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä itse asiassa kuopus nukkuu kuin tukki eikä herää vaikka esikoinen menisi viereen huutamaan. Vaan tuo esikoinen onkin sitten aina ollut se herkkäunisempi... Pärjäisihän tuo jo varmaan ilman päikkäreitäkin mutta vanhemmat ei raaski vielä luopua hetken lepotauosta! ;)

      Voi apua noiden teinien juttuja... :o

      Poista
  6. Hihhih ja anteeksi. Nyt on pakko todeta, että onneksi meillä on HEHTAARIN tontti.

    Silti ketutukseen löytyy aiheita, vaan eri kuin nuo. Listaisin, ellei pää olis just nyt puuroa. <3

    VastaaPoista
  7. Mua ketuttaa nuo samat! Tosin teinit usein myös pelottaa, ei vain ketuta. Ne usein hengailee asemillä, räkii ympäriinsä, kiroilee kovaäänisesti ja käyttäytyy todella levottomasti sekä agressiivisesti, joten tämä tantta on valmis vaihtamaan kadun toiselle puolelle, kun teinejä on lähimaastossa. Mitenhän tantta pärjää sitten, kun oma mukula ehtii teini-ikään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja saanko mä lisätä? Mua ketuttaa lomalla olevat joutilaat nuoret, jotka roikkuu kesäiltaisin kerrostalojen lähellä ja huutavat niin, että tantan pitää laittaa ikkunat kiinni, ettei sen tantan lapsi heräisi. :)

      Poista
    2. Joo ne teinit osaa myös olla aika pelottavia. Ja käyttäytyy kuin maailman omistajat. Esimerkiksi kävelytiellä kerääntyy isoksi rykelmäksi eikä väistä kun yritän mennä ohi tuplarattaiden ja koiran kanssa. Ja tosiaan, nyt ne heiluu tuolla ulkona vuorokaudet ympäriinsä kun niillä ei ole koulua...!

      Vaan eihän MEIDÄN lapsista koskaan tule huonosti käyttäytyviä teinejä? ;)

      Poista
  8. Kyllä! Eniten ärsyttää juurikin noi päiväunirauhan rikkojat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonloppuna oli pakko mennä ihan sanomaan naapurin lapsille että anteeksi voitteko kirkua hieman vähemmän tässä poikien makkarin edessä. :)

      Poista
  9. Yhdessä vaiheessa tuntui että aina kun laitoin kuopuksen parvekkeelle nukkumaan siihen tuli pihalle joko lehtipuhallin, peruuttava roska-auto tai talvisaikaan aura-auto. Aivan kuin kaikki huoltotoiminmot olisi ohjelmoitu tapahtumaan juuri siihen aikaan kun meillä nukuttiin päiväunia.

    Teineissä ärsyttää pissismäisyys ja jatkuva kiroilu. Toista oli kun minä olin nuori...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en minä muista olleeni tuollainen kovaääninen pissis, ihan oikeasti! Mutta ehkä ei nykyäänkään kaikki ole...

      Poista
  10. Kyllä osasit kirjoittaa hyvästä ja joka on ajankohtaisena aina. :)
    Jokaisesta kohdasta olen samaa mieltä, mutta nuo päikkärit ovat kyllä suurin meillä. Moottoripyörät, töötit, ovikello.
    Täällä joka kuun ensimmäinen maanantai klo 12, tulee kuulutus palohälytyksestä, harjoittaminen tai jotain, koskaan en ole ollut pihalla niin että saisin selvää puheesta, puheen jälkeen alkaa hetken kestävä hälytys.

    Kaipaan kuitenkin sen hetken hengähtämisen siinä päivällä, unien keskeytyessä lapset ovat kiukkuisia sitten koko päivän, jolloin mikään ei auta ja yleensä nämä päivät osuvat kohdalle silloin kun isimies tekee pitkää päivää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuon palohälytystestin omasta lapsuudestani, enää sitä ei taida täällä päin olla. Hyvä niin! Vaikka ei meillä koskaan vielä klo 12 olla nukkumassa täällä kotioloissa, päiväkodissa kylläkin.

      No just tuo, että sitten ne lapset on kiukkuneita ja väsyneitä kun unet on jääneet kesken...

      Poista
  11. Kiitos ja samaa mieltä.

    Meillä neljä koiraa, mutta kotona on kolmenhehtaarin tontti että jos joku metsäläinen astuu siellä sellaiseen miinaan niin sorry vaan. Maalla vaan hehtaarin, mutta se on aidattu ja meidän koirat menee pihan reunoille puskiin kökkimään...no mitä nyt tuo pentu joskus saatta töräyttää aralle alueelle...kävelyillä koirat menee ojan pohjille enkä sieltä niitä ala keräilemään että jos joku siellä astuu miinaan niin sorry vaan siitäkin.

    Teinejä on ollut, mutta yksikään ei ole sotkenut, kiroillun ja kiljunut kännissä missään leikkipaikassa (palaamme tähän että asumme skutsissa kotosalla), teini joutuu tekemään jotain asian eteen että ensimnäkin pääsee sieltä skutsista esim kaverille. Tarvitsee ensinnäkin luvan ja suunnitella millä kulkuneuvolla skutsista aikoo kaupunkiin mennä ja kuinka kaupungista tulee takaisin skutsiin...

    Meillä on työkeikkoja joskus sellaisia että menemme ihmisten koteihin esim kerrostalo yhtiöt...laputamme ne ja kerromme että jos on erityistoive kellonajasta milloin sopisi tulla ja yleensä lapsiperheet kertovat etteivät haluaisi häirittävän päiväuniaikaan ja emme todellakaan silloin mene...monesti jopa sanon ettemme tule sitten teille päiväuniaikaan ja monet kiittelevät ajattelevaisuudesta. Kolmen jälkeenkin menemme koputtamalla oveen että onkos pikkuiset jo heräilleen kuiskaillen...eikä me kolistella rapussa joka häiritsisi pikkuisia nukkujia. Monet kyselevät myös kuinka miehenikin osaa olla niin varovainen ja mennä hiljaksiin pienten kodeissa...johon mies yleensä tokaisee että meillä on seitsemän lasta että kyllä minut on "koulutettu" että tähän aikaa ei lapsiperheissä kolistella...(teemme siis "kartoituksia taloyhtiöissä" ja korjaamme mm. niiden viallisia lämmitysjärjestelmiä)

    Ja minä olen "tantta". Viimeksi pysäytin pojan joka huuteli kaverilleen (joka parin metrin päässä) rivouksia ja komenteli ja siis pysäytin ja sanoin että kiitos nyt riittää että siivoa suunsa...ja pyytää kaveriltaan anteeksi...toimi.

    Ja taas mä höpötän kaikki mun mielipiteet...miks mä osaa kommentoida vaan Kiva! Ihana! joo niin minäkin- tyyliin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin siis ihan ideaali piha koirille, vähentää varmaan myös lenkittämisen tarvetta. Meidän on pakko lenkittää tuota noin 1,5h päivässä, jotta se pysyy järjissään... Mutta joo, jätökset kerään ellei ne satu osumaan johonkin ojan pohjalle, sinne en jaksa dyykata.

      Ihanasti osaatte ottaa työssänne huomioon nämä päiväunien nukkujat! Meillähän kävi sitten tänään niin, että työmiehet tulivat klo 10. Minä olin etäpäivällä ja mies vapaapäivällä ja lasten kanssa uimassa. Ei siinä muuten mitään, mutta olin juuri puhelinpalaverissa ja aikamoinen metelihän noista työmiehistä lähti... No, onneksi ei kestänyt kauan.

      Minä opettelen vielä tanttamaisuutta. Teki mieli mennä valittamaan puistoa roskaaville teineille, tai ainakin käskeä miestä mennä sanomaan jotain, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut. Ehkä ensi kerralla! :)

      Mutta ihanaahan se on kun käyt höpöttämässä näitä mielipiteitä! :D

      Poista
  12. Allekirjoitan tämän kokonaan!!!

    A

    VastaaPoista
  13. Haha tuo viimeinen!! Vielä pari vuotta sitten olisin kieltänyt tiukasti mulla olevan mitään yhteyttä tuollaisiin tanttoihin, mut nykyisin joskus... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään vaan sitä, kun oikeasti alan näyttääkin ihan tantalta... Toivottavasti en ihan vielä! :)

      Poista