Takkipostaus

sunnuntai 24. marraskuuta 2013


Minäkin vähän mattimyöhäsenä lähdin mukaan takkihaasteeseen. Hauskintahan tässä oli yrittää selittää silmiään pyörittelevälle miehelle, miksi kasaan takkeja pinoon ja otan valokuvia. No hullulla on hullun hommat. ;) Päätin laittaa pinoon meidän lasten kaikki takit, koska pelkistä talvitakeista olisi tullut varsin köykäinen kasa - vain yksi takki molemmille. Olen todella pysynyt siis kohtuudessa! Viime keväänä sen sijaan lähti hieman lapasesta välikauden kanssa, ja kevättakkia löytyykin vähän joka lähtöön. Osa tuosta pinosta odottelee tosin myyntiä - pikkuveljen takit eivät ole enää keväällä sopivia.

Joka tapauksessa - tällä hetkellä takkien lukumäärä näyttää olevan yhteensä kymmenen (sadetakkeja ei laskettu mukaan). Merkkeinä KappAhl, Ticket, Molo Kids, Lindex, Reima, Mini Rodini. Osa ostettu uutena, osa käytettynä, osa täydellä hinnalla, osa alennuksella. Osa kahden pojan käyttämiä, osa vasta ensimmäisellä kierroksella.

Haalareita puolestaan löytyy yhteensä kuudet. Että luulisi näillä pari mukulaa vaatettavan..? Silti vaikuttaa siltä, että ensi keväälle on tehtävä ainakin jotain välikausivaatehankintoja esikoisen otettua kasvuspurttia.

Tämän valokuvaussession päätteeksi kiikutin kaikki välikausitakit ja -housut talviteloille. Naulakkoon jäivät roikkumaan vain tummansininen ja ruskea KappAhlin parkatakkikaksikko. Tulisikohan kohta ensilumi jo tännekin??

8 kommenttia:

  1. Meille tuli lunta viime viikolla, saa nähdä onko vieläkään pysyvä lumi. Välikausivaatteet on edelleen kaapissa, kun vielä keskiviikkona niille oli käyttöä. Ei uskalla vieläkään pestä pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei lunta vieläkään hiutaleenkaan vertaa, mutta pakkasta kyllä tänäkin aamuna seitsemän astetta. :) Osan välikausivaatteista laitoin pois mutta haalarit jätin naulakkoon jos keli taas lämpeneekin.

      Poista
  2. Ei täälläkään vielä vk-vaatteita uskalla pois laittaa. Nyt on pakkasta, mutta ke-to tällä viikolla luvassa plussaa ja vettä. Komea pino takkeja teillä! Voin kuvitella miehen ilmeet...

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen ilmeet sisälsivät tosiaan paljon silmienpyörittelyä - kuten aina, kun lasten vaateasioista keskustellaan... ;)

      Poista
  3. Meilläkin pidetään vielä vk-vaatteet eteisessä, nyt on kyllä pari astetta pakkasta ja poika toppavaatteissa päiväkodissa mutta veikkaan että plussan puolelle kipuaa taas pian.
    Mä yritän hoitaa blogi-valokuvaukset niin että mies ei ole kotona (me ollaan pojan kanssa aina tuntia aiemmin kotona kuin mies joten onnistuu suht helposti), kivempaa kun joku ei ole vieressä ihmettelemässä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin nuo yhdet vk-haalarit vielä eteisessä roikkuvat. Vähän kyllä ärsyttää kun joutuu tunkemaan eteiseen sekä vk- että toppavaatetta, tila meinaa loppua!

      Hyvä valokuvausstrategia... ;)

      Poista
  4. Mä olen alkanut kans pestä vk-vaatteita pois (kivasti tuli lisää tilaa naulakkoon), meidänkin neidillä on vain yksi toppatakki ja sitten yksi toppahaalari (+ kakkoshaalari, jota nyt ei voi edes laskea). Uskon että me pärjätään talvi hyvin näillä vaatteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama ulkovaatemäärä talveksi - no tuplaten tietenkin kun on kaksi lasta. ;) Tällä hetkellä toppahaalareista käytössä on ne varahaalariversiot, kun en raaski pistää uusia Molon haalareita mutaan pyörimään... ;)

      Poista