Salaman aika

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Olen kiitollisuudenvelassa Salama McQueenille. Sillä Salaman ansiosta meidän perheessämme maistuu pasta aivan eri tavalla kuin ennen.

Latviasta en ostanut mitään muita tuliaisia kuin kaksi (kullanarvoista) pakettia Salama-pastaa. Käytetään näitä säästeliäästi (saakohan näitä Suomestakin jostain...?).



Lomareissullamme kuopus rakastui riipaisevasti myös tähän majoituksemme pihalta löytyneeseen Salama-potkiautoon. Niin paljon, että kun ko. auto olikin eräänä aamuna sen Molo-asuisen latvialaisen/venäläisen pojan käytössä, oli mielipaha aivan hirveä.


Jostain tuo "Savamkviin" on nyt uinut nuoremman poikani suureen suosioon. Päiväkodista, veikkaan. Elokuvaa emme ole edes koskaan katsoneet. Vielä. Tämä Cars-ihastus on perheessämme uutta, sillä isompi veljeksistä ei ole osoittanut erityisen syviä ihastuksen tunteita näitä silmät ja suut omaavia autoja kohtaan.

Bongasin Lindexiltä paidan, jota en ehkä uskalla ostaa:


... Koska sitten ei loppukesän aikana muita paitoja enää suostuttaisi käyttämään. Mutta onhan se silti ehkä ilahdutettava poikaa. :)

16 kommenttia:

  1. Oiiiiiii ihana bongata äiti jolls on cars fanilapsi!!♡ tahtoo tuota pastaa kans =D huippua!!

    Multa on tulossa iso postaus meidän pojan cars rakkaudesta!! Ja toi paita!!! Must ostos =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä Cars-fanien äitejä on varmasti riittämiin! :D Tuo pasta ON huippua, ja harmillisesti eka pussukka on jo puolessa välissä...

      Tunnustan: Cars-paita tilattu. Ostetaan ne rodinit sille isommalle pojalle jatkossa... ;)

      Poista
  2. Meillähän oli esikoinen ihan sekona Salamaan, silloin kauan sitten, elokuvan ykkösosan aikoihin. Joten autoja ja kaikkea sälää kotiutui silloin jo paljon, ja niinpä pikkuveljet ovat kasvaneet maailmassa, jossa Autot ja Salama McQueen on aina ollut olemassa ;) Hahmovaatteita tosin ostan pitkälti vaan pyjama-muodossa - leluja ja pelejä en ala rajoittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tunnustettu, tämä paita on nyt tilattu. Ilahduttakoons se Cars-fania ja aiheuttakoon migreeniä äidille... ;) Ja täytyyhän nuo leffatkin jostain hankkia, ettei lapsille jää aukkoja yleissivistykseen!

      Poista
  3. Hei mun mielestä näitä Disney-pastoja on Stockan herkussa ja ihan perusruokakaupoissakin. Ainakin niitä Princess-pastoja, joita en myönnä ostaneeni. Mä olen miettinyt, että noita printtejä saa lasten vaatteissa näkyä. Meiltäkin löytyy Lego Friendsejä, ja nuorempi olisi ikionnellinen Kaunotar ja Kulkuri printeistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhh, no sittenhän ei ole mikään hätä! Ehkä ei ole vaan osunut silmään aiemmin. Varmaan jossain ylähyllyllä muiden ylihintaisten kanssa? ;) Tosin Latviassa nämä(kin) olivat edullisia.

      Joo, saavat käyttää printtejä. :) Jos lapsi on onnellinen, niin äitikin on. Ehkä sitten joskus toisinkin päin?

      Poista
  4. Meilläkin tykätään autoista, mutta outoa kyllä, Martti on meillä eniten se in. Mini taas haalii koko ajan noi salamalelut itselleen ja isompi kihisee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, "maatti" on kyllä sitten hyvä kakkonen! :)

      Tuo onkin alkusoittoa lelutappeluille, hihi... :D

      Poista
  5. Onneksi tuo Salama on ainakin musta paljon iisimpi ku joku pirun angry birds! :) Toivottavasti ostit Lindexiltä tuon paidan, ihanahan se on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin juu! Vielä ei ole päässyt kotiin saakka. Salama siellä tai änkkäri täällä menee kyllä, jotta lapsi voi laumautua muiden pikkupoikien kanssa. :)

      Poista
  6. No tapahtuihan se (viimein) teilläkin! Tervetuloa Syylari-Cityn äitikerhoon vaan! :D

    Meillä on tosiaan kaksi Salama fania ja tätä on kestänyt jo vuosia..."silmäautot" ovat pikkuautoista ne parhaat ja filmit meiltä löytyy myös. Hahmovaatteita olen rajoittanut, mutta yökkäreissä ja lippiksissä autot ja lentsikat kurvaavat ihan vapaasti. Isoveikan huoneen parin vuoden takainen, punakirjava Cars-sisustus tosin vaihdetaan piakkoin hillitympiin väreihin (toivottavasti pikkuveikka ei keksi haluta sitä itselleen...)

    Uusi Planes elokuva tulee muuten kuun lopussa teattereihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me nyt sitten ostettiin tänään Autot -elokuva (numero 2) ja sitä jaksettiin katsella puolisen tuntia ennen iltapalaa - vähän oli vielä hankala juoni seurata, mutta pääosassa toki olikin vauhdikkaat autot. ;) Veikkaan silti, että kokonainen leffa ihan teatterissa olisi vielä vähän liikaa. Ehkä vuoden-parin kuluttua sitten.

      Pastalle sanottiin tänään että eiiiiiii kai taas tätä!!??? :D Joten kiintiönsä kaikella, sittenkin! Ja äidille taas haasteita innovoida menestyksekkäitä reseptejä...

      Poista
    2. Hei se ykkösosa on oikeasti hyvä ja pienillekin sopiva, kakkososa on sitten aika hurja ja kaukana siitä ykkösosan fiiliksestä!

      Poista
    3. No hei, hyvä tieto, ehkä metsästetään vielä sekin! :)

      Poista
  7. Hah. I feel for you. Esikoisella alkoi "Samala"-vaihe 2-vuotiaana, kuopuksella vuotta aiemmin kiitos isoveljen ahkeran aivopesun. Tollanen makaroni uppois kyllä täälläkin. Varmaan ois ihan pätevä bisnesidea alkaa maahantuoda Samala-ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Samala-ruokaideaa voisi laajentaa kaikkeen muuhunkin - Samala-kurkkua, -tomaatteja, -broileria ja -juustoa noin niinkun esimerkiksi.

      Ai yksivuotiaallakin voi olla jo Samala-intoilua, no vau! Meillä tämä on nyt iskenyt päälle tuohon kolmevuotiaaseen (vasta nyt oikeastaan), ja neljävuotiaan se on jotenkin ohittanut kokonaan.

      Poista