Kukkahousuissa töihin?

perjantai 31. toukokuuta 2013

Näillä töihin? H&M

Käyn töissä ja luonnollisesti käytän jokaisen minuutin tehokkaaseen työntekoon. Siitä huolimatta minulla on hyvää aikaa tehdä havaintoja kollegoiden työpukeutumisesta. Onhan minulla kokonainen vaatekaappi uusittavana ja vinkkejä kaivataan!

Työskentelen melko konservatiivisella alalla, mutta liberaalissa toiminnossa, markkinoinnissa. Mitään varsinaista pukeutumiskoodia ei ole. Miespuolinen kollegani murisi, ettei todellakaan laita pukua päälleen kuin häissä ja hautajaisissa (hänellä onkin töissä aina farkut ja trikoopaita).

Pukua näkeekin vain tärkeillä herroilla/rouvilla ja tärkeitä asiakkaita hoitavilla tärkeillä asiakasvastuullisilla.

Yhä vähemmän olen siis bongannut tätä:



Ja yhä enemmän tätä:


... Tätä:



... Ja jopa tätä, siis niitä kukkahousuja:



Paljon tuntuu tapahtuneen tällä saralla kolmen ja puolen vuoden aikana. Olen sittenkin ehkä elänyt tietynlaisessa äitiystynnyrissä koko sen ajan, ja tietysti muoti on mennyt eteenpäin ihan huomaamattani. Työpaikalla näkee suorien housujen ja tyköistuvien jakkujen sijaan kapeita pillimallisia housuja, aika paljon farkkuja, mustia bleisereitä ja löysiä mutta linjakkaita toppeja. Kukkahousuja olen nähnyt kahdet. ;)

Minulla on työpaikallani eräs tyyli-idoli, jonka tyyliä aion härskisti kopioda kunhan saan ensimmäisen kunnon palkan käteeni. Niin joo, mainittakoon tässä yhteydessä tämä: minulle pääsi käymään niin, että ensimmäisestä palkasta meni 60% veroa, sillä toimitin verokortin palkanlaskentaan aivan liian viime tingassa. Sattuuhan näitä. Menkööt samaan piikkiin kuin se autotallin seinään törmääminen, töihinpalaamiseen liittyvää pikku hermoilua vaan... Hehheh...

Niin siitä tyyli-idolista vielä. Hänellä on aina täydellisesti mietitty asukokonaisuus, siisti meikki ja kauniit, yksinkertaiset korut. Tyyli on selkeälinjainen ja vaikuttaisi siltä, että kaikki kyseisen henkilön vaatekaapissa mätsää kaikkeen. Raitoja, mustaa, tummansinistä, mutta myös kirkkaita selkeitä värejä. Täydellinen (raskauksia kokematon ja synnyttämätön) kroppa tosin ei ole tuosta noin vaan kopioitavissa, mutta hei, I'm working on it... Hakusessa myös noin 15cm lisää pituutta...

En tiedä muista, mutta kyllä minusta tuntuu, että sillä on jotain väliä, miten pukeutuu töihin. Vielä kun oppisi hanskaamaan tämän jutun... Tarvitaan sopivassa suhteessa trendikkyyttä, siisteyttä, istuvuuutta, mukavuutta ja laatua. Ei ihan helppo nakki! Onnistuuko sinulta?


P.S. Kaikki kollaasien kuvat zalando.fi.

25 kommenttia:

  1. Juuri siivosin toissapäivänä vaatekaappiani ja laitoin sieltä pois toimistomuodin kuuminta hottia, eli liituraitaa 2000-luvun alusta. En voisi kuvitellakaan laittavani samaa tyyliä päälle kun palaan vuoden vaihteessa töihin. Oma alani on myös melko konservatiivinen, mutta voisin kuvitella pukeutuvani juuri noiden alempien kuvien tyyliin. Loistokollaasit, muuten! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, liitutaitahousut on heitetty pois minunkin kaapista! ;) Mun työvaatetilanne on vaatinut uusimista ihan vaatekoon muutoksesta johtuen (no ne viimeiset muutamat raskauskilot...) mutta eipä siellä kovin paljon olisi muutenkaan ollut sellaista, mitä olisi halunnut enää käyttää.

      Poista
  2. Vai että 15cm lisää pituutta...siinä onkin jo haastetta =)

    Mä olen kyllä aina välillä vähän vihreä teille jotka saatte tehdä "ongelman" työvaatteista siis sellaisessa hyvässä mielessä ongelman tarkoitan...mä voisin joskus tehdä postauksen mun työvaatteista...ainoa ongelma on minulla niissä että olen muistanut pestä ne kun eri kohteisiin tarvitan erilaisen työvaatteet....mutta kaikki siis ihan sitä samaa mustaa tai tummaharmata...voi kuolisitte nauruun...ei sen puoleen kaiken tuon voittaa kyllä palkka heh. Että siinä vaiheessa kun palkka kädessä niin ei yhtän enää harmita ettei voi laittaa suoriahousuja ja bleiseriä töihin...uravalintoja kai nämäkin...hah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta siis älyttömän hyvät kollaasit taas olit tehnyt, mä kopsaan niitä röyhkeästi vapaa-aikaani...

      Poista
    2. No sillä 15cm:llä päästäisiin vasta vähän yli 175cm:n... ;)

      Jaa, nyt tulin uteliaaksi että mikä mahtaa olla ammattisi...?? Että työvaatepostaustasi odotellessa. ;) On se kuule hyväkin juttu ettei tarvi stressata siitä, miten pukeutuu töihin. Ja rahaakin säästyy!

      Poista
    3. Hah, ei muuten säästy...kuten olettevarmaankin jo huomannet nin rahat menee pääosin lastenvaatteisiin...heeehhheee...ammatti on aivan toinen mitä teen työkseni...että sellaista...

      Poista
  3. Erittäin hyvä huomio! Työskentelen digimarkkinoinnin/mainonnan parissa, mutta työpaikkani on perinteinen avokonttori (ei mainostoimisto) ja olen miettinyt samaa. Mun lähiesimies on erittäin rohkea pukeutuja. Eikä ehkä varsinaisesti tyyli-ikoni mulle, mutta siitä spritistä haluan ottaa mallia. Ja muutenkin töissä näkee hyvin "epävirallista" pukeutumista, joka on suurensuuri helpotus itselleni. Ei mulla olisi ollutkaan yksiä ainoitakaan suoria housuja. :D Olenkin miettinyt, että tekisinkö jonkin vaatepostauksen (työ)vaatteistani (mutta vaatevarastoni ei ole kuitenkaan mikään kovin laaja tai laadukas...eikä mulla oikeastaan ole edes erikseen työvaatteita). ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on avokonttori, taas yksi asia joka ehti muuttua kolmen ja puolen vuoden poissaolon aikana... :)

      Ostin keväällä yhdet perinteiset suorat housut alesta, mutta tätä menoa ne taitavat jäädä käyttämättä. Valitettavasti nuo kollaasin kuvat ei kuitenkaan ihan kuvasta oman vaatekaappini sisältöä... :D Joten teepä se postaus omista työvaatteistasi, inspiraatio olisi tarpeen!

      Ja sitten kun vielä pääsisi joskus rauhassa kaupoille ostoksia tekemään...

      Poista
  4. Nyt mulle heti heti heti infoa tyyli-idolista! Arvaan ehkä kuka hän on, mutta silti...


    Hauskaa viikonloppua,
    A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti arvaat oikein! ;)

      Kivaa viikonloppua teillekin! Täällä on ihan kesä... :)

      Poista
  5. Tosi kivat kollaasit! Raitajakku ja punaiset housut on myös mun ostoslistalla, ehtis vaan joskus shoppailemaan. Kesäaleja odotellessa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös saanut päähäni, että mun pitää saada punaiset housut, tai ehkä sittenkin vihreät... :) Raitajakkuja on jo kaksikin. ;)

      Mä en koskaan löydä mitään alesta, joten voisin ostaa täydellä hinnallakin jos vaan löytäisin jotain kivaa... :)

      Poista
    2. Mistä olet omat raitajakkusi löytänyt?

      Poista
    3. Niinkin eksoottisista paikoista kuin Seppälä ja Vila. Lindexilläkin näytti olevan kivoja...

      Poista
  6. Kukkahousut! Kyllä, anna mennä vaan! Menee töissäkin hienosti just jakun kanssa. Kukkien kanssa yksivärinen jakku. Se on Laura, joka on tyyli-ikoni! Nuo HM:n vaaleapohjaiset kukkahousut ovat kaikenlisäksi supersiistit, kun ne on vähän sellaista kiiltävää kangasta..

    P.S. Just eilen mietin, että pitäisi laittaa liituraidat kiertoon. Ne tosin tulee 10 vuoden päästä taas muotiin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyyli-ikoni, joo nyt kyllä naurattaa...! :D Kukkahousuihin en ehkä taivu, mutta esmes ne sun kukkakengät oli kyllä aika ihanat...

      Mä epäilen kyllä suuresti, että en tule kymmenen vuoden päästä mahtumaan niihin liituraitoihin, joita käytin kymmenen vuotta sitten...! ;)

      Poista
    2. Mä olen myös pohtinut, mitä liituraidoilleni teen. Taidan pitää, ne tulee takaisin, saletisti! :)

      Kiitos jakkuvinkeistä. Lindexin jakku oli kovin valkea ja kultanappinen, täytyypä tsekata noi muut. Jos jotain hyvää tässä maakunta-asumisessa, niin usein muualla loppuun myytyjä juttuja löytyy kivasti vielä alesta. :D

      Poista
    3. Jennijee, taidan pyytää sinua koluamaan minulle "ne" kukkahousut.. ;)

      Poista
  7. Oho, karkas. Ja Laura, tokaa päivää olen nonstop kävellyt niillä kukka-TOMSeilla, ja voi veljet, miten ihanat ne ovat. Kevyet ja tosi hyvät jalassa. Jos jostain bongaat alennuksen, niin lämpimästi suosittelen. Siis ihan täydelläkin hinnalla, mutta ale aina parempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa tulla ihan shoppailukuume kun näitä ketjun kommentteja lukee... :)

      Poista
  8. Hyvät poiminnat! Mulla on myös tyyli hakusessa. Mun inspis löytyy netistä.
    Olen nyt tosi paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja välillä toimistossa. Minusta pukeutumisella on paljonkin väliä. Pitäisi olla siisti ja rento, mutta ei liian rento. Huoliteltu pitää olla. Olisi kiva olla tyylikäs, mutta ei liian, että olisi helposti lähestyttävä ja kuitenkin casual tai semicasual on toimiston koodi.
    Olen panostanut huiveihin ja simppeleihin koruihin. Ja siihen, että värit olisivat raikkaat. Pukeutumisella yritän viestiä energisyyttä, raikkautta, varmuutta ja olla helposti lähestyttävä. Olen ajatellut, että energinen ja iloinen olemus voisi kumota ylipainon. :D
    En kuitenkaan koe olevani tyylikäs, mutta haluaisin ajatella sen oppimisen olevan mahdollista.
    Balkerinojen tilalla käy tän toimistopäivinä kiilakorkoja. Ne antaa ryhdin tunteen. Ja paidoissa mulla on monta valkoista niitten iänikuisten mustien tilalle. Huiveillä ja laukuilla saa sit väriä.
    Maalla muuten tyyli on selvästi ajattomempi. Kukkahousut on siksi ihan nounou.
    Joo-O. Paljon olen tätä aihetta vatvonut. ;)
    Entäs caprit? En ole varma mitä niistä ajattelisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ja harkittuja ajatuksia työpukeutumisesta! Ja epäilemättä hyvä toteutus myös!

      Samansuuntaisia mietteitä täälläkin, värejä sen mustan sijaan, ja koroilla mielummin kuin baltsuilla. Minun pitäisi panostaa tuohon korupuoleen myös! Ja joku tyylikäs kello olisi ihan must hankinta, tällä hetkellä mulla ei ole kelloa ollenkaan...

      Niin ne caprit! Vetäisin yksi aamu jalkaan sellaiset vuonna 2007 hankitut versiot ja mulla oli totaalisen epämuodikas ja epämukava olo koko päivän... Että ei niitä ainakaan! :D

      Poista
  9. Mun on pitänyt kommentoida tätä mainiota postausta monta kertaa jo. Mutta noh, aina on tullut jotain! Ihme. :)

    Mäkin olen nyt pyöritellyt näitä työpukeutumisasioita aika paljon. Aloitin uudessa työpaikassa, sellaisessa, jonka ajattelisi olevan tosi perinteinen pukeutumiskoodiltaan - mutta ei, kyllä siellä mennään tosi pitkälti punaiset housut -linjalla! Ihan kiva niin. Sain puolikkaan palkan (jee!) ja se tuli shoppailtua saman tien, vaikka en löytänytkään vielä sopivaa raitajakkua (etsinnässä siis joo!). Tänään ostin itselleni hämmästyttävän korkeakorkoiset kengät, kun jotenkin päätin, että alan sellaiseksi, joka pitää sellaisia. :D Vähän sellaisena uutena asiana on nyt tullut mietittyä asusteita enemmän kuin ennen. Ne tekee yllättävän paljon - ja juuri samaa olen miettinyt, että tarvitsisin tyylikkään kellon myös. Vuosiin en ole kelloa kaivannut, mutta nyt olisi pakko saada.

    Tosi kivat noi kuvakollaasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että kukkahousuihin en pysty.... :D

      Poista
    2. Itse pistin sitten eilen tilauksen Zalandolle, chinot ja pari toppia sieltä on tulossa, toivottavasti on sopivat. : ) Kukkahousut on mullekin liikaa mutta punaiset housut (tai vaikka vihreät) olisi kyllä kivat!

      Tarpeita olisi kyllä jos jonkinlaista, mutta rajallinen aika ja resurssit, että saisi vaatekaapin sisällön kuntoon! Mutta pikku hiljaa...

      Poista