Viimeinen silaus

keskiviikko 22. tammikuuta 2014







Tää olis nyt niinku valmis. Viime viikonlopun aikana naputtelin paikoilleen Metsolan kaksi sisustustaulua. Myös H&M:n pilkkutyynyt saapuivat, toinen puoli valkoinen, toinen musta. Keltainen kori revittiin heti kauppaleikkiin. Olisi pitänyt ostaa kaksi veljessovun säilyttämiseksi.

Näiden lisäysten jälkeen lastenhuoneen sisustus alkoi tuntua sellaiselta, etten kyennyt perustelemaan yhtään lisähankintaa tai huonekalun puljaamista paikalta toiselle. Ehkä. Mutta mikä ihana projekti! Yhdeksän neliömetrin kokoinen sisustusleikkikenttä, vapaa-ajan vastapainoa työ- ja kotiarjelle. Tähän voisi jäädä koukkuun!

Sisustuskuumeeni ei siis laantunut. Seuraavaksi suunnittelen olohuoneen maalaamista. Ja tämä työhuone, se vasta kohdennusta kaipaisikin. Muistanette, että ruskea oli muotia sisustuksessa vuonna 2008? Kappas, juuri se vuosi, kun muutimme tähän asuntoon. Ruskea, I'm so over you.

Kuvissa näkyvät jutut: Matto - Ikea, Tapetti - Ferm Living, Lakanat - Finlayson, Pilkkutyynyt ja keltainen kori - H&M, Sängyt - Veken kaluste, Taulut - Metsola.

40 kommenttia:

  1. Ihania ja mielekkäitä yksityiskohtia, ihanat samispedit. Hienoa !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samispedit juu, hih! :) Hakusessa toisetkin samislakanat...

      Poista
  2. Mullakin on kamala sisustuskuume, ja kämppäkuume, aijjuu ja mainitsinko jo et myös _vauva_kuume?! Haha! (Miksei voi olla koskaan Nyt-en-syö-enä-herkkuja -kuume?

    Mut aivan ihastuttava huone poikasilla. Tapetti ja lakanat on ihan iik ja keltainen kori on super-iik! :) Hitsiläinen, tahtoo pois tästä vuokralta nyt taas et pääsee läiskii tapettia ja maalia ihan omiin (pankin) seiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, vauvakuume!! No eihän nämä muut kuumeet olekaan mitään tuohon verrattuna... ;)

      Kämppäkuumetta yritän hillitä, vaikka sellainenkin puskee helposti päälle... Mutta mitä, teillähän on niin nätti koti että kyllä siinä kelpaa asua. :)

      Poista
    2. Juu on tämä nätti ja kiva, mutta ollaan vuokralla "etsimässä sitä unelmakämppää", mutta mahtaneeko sitä nyt löytyäkään. Ehkä me otetaan taas joku parin vuoden luukku. :D

      Hauskaa et moni muukin oli ihmetelly leluvuorten puuttumista, mä unohdin siitä kommentoida noine kuumeineni. :P Mut viimeisimpään viitaten niin voin huokaista helpotusta, että joka kodista ne karmeet muovikasat taitaa löytyä. ;)

      Poista
    3. Voi kyllä, muovista ei tosiaan ole pulaa! :D

      Poista
  3. Kyllä on kivan näköistä! Voisin asua teidän lastenhuoneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Minäkin siellä usein istun vaan ihailemassa, viihdyn siellä paremmin kuin muksut. ;)

      Poista
  4. Tosi kivan näköistä! Nuo Metsolan taulut on ihanat ja ihastelen edelleen tuota hyllyyn tehtyä hellaa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsolan taulut oli kivat (ja minusta vieläpä kohtuuhintaiset), ja hella on ihana, mutta arvaa onko pojat sillä juurikaan leikkineet... hih... ;)

      Poista
  5. Hienoa on, mutta hei missä on ne valtavat leluvuoret? Kaksi poikaa ja noin siistiltä ja väljältä näyttää. Meillä pursuaa lelua joka paikka yhden pojan huoneessa. Voisi niitä olla vähemmänkin, mutta on niin hankala tehdä inventaariota kun kaikki on kivoja ja mistään ei saa luopua. Joskus on pakko salaa heivata jotain kiertoon.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitkä leluvuoret, ei meillä mitään sellaisia ole?? :o Hih, no tuo on kyllä ihan oman postauksensa veroinen aihe... ;) Koska kyllä vaan ne lisääntyvät keskenään...

      Poista
  6. Ihanat viime silaukset! Melkein alkais sisustuttaan kun näitä kuvia katsoo :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni monta vuotta ettei sisustuttanut ollenkaan ja nyt se sitten iski päälle oikein korkojen kera... ;)

      Poista
  7. WOW, todella tyylikästä! Tykkään.

    Mutta sitä mäkin tiedustelen, että mihin olet raivannut teidän lelukasat? ;) Olisiko niille jotain sijoitusvinkkiä tarjota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tässä lähipäivinä paljastaa lelujen sijainnin... hih... ;)

      Poista
  8. Kaunista! Ihania pieniä yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sormet syyhyää että pääsisi jo seuraavan huoneen kimppuun, mutta tuo aika on hieman rajallinen nykyään... :/

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Se on komea! Kannattaa kyttäillä Elloksen merkkialekoodeja, saapi hinnasta 30-40% pois. :)

      Poista
  10. Tosi kiva huone tuli! Minäkin ihmettelen, et missä ne leluvuoret on?;) Huippu tuo hella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä meillä leluja riittää, sen voin kertoa jo heti kättelyssä, heh... :D

      Poista
  11. Ihana huone, tosi kivat raikkaat värit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ajattelin, että keltainen on helppo vaihtaa pois jos se rupeaa kyllästyttämään, muut värit sen verran neutraalit. :)

      Poista
  12. Onpa kaunista tosiaan, sopisi meillekin! :) Erityisesti tykkään tapetista ja norsulakanoista.

    Mutta minäkin ihmettelen, missä teidän kaikki lasten lelut ja muut roinat säilytetään? Vai veitko ne kuvauksen ajaksi piiloon jonnekin? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harkinnassa on vielä norsulakanat mustavalkoisena, nälkä kasvaa syödessä... ;)

      No meillä on katos tällainen niukka linja lelujen suhteen, yksi laatikollinen pikkuautoja ja se on siinä... Hih, no ei vaan, paljastan pian missä ne lelut ovat. ;)

      Poista
  13. Ihana huone! Meillä myös poikasten huoneen toisen huoneen remontti alkamassa. Tuota samaa tapettia katselin on kyllä tosi kivan näköinen noin "livenä". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa meidänkin pojilla kaksi huonetta, niin pääsisi sisustamaan sen toisen leikkihuoneeksi. Tähän huoneeseen ei oikeastaan käytännössä mahdu kuin sängyt ja vähän olen manaillut kun ei hankittukaan kerrossänkyä... :/

      Poista
  14. Tahdon kanssa tietää lelujen sijainnin ja heti :D Meillä ainakin on 2 isoa trofastia TÄYNNÄ niin, että notkuu ja lisäksi vielä lelukoria ja laatikkoa löytyy puhumattakaan lastenhuoneen kirjahyllystä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röykkiöpaikat paljastettu! ;)

      En muuten tiedä röykkiövapaata lapsiperhettä. :)

      Poista
  15. Ihanan raikas lastenhuone, hyvin tosiaan on lelut piilotettu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä huone on tosiaan lähinnä nukkumista varten, kuten näkyy. ;) Olohuoneessa me pääosin vietetään aikaa kun ollaan kotosalla. :)

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos! ;)

      Vielä kun pääsisi jollain keinolla eroon tuosta tammiparketista... Näkisin tässä sellaisen valkoisen laminaatin. Oih...

      Poista
  17. Tosi kiva huone! Ja hauska tuo hella hyllykössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! :) Tykkään kovasti ja nälkä kasvaa syödessä, seuraava sisustusprojekti pyörii jo mielessä... :)

      Poista
  18. Oletteko tykänneen noista lasten sängyistä? Ovatko tukevat ja miten ovat käytössä kestäneet? Miellyttäisi kovasti silmää ja rahapussia, niin on pakko kysyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan OK sängyt ovat, hintansa väärti. Eivät nitku tai natise, mutta ei näissä sellaista WOW laadun tuntua kyllä ole, jos tiedät mitä tarkoitan. ;)

      Poista
    2. Tiedän kyllä mitä tarkoitat ;) Kiitos nopeasta vastauksestasi! :)

      Poista
  19. Tosi kiva tuo hella-idea!Vastaavaa olen itsekin tuumaillut.Muutenkin ihanan värikäs huone!

    VastaaPoista