Lomalook

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Miespuolinen työkaverini kommentoi taannoin, että "kun tuo sun tyyli on tuollainen aika merellinen". En muista varsinaista asiayhteyttä enää, mutta muutoin kommentti jäi hyvin mieleeni. Sillä voisiko tuo työkaverini enempää oikeassa ollakaan?

Olen nyt raita- ja ankkurikuosiostokiellossa.

Mutta on yhteen tyyliin jumiutumisessa yksi hyvä puoli: kaikki sopii kaikkeen!

Koska on loma, perheen miehet ovat katsomassa lentokoneita ja minulla on hieman tylsää, päätin koota kollaasin kesävaatteistani (sen jälkeen kun olin hinkannut likapinttymät kaikista teekupeistani ;) ).



Kesävaatteet ovat yleensä tuottaneet hieman stressiä. Yleensä kun niitä tarvitaan, niitä ei enää kaupoissa juurikaan ole. Tämä johtaa hätäisiin hankintoihin, ja kaikkihan tietävät mikä on hätäisten hankintojen kohtalo. Vuosien varrella olen oppinut ennakoimaan, ja tekemään kesäiset vaatehankinnat siinä toukokuun paikkeilla. Katsokaas, yksi murhe elämässä vähemmän. ;) Tällöin tosin ei pääse juurikaan hyödyntämään alennusmyyntejä (olenkin aika huono tekemään itselleni alelöytöjä).

Asioin nähtävästi edelleen enimmäkseen ketjuliikkeissä. Nettikaupoista postimies kantaa eniten Booztin ja Zalandon paketteja. Merkeistä suosin Vilaa, Lindexin Holly&Whyte -mallistoa, Vagabondia, Zaraa, KappAhlia, Vero Modaa, Mangoa, hieman myös H&M:ää ja niin edelleen. Joukkoon ovat eksyneet myös Hilfigerin raitamekko ja Michael Korsin laukku.

Käytetyimmät vaatteet näistä ovat sini-valkoraidalliset collegeshortsit (Vila), seitsemän euroa maksanut sininen pussukkalaukku (Zara) ja konjakinväriset nahkasandaalit (Vagabond).

Väreissä jyräävät tummansininen, valkoinen, harmaa, raidat. Niin, ja sanoinko jo tummansininen. Ja raidat. Mustasta väristä olen kesävaatteiden kohdalla nähtävästi päässyt lähes kokonaan eroon! Aika hyvä niin.

Ojdå, nyt siellä paistaa aurinko. Ulooooos....!


9 kommenttia:

  1. Kiva postaus, mulla on just samoja merkkejä omissa kesävaatteissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ajatuksena olisi kyllä hankkia enenevässä määrin jotain muutakin kuin ketjukamaa.... mutta mitä??! Hetken jaksan pähkäillä moista ja sitten suuntaan taas Lindexiin. ;)

      Poista
  2. Kivalta näyttää kesägarderobisi! Minulla on kesävaatteissa myös samaa merkkilinjaa, tosin minä päädyn aina ostamaan kesävaatteita silloin aleaikaan, eli silloin kun niitä tarvitaan justhetinyt. Ja seuraukset ovat yleensä aika karmaisevat. Pitää ottaa nyt siis vinkistä vaari ja laittaa ensi kevään todo -listaan kesävaatteet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti bikineitä on kyllä minusta aika hankala löytää heinäkuun lopulla, ne varsinkin olen aina koittanut hankkia hyvissä ajoin.Tänä vuonna kyllä jäi alet ihan kokonaan käymättä, joten mistä sitä tietää, mitä löytöjä siellä olisi voinutkaan tehdä! ;)

      Poista
  3. Sul on mun maku :D Huolisin kaikki omaankin kaappiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon vähän kattellu sun blogia lukiessa, että aika samantyyppisiä juttuja löytyy! ;) Ja sitä paitsi sinulta olen bongannut monia hyviä vinkkejä! :)

      Poista
  4. Kattava kesäsetti. Samaa olen pohtinut, että pitäisi inventoida kesävaatteet, niin ei niin helposti sortuisi aleen. Hei missä on sun Mulberry veska? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei juu, se ei päässyt kuviin, sillä se on lomalla ollut vähemmällä käytöllä. Jotenkin pelkään, että paahtava aurinko, hiekka, vesisade, sulanut jäätelö yms yms pilaavat sen, joten se pääsee käyttöön taas lomien jälkeen (tai ehkä aikuisten menoissa...)!

      Poista
    2. Paitti että hitto, nyt kun sanoit... Niin minäpä kaivan tuon aarteen esiin ja käyttöön, ihan tänään! :D

      Poista