Erään kakun tarina

maanantai 13. toukokuuta 2013


Tässä Herra Tuumailijan synttärihumua! Juhlittu on jo parilla eri kokoonpanolla ja ensi viikonloppuna jatketaan...

Mutta siis tuo kakku! Oletteko mahtaneet nähdä persoonallisempaa kakkua? Mikä se on? Kysymys, johon itse kakun tekijäkään ei osaa vastata. Tätä kakkua Mies työsti hartaasti aloittaen lauantaina klo 15 ja päättäen urakkansa klo 23. Toki samaan aikaan työstyi myös äidin toiveiden mukainen äitienpäiväkakku valkosuklaasta ja sitruunatuorejuustosta (nam!). Me lasten kanssa hengailtiin hiekkalaatikolla monta tuntia odottaen, koska päästään sisään iltapalalle ja -pesuille. Että onneksi ilmat suosivat ja ulkona oli paljon kavereita. ;)

Kakusta piti alunperin tulla autokakku, mutta kakkupohja jäi niin matalaksi, ettei siitä kuulemma saanut leikattua oikean mallisia ja kokoisia paloja. Sitten siitä piti tulla apinakakku tai pingviinikakku, mutta sokerimassan värjäys epäonnistui. Valintatalosta piti hakea uutta sokerimassaa vielä klo 22. Sitäkään ei pystynyt värjäämään elintarvikevärillä, joten valkoiseen väriin oli tyytyminen. Sitten huomattiin, että kaulin oli kadonnut johonkin taloudestamme. Ei se mitään, sokerimassaa kaulittiin sitten hieman isommalla vesilasilla.

Ja tällainen kakusta sitten tuli! Muumi, Hemuli, Lumiukko, Angry Bird, mitänäitänyton...? Hieno se on kuitenkin ja taatusti, noh, uniikki! Pisteenä iin päällä tietysti kaksi palavaa kynttilää sieraimiin upotettuna (ks. kollaasin alarivin kuva)...

Eat me!


30 kommenttia:

  1. Huippu kakku! Onnittelut myös Herra Tuumailijalle! :)

    VastaaPoista
  2. Mainio! Mulle tulee ihan mieleen muumien mörkö. Viime kesänä meillä toivottiin punaista leppiskakkua,mutta mä ja sokerimassa ei vaan sovittu yhteen joten peruskermakakku tuli. Pitäs ehkä alkaa harjoitella niin vois nyt tänä kesänä toteuttaa toiveen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ikinä kokeillut sokerimassaa, mutta kai senkin oppisi jos vaan treenaisi vähän. :)

      Joo, sovitaan että tämä on mörkö, valkoinen sellainen! :)

      Poista
  3. No, kröhöm, ainahan tuo voittaa sen kakun joka meillä komeili 2-v. synttäreillä... Se kun oli nolosti suoraan pakastealtaasta :O. Aina ei pysty, eikä kykene.

    Veljentyttö taas sai varmaan ikuiset traumat omilta 2-v. synttäreiltään kun leppäkerttukakku rikottiin ja syötiin ("Kusti rikki" muistaa kertoa vieläkin vaikka kuukauden päästä on jo 3v. Kusti siis Ben and Holly´s little kingdom - just nyt en muista mitä on suomeksi).

    Että kyllä vaan oli teillä hieno kakku! Ja näyttäisi ettei aiheuttanut itkua kenellekään :D (veljentyttö itki Kustia ja oma sitä kun kynttilät alkoivat savuta). Myöhästynyttä onnea Herra Tuumailijalle (eiku joko se varsinainen päivä meni?)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakasteallas on mainio kakkujen lähde sekin. :)

      Hieno kakku oli kyllä, harmi vaan ettei se maistunut lapsille mutta lapsethan ei tunnetusti niin välitä täytekakuista... Kekseillä mentiin heidän osaltaan!

      Varsinainen päivä oli joo tosiaan viime viikolla, kiitos onnitteluista! :)

      Poista
  4. Hehh,mahtava! Ainakin se on uniikki! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tätä et löydä pakastealtaasta tai reseptikirjoista! :)

      Poista
  5. Suuret onnittelut pienelle miehelle! :) Kakkuhan on mainio! :D Mulla olis nyt pikaideoinnin paikka, kun meillä olis ensi sunnuntaina synttärit enkä ole yhtään ajatusta ehtinyt suoda asialle kun viime viikko meni ihan vuodepotilaana... *toim.huom. täällähän ei voi vaan kävellä kauppaan ja ostaa just mitä haluaa, joten jos jotain erityistä on vailla niin pitää tilata*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :)

      Kakkuideointi on yksi hankalimmista asioista, joita tiedän... Ja sitten pitäisi vielä olla aikaa tehdä se kakku!

      Poista
  6. Aivan ihana kakku, tuli jotenkin vedet silmiin, kun sitä on herra niin hartaudella työstänyt :) Onnea pikkumiehelle!

    A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tätä kakkua ainakin väännettiin rakkaudella yrityksen ja erehdyksen kautta... Hieno siitä tuli! Kiitos onnitteluista! <3

      Poista
  7. Vau! Hieno kakku! :D Onnea pienelle, ja varmasti oli iskän tekemä kakku hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistui se ainakin aikuisille! :) Ja vielä on puolet jäljellä jääkaapissa viikon mittaan närpittäväksi...

      Poista
  8. Ihana kakku, onnittelut isimiehelle näin hienosta kakusta :)

    VastaaPoista
  9. Hieno kakku! :) Mullakin tuli Muumien Mörkö mieleen. Ja tosi hienoa, että jotkut iskätkin tekevät kakkuja ja paneutuvat tehtävään noin! Onnea synttärisankarille täältäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt perinteisesti mennyt niin, että mies saa tehdä näitä yllätyskakkujaan ja minä teen suolaiset tarjottavat. :)

      Kiitos onnitteluista sinullekin! :)

      Poista
  10. Hieno muumi-hemuli-kakku! Tekisiköhän se teidän kakkumaakari samanlaisen tänne loppukesästä? Meillä nimittäin on täällä yksi erittäin kova muumifani. Jos saisi sellaisen muumipappa-version, olisi se aivan ykkönen. Onnea pienelle sankarille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei voi tietää, vastaako toteutus tilausta, joten en pysty lupaamaan Muumipappa-kakkua! ;) Sellainen olisi muuten ollut varmasti hitti meidänkin pojan mielestä, täytyypä laittaa idea korvan taakse ja ehdottaa sitä kakkumaakarille ensi kerralla... :)

      Poista
  11. Hienolla kakulla on aina oma tarina! Tässä selkeästi on. :)

    Onnittelut täältäkin sankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tämä blogi niin saatiin tarina muistiin!:)

      Poista
  12. Mahtavan uniikki ja miehinen kakku :D

    VastaaPoista
  13. Klikkasin sun kommentista itseni tänne ja liityin heti lukijaksi, kiva blogi!Ja ihana tarina kakulla, se on oikein...kaunis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, tervetuloa tänne! :)

      Kakku on, no... uniikki! ;) Ja oli se muuten oikein hyvän makuistakin, sitä en muistanutkaan erikseen kehua. :)

      Poista