Täällä mä olen

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ystävä synnytti esikoisensa. Samalla tajusin, etteivät omat lapseni enää ole vauvoja. Oikeastaan aika isoja poikia jo. Varsin terävä huomio, toinen on kohta kolme ja toinen täyttää vielä tämän vuoden aikana viisi. Käytännössä jo melkein koulussa siis.

On hämmentävää, kuinka nopeasti lapset kasvavat. Ja kuinka paljon kehitystä elämän ensimmäisinä vuosina tapahtuu. Olin toki kuullut puhuttavan moisesta aikaisemminkin, mutta totta se on. Jonain päivänä siihen vaan herää.

Esikoiseni on nyt neljä. Jossain vaiheessa siitä pienestä vauvanrääpäleestä tuli kiipeilytelineissä korkealle kiipeilevä, uimahallissa kellukkeiden kanssa itsenäisesti polskutteleva vauhdikas ja vikkeläjalkainen nuori mies, joka ei tiedä mitään tylsempää kuin äidin sylissä istuskelun. Poika, joka menee jo reippaasti ja hymyillen päiväkotiin aamuisin. Poika jolla on lempiväri, lempikirja, lempivaatteet ja lempilelut.

Kuopus on vielä vähän pehmeämpi, suurisilmäisempi, viipyy kauemmin sylissä ja on kevyempi kantaakin. Hänkin kuitenkin istui päiväkodin joulujuhlassa penkillä isona poikana, kavereidensa kanssa kädet coolisti farkkujen taskuissa, innostusta peitellen ja aina välillä äidille vilkuttaen ja leveästi hymyillen. Reippaasti esitetty pupulaulu pupunkorvat päässä ja kapulat käsissä sai äidin pakahtumaan ylpeydestä. Tietenkin.

Onneksi ne sentään antavat vielä pussata ja halata!

Uudesta vauvasta en haaveile, mutta ehkä aika voisi hidastaa kulkuaan edes vähän? Vaikka haaveilen kovasti omasta ajasta, tilasta ja ajatuksista... niin tämä elämänvaihe on varmasti se, jonka perään jälkeenpäin haikailen kaikkein eniten.

Tulipa vähän cheesyä tekstiä, mutta joskus tuntuu tältä, kun on illalla saanut lapset nukkumaan ja on hiljaista.

Melina MiniShow-blogista haastoi esittelemään bloginurkkaukseni. Tässä se on, täynnä Ikean lastulevyä ja pölyä, työhuone / vaatehuone / romuhuone (no kai teilläkin on sellainen??), alkuperäisessä sisutuksellisessa tyylissään kuuden vuoden takaa. Juuri tänään, juuri tällaisena. ;) Ehkä sisustusintoni etenee seuraavaksi tänne, who knows...?



Täällä se minun oma aikani siis tapahtuu, johtojen, kirppissäkkien, vaatelipastojen, valokuvien ja sattumanvaraisten koriste-esineiden keskellä, pöytäkoneen hurinassa, lasten tasaista tuhinaa viereisestä huoneesta kuunnellen. Postaukset kirjoitan siis koneella, kommentit puolestaan iPadilla, yleisimmin sitten keittiössä tai olohuoneessa, tai sängyssä ennen nukkumaanmenoa.

Laitetaanpa haastetta eteenpäin seuraaville tyylitietoisille bloggaajille! Paljastakaa bloginurkkauksenne. :)

Miima

Juuli

NiklaStar



20 kommenttia:

  1. Samat fiilikset usein. Paitsi aina joku valvoo kuopuksen ollessa vielä niin pieni. :D
    Mutta isoja jo ovat. Ja just nyt on hyvä, vaikka katse onkin jo eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh. Tsemppiä valvovien poikien kanssa!!

      Minäkin olen tyytyväinen, että eteenpäin mennään. Mutta voitaisiin ehkä mennä hiukan hitaammin vaan. :)

      Poista
  2. Vähänkös kiva teksti ja niin se aika vaan menee ja menee... :) Juurihan mä tulin synnäriltä kotiin . iiiiks.



    Hei ihanaa uutta viikkoa ja silleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just eilen katselin niitä kuvia, joita otettiin kun tultiin kuopuksen kanssa sairaalasta kotiin! Snif... :)

      Mukavaa viikkoa teillekin!

      Poista
  3. Tervehdys! Vihdoin pääsen minäkin kommentointipuuhiin! Reissusta on siis palattu...

    Voi, minusta tuo bloginurkkaus näyttää suorastaan stailatulta ja tyylikkäältä. Meillä on joka paikka täynnä rojua ja nyt loman jälkeen se pistää tosi pahasti silmään ja räyhään täällä miehelle, että jotain siivoa on PAKKO saada aikaan. :) Saapa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin! Toivottavasti taudit on jo hellittäneet! :)

      Muhun on iskenyt mieletön raivausvimma nyt pyhien aikana. Kirppikselle vein ennen joulua jo kuusi muovikassillista lasten vaatteita ja leluja, mutta jouduin tuomaan pari kassillista takaisin... Haaveilen tällä hetkellä minimalistisesta sisustuksesta, jossa on panostettu muutamaan näyttävään esineeseen tai elementtiin ja se olisi siinä! :)

      Poista
  4. lapseton kaveri (miespuolinen) kävi meillä kylässä, ja kotona sattui olemaan kohta 3v kuopus ja isommat (6&7v)lapset oli ulkona&kaverilla, aina välillä käyden vaihtamassa kuivat hanskat tai kertomassa että isoveli haukkuu tyhmäksi :D
    siinä samalla sitten pidettiin piknikkiä taaperon kanssa, kuunneltiin lauluesityksiä, leikittiin nukeilla, syötiin ja saatiin pöytäliinat pesuun jne.
    Noh, lähtiessä kaverin kommentti oli että tätäkö se teidän elämä on nykyään, me ollaan ainoat kenellä on näin isoja lapsia, kaikki muut noin 3kk-1v.
    en tiedä miten se pitäisi tulkita, toivottavasti sillain että meidän elämä on helppoa jo nyt verraten niin "vauvallisiin" jotka tarvitsee huomiota 24/7 :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monitulkinnallinen kommentti tosiaan! ;D

      Tuo kuulostaa aika huipulta, että isommat ulkoilevat noin itsenäisesti. Ehkä meilläkin siis muutaman vuoden päästä...? Paitsi että mitäs ihmettä minä sitten sillä aikaa teen...? ;D

      En tiedä onko aika totaalisesti kullannut muistot vai mitä, mutta minusta vauvat on tavallaan helppoja... Pysyvät juuri siinä, mihin ne on laittanut, eivät tuhoa mitään, eivät vaadi hulluna virikkeitä ja aktivointia, eivät riitele keskenään... Hih! :)

      Poista
  5. Kyllä se aika vaan karkaa, ja lapset on jo niiiiiiiin isoja että ihmetyttää! Onneksi pienin on vielä kuitenkin aikamoinen kaula-apina ja sylissäroikkuja (vaikka iso poika onkin)!

    Jaa että tyylitietoinen - mielipide voi muuttua nurkkauksen paljastuttua... :P Kiitos haasteesta, kuvaan ja paljastan! :) Sun nurkkahan näyttää juurikin tyylikkäältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jään odottamaan! :D

      Tämä nurkkaus on niiiiiin nähty, kaipaan jotain kevyttä, raikasta, vähän mustavalkoista jne... Jos olisi ylimääräistä aikaa niin varmaan ensi alkuun maalaisin tuon seinän jollain vaaleammalla värillä. :)

      Poista
  6. Sama haikeus on minulla iskenyt nyt kun Pienempi täyttää meillä myös 5v tänä vuonna... Yhtäkkiä se vain on isomman oloinen. Isompi taas jo vetelee murrosiän joitain elkeitä, kamalaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain siis tapahtuu tuossa 4-5 ikävuoden tienoilla!

      Murrosikä, apua, mikä se on... Tsemppiä! Olen vaan tuudittautunut siihen, että pojilla pitäisi olla helpompi murrosikä kuin tytöillä... Joo, katsotaan vaan...! ;)

      Poista
  7. Haha, meilläkin on lastulevy työnurkkaus!

    Meillä kyllä on vielä tosi pikkuset nää lapset. Silti mä muistan kuopuksen vielä sylivauvana ja esikoisen sellasena kävelemään harjoittelevana. Ehkä vuoden päästä muistelen näitä aikoja. Haikeus siitä että nämä kasvavat, iskee ajoittain, mutta on se silti ihana katsella sitä kehitystä ja varsinkin vauvavuoden jälkeen huomata että asiat helpottuu ja osaan nauttia tästä kaikesta enemmän, ja jotenkin "tehokkaammin" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mihin tunkisin kaikki nämä lastulevyt! :D

      Hauskinta lasten kasvamisessa on ollut veljesten yhteiset leikit. Niin, siis silloin kun ne sujuvat. ;)

      Vauvavuoden jälkeen olen oppinut ottamaan rennommin kaikessa. Ja ottamaan itseäni huomioon enemmän. :) Jos nyt tulisi uusi vauva, tekisi tiukkaa luopua mm. ehjistä öistä...

      Poista
  8. Mulla valuu täällä kyyneleet silmistä. Kirjoitit niin ihanasti, ettet tiedäkään. A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, apua! Ei ollut tarkoitus itkettää...

      Mutta niin ne vaan kasvaa, teilläkin jo isot muruset... <3

      Mukavaa viikkoa sinne ja haleja!

      Poista
    2. Ai niin, ja takaisin hömppäasioihin: the laukku saapui tänään! Love it!

      Poista
    3. Laita mulle meilillä kuva please!!!!

      Poista
  9. Niin totta. Niisk. Haikeaa. Ja sitten kun ne on vaikkapa 13 v ja 15 v, ne on vieläkin lapsia, ja sitä miettii, että kyllä ne olikin PIENIÄ kun ne oli 3 ja 5. Silti, silti aika voisi välillä vähän hidastaa vauhtia! Just nyt, koska onhan tämä hienoa. Hullua, mutta hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, onhan ne oikeasti vielä pieniä! Mutta kohta ne on tosiaan teinejä (a-p-u-a) ja sitten ne muuttaa pois kotoa. Sillä aikaa kun olin äitiyslomilla, niin työkavereiden lapset oli kasvaneet jotenkin yhtäkkiä ja käsittämättömästi ekaluokkalaisista yläkoululaisiksi. Siinä se ajankulu taas konkretisoitui... :)

      Poista