Värikäs paitakasa laatuvertailussa

tiistai 18. joulukuuta 2012


Ajattelinpa tässä koota yhteen omia kokemuksiani poikien suosikkipaitojen laadusta. :)

Minä ainakin toivon vastinetta rahoilleni ja odotan vaatteelta hyvää hinta-laatusuhdetta. Hinta on tietysti heti tiedossa, mutta monesti vaatteen laatu selviää vasta käyttökokemusten kautta. Asiaa hankaloittaa vielä se, että monella vaatemerkillä laatu vaihtelee mallistoittain ja muutenkin. Eli vaikka luulee joltakin merkiltä löytäneensä parhaimman laatuiset vaatteet, niin seuraava ostos voikin olla ihan susi! :)

Kaikki nämä vaatteet ovat tainneet täällä blogissakin näkyä, jatkuvasti niitä on pidetty ja pesty, eikä kovin montaa muuta paitaa pojilla ei taida tällä hetkellä ollakaan (ihan viimeisimmistä ostoksista ei ole vielä pesukokemuksia, joten jätin ne tästä pois). Pesen lasten vaatteet nurin päin käännettyinä nestemäisellä pesunaineella, pesulämpötila on 40C ja emme omista kuivausrumpua eli kuivaan narulla. Kaikkia näitä vaatteita on käytetty paljon, eli pesty ihan vähintään kymmenen kertaa ja monet ovat lilluneet Vanish-kylvyssäkin jokusen tovin.


  • Meidän paidoistamme kaikkein paras laatu on ehdottomasti tässä me&i:n pöllöpaidassa! Ostin tämän meille käytettynä netistä, ja paita oli aivan uudenveroisessa kunnossa. Sitä se on aika pitkälti edelleenkin. Paita on säilyttänyt muotonsa täysin, saumat eivät kierrä, nukkaa ei ole ollenkaan ja värit ovat hyvät. Paras me&i -vaate ikinä! Paita on muutenkin lempparimme, tämä oli Herra Vilpertillä jo vuosi sitten käytössä edellisessä koossa.


  • Meillä on ollut matkan varrella monia muitakin me&i:n vaatteita ja voin kertoa, että laatu on vaihdellut. Viime kevät oli vähän floppi. Yhden bodyn palautin reklamaationa, sillä se näytti kolmen pesun jälkeen siltä kuin sillä olisi hinkattu asfalttia, niin nukkaiseksi se meni. Erityisesti ongelmia taisi olla ruskeapohjaisissa kuoseissa. Tänä syksynä laatu on parempaa, ja tuo autopaita on pysynyt oikein hyvänä. Paloautopaidassa on jonkin verran pesunukkaa, samoin tuossa winter-paidassa (Vilpertin peruja syyskaudelta 2011, nyt Tuumailijalla), mutta ei mitään normaalia kummempaa.
 
  • Tämä Villervallan paita on ihan huippu! Paita ei ole menettänyt muotoaan tai saanut pesunukkaa, ja on edelleen ihanan raikkaan värinen ja hyvän tuntuinen. Toivottavasti Villervallan kevääseen tulee vastaavaa laatua!

  • Nämä Po.Pin paidat ostin pojille Tukholman reissullamme kesällä. Raitapaita on pysynyt hyvänä, tosin siinä on kummallisen leveä pääntie, mitä en ostohetkellä hoksannut. Autopaita sen sijaan on harmillisen levähtänyt ja väritkin ovat haalistuneet etenkin kanttauksista ja resoreista. Paita näyttää nykyään ihan teltalta hoikalla kuopuksellamme. Pesunukkaa ei näihin kumpaakaan ole tullut.


  • Valitettavasti tämä Noshin paita ei vakuuta laadullaan, sillä paita on kerännyt itseensä aika reippaasti pesunukkaa, ja materiaali on mennyt sellaiseksi "pehmeäksi" pesuissa. Luomupuuvillan ongelma? Olen kyllä ajatellut jossain vaiheessa kokeilla muitakin Noshin paitoja, jospa niissä ei olisi tuota nukkaantumisongelmaa, vaan meille sattui joku maanantaikappale. :)


  • Lindexin laatu vaihtelee, mutta meillä on ollut sieltä monia hyviä vaatteita. Erityisesti college- ja velourhousut ovat tällä hetkellä ahkerassa arkikäytössä. Tämä multiraitapaita on ottanut jo aika paljon osumaa, sillä se on ollut käytössä molemmilla pojilla. Pinta on reippaasti  nukkaantunut ja paidan muoto ei ole enää ihan kuosissaan. Lindexin hinta-laatusuhde on mielestäni kuitenkin hyvin kohdillaan, ja sieltä löytyy monesti kivoja vaatteita.


  • Tämän Småfolkin paidan ostin silloin pari kuukautta sitten Keltaisen Ketun loppuunmyynnistä. Paljon on käytetty! Muoto ja värit ovat pysyneet hyvinä, mutta pesunukkaa on tässäkin jo aika reilusti. Ei pääse siis laatulistan kärkeen. Muita kokemuksia meiltä ei tältä merkiltä vielä ole.

Millaisia kokemuksia teillä on näiden merkkien laadusta? Mitkä ovat teidän mielestänne laadukkaimpia lastenvaatemerkkejä?

20 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Paljon samoja ajatuksia ko. vaatteista. Småfolkin vaatteihin meillä ei kyllä pesunukkaa ole juurikaan tullut, muutamaa kokopukua lukuunottamatta.

    me&i laatu tosiaan vähän vaihtelee, mutta niin Po.p myös kuten mainitsit. Ja samoin Villervalla... Jos ne tekee kerran hyvälaatuisia vaatteita, niin miksi sitten vaihtaa huonompiin kankaisiin? En ymmärrä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en minäkään just ymmärrä, mutta enpä tiedä vaatealasta sen kummemmin yhtään mitään. :) Mutta selvästi yrityksillä joskus jää testaamatta kunnolla tuo pesunkestävyys. Näin oli ainakin me&i:lla viime kevään sukissa, joista tuli paljon negatiivista palautetta asiakkailta.

      Poista
  2. Mun mielestä meillä ei kovin äkkiä noshit nukkaannu, kaikki matskut esim keltainen apina ei nukkaannu lainkaan. On mulla jossain blogin puolella kuva meidän noshista. Mut luomupuuvillassa toi haituvaongelma aina tahtoo olla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin nähnyt kuvan siitä teidän paidasta, ja parempana se on pysynyt kuin tämä meidän.

      Poista
  3. Aika samansuuntaisia havaintoja meilläkin, tosin me&i vaatteisiin meillä ei ole ollut vielä ainakaan mitään kosketusta. Kuosit eivät ole ennen tätä syksyä kiinnostaneet juuri yhtään.

    Noshin kissakankaasta tehty mekko kutistui mielestäni pesuissa huomattavasti ja myös on nyppyyntynyt koskimääräistä enemmän. Tilasinkin sitten kuumailmapallokangasmekon suoraan kokoa isompana.

    Småfolkin paidat ovat kyllä laadultaan ihan parhaita. Tuo teillä oleva autopaita taitaa olla jotain vähän vanhempaa mallistoa? Näissä syksyn ja talven malliston vaatteissa kangas taitaa olla vähän eri tuntuista. Ei nyppyynny yhtään.

    Popin sisävaatteita meillä ei ole tannut olla. Muhun ei ole kuosit oikein iskeneet, vaikka laatu on varmasti kyllä ihan hyvää.

    Lindexin vaatteista on käytössä tällä hetkellä lähinnä Missonin neule kolmet velourleggarit. Kaikki ihan huippuja ja selviytyneet hienosti useista pesuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla teidänkin kokemuksia eri merkkien laadusta! :)

      Småfolkin paita lienee tosiaan jostakin vanhemmasta mallistosta. Ei tuokaan ihan huonoa laatua ole, mutta ehkä sellaista keskitasoa...

      Poista
  4. Meillä on myös kokemusta kaikista noista merkeistä. Meandin vaatteet ovat pysyneet meillä hyvinä, ei ole tullut nukkaa ja paidat ovat pysyneet hyvin kuosissaan; tykkään Meandin paidoista kun ne ovat mukavan joustavia. Villervallan paidat eivät ole oikein vakuuttaneet, sillä ne ovat lyhentyneet ja leventyneet pesussa ja myös nukkaantuneet jonkun verran. Småfolkin paidat ovat myös ihanan joustavaa trikoota; jonkun verran paidat ovat nukkaantuneet pesussa, mutta koska meillä on kerralla käytössä noin 25 pitkähihaista trikoopaitaa, niin aika hyvänä ovat pysyneet. Meillä on tuollainen P.o.P.:in autopaita sini-vihreänä ja se on kyllä pysynyt pesussa ihan hyvänä, oisko nyt noin 5-10 kertaa pesty. Lindexin paidoissa on minunkin mielestäni useimmissa tapauksissa ihan hyvä hinta-laatusuhde, vaikka joitakin poikkeuksiakin on ollut. Meillä on yksi Noshin paita ja se on kyllä pysynyt ihan hyvänä, tosin kun on sellaista pehmoista puuvillaa, niin varmaan paljon käytettynä nukkaantuu. Muita paitoja, mitkä ovat kestäneet pesuissa hyvinä, ovat esimerkiksi Aarrekidin, Metsolan ja Molo kidsin paidat. Nuo viimeisimmät ovat Meandin ohella meidän suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään me&i:sta sen takia, että kangas on mukavan joustavaa ja ohutta, ja vaatteiden malli on vielä tosi hyvä hoikallekin lapselle. Mielenkiinnolla odotan ensi kevään kuoseja, koska jotenkin olen alkanut kyllästyä kovin räikeisiin juttuihin ja toivoisin me&i:ltakin jotakin uudistusta (varmaan turha toivo, heillä on niin tuo oma tyylinsä).

      Meillä on kokemusta Villervallalta tuollaisesta samankuosisesta mutta eri värisestä bodysta, ja se oli todella hyvä. Nyt on tuon tähtipaidan lisäksi uusi raitapaita, vielä en ole pessyt kertaakaan joten jännityksellä odotan mitä sille tapahtuu...

      Aarrekid on meillä ehdottomasti seuraavana kokeilulistalla, vielä en ole raaskinut tilata kun ei ole tullut vastaan mieluisimpia kuoseja missään alessa... Metsolalta katselin juuri sinivalkoista pallopaitaa, se oli aika ihana myös, ja Molo Kidsin sisävaatteita pitäisi kanssa jossain vaiheessa testata... Onhan näitä vaikka mitä! :D

      Poista
  5. Olipas kiva postaus!!
    Meillä myös aika monta samaa paitaa kaapissa ja samansuuntaisia kokemuksia meilläkin. Harmillista on todella se, että saman merkin laatu voi vaihdella kaudesta toiseen hycvinkin paljon:(
    ME&I:n paidoista meillä monta huonoa kokemusta, mutta meillä myös tuo samainen pöllöpaita on todella runsaan käytön jälkeen edelleen kuin uusi! Villervallan paita yhdellä tähdellä on taas meillä mennyt luvattoman nyppyiseksi parin käyttökerran jälkeen. PO.Pilta meille on sattunut niitä parempia versioita, samoin Lindexiltä. Småfolkin pari paitaa ovat meillä taas haalistuneet kamaliksi, pohja on tosin paljon tummenpaa kuin teidän tuossa autopaidassa. Summa Summarum, aika vaikeaa on löytää sellaista, jossa laatu olisi aina ihan tasaista. Minun kokemukseni mukaan myös kalliimmissa merkeissä on laadun vaihtelua, luotettavammaksi on meillä osoittautunut Gant ja Ralph Lauren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! :)

      Eli aika samoja kokemuksia sielläkin. :) Tuo me&i:n pöllöpaita on pysynyt käsittämättömän hyvänä pesusta toiseen, tuota laatua saisivat muutkin heidän vaatteensa olla.

      Sitten kun vielä löytäisi itselleenkin ne laadukkaimmat vaatteet...

      Poista
  6. Aika tismalleen samanlaisia kokemuksia samoista vaatteista täälläkin.
    Villervallaa ei tosin ole vielä meille tullut, mutta kovasti sormet jo syyhyä klikkailla niitä ostoskoriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä heidän kevätmallistonsa! Ja monen muunkin merkin... :)

      Poista
  7. Meillä ei ole ollut me&i pahemmin. Villervalla on ollut pettymys, marimekko pahin katastrofi, mini rodini ihana, mutta laatu vaihtelee, småfolk keskinkertainen (ei hyväksyttävää siihen hintaan). Olen päätymässä siihen, että Aarrekid, H&M ja Lindex ovat laadullisesti parhaita. Että taidanpa niitä ketjujen peruspaitoja hakaista muutamat keväämmällä ja sitten höysteeksi pari jotain muuta (aarrekidia tms.). Mini rodinit jätän jatkossa ehkä kauppaan, ellen saa varmistusta laadusta. Sääli, koska ne printit ovat niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M ja Lindex ovat kyllä hyviä peruspaitojen lähteitä, sieltä meilläkin on aina paljon ostettu.

      Haksahdin eilen muuten tilaamaan Aarrekidin paidan. Ihan törkeällä hinnalla vielä, kun ei ollut missään alessa ja postimaksuakin tuli... Meni näköjään vaan sinne pakko saada -osastoon tuo Rannalla -kuosi, ja sitä ei enää monessa paikassa ollut myynnissä. Puutarhassa -kuosia olisi ollut, mutta se ei ollut niin kiva. :)

      Mini Rodineja meillä ei ole ollut kuin yhden pipon verran, mutta katsotaan jos tulee keväällä jotain hankittua heiltäkin. Ja sitten olisi se Ebbekin...

      Poista
    2. ebbe kyllä kiinnostaa myös. Toisaalta se on niiiiin perus, että H&m kyllä tarjoaa vastaavaa. -mutta ebbellä on se tasku. :) sortumista ootellessa.
      Se puutarhassa kuosi tuntuu tyttöjen kuosilta minusta, rannalla onkin kyllä kivempi. Mukavaa, että löysit paidan ja joskus tulee vaan näitä must have-juttuja. poikien aarrekidit on täydellä hinnalla ostettu (no niin ku ei niitä juuri alessa ole!) mutta eipä ole kaduttanut pätkääkään. Niihin en vaan kyllästy! ja hyvänä ovat pysyneet.

      Poista
    3. No niin, minullakin puutarhassa -kuosi kaatui tuohon "tyttömäisyyteen". Rannalla -kuosia olen aina ihaillut, ja kiva kuulla laadusta hyviä kokemuksia, niin ei ole senkään vertaa ostomorkkista. :)

      Ebbeltä kai tulee jotain muutakin kuin ihan perus yksiväristä keväällä, saapa nähdä..? Kiinnostaa kyllä, ehkä saatan sieltäkin jonkun ottaa kokeiluun.

      Poista
    4. AI tulee vai! Mielenkiintoista! Jään odottelemaan. Kivannäköisiä housujakin merkillä kyllä on....

      Poista
    5. No näin ymmärsin. Ei varmaan mitään kovin kukertavaa tietysti, mutta aiemmin on ollut jotain raitoja ja palloja. :)

      Poista
  8. Meillä suosikkeja on olleet Po.P, Me&I ja Villervalla. H&M perusmerkeistä pestävin ja kestävin. Smoofolkki ja Lindex ei ainakaan meillä ole kestäneet pesua. Ostan tosin suurimman osan käytettynä että ovat jo pesua ottaneetkin, siinä se laatu punnitaan. Ennemmin maksan sen 5-10e jo pestystä merkkipaidasta kuin ostan 10e Lindexin paidan joka kestää pari, kolme pesua siistinä. Tuurilla saan vielä merkkipaidan myytyä vielä eteenkinpäin.

    Hyvä postaus, tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin varmasti järkevin keino hommata vaatetta, toisiksi järkevin lienee alesta ostaminen... :) Nämä keinot ainakin meillä olleet tehokkasti käytössä...

      H&M:stä pitäisikin hakea pari tavallista perustrikoota, niissä taitaa olla kivan slimmi mallikin... Ainakin mustille ja valkoisille paidoille olisi tarvetta!

      Poista