Hurmaava Jurmala

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Ja eniten harmittaa, etten ottanut mukaan niitä kurahousuja. Vaikka ihan itellekin. Muutaman hetken lomasta käytin pohtien, vaatiiko sateen ja kylmyyden sietäminen vain oikeata asennetta, vai onko kyseessä oikeasti ylitsepääsemättömän häiritsevä asia. En tiedä, mutta kovasti tsemppasin. ;)

Uskallanpa kuitenkin väittää, että Latvian rannikolla Riian kupeessa sijaitseva Jurmala on hurmaava, vaikka se ei tällä kertaa kauneinta kesäsääedustustaan tarjoillutkaan. Tietoisku: Jurmala eli kultavuosiaan Neuvostoliiton aikaisena rikkaiden lomakohteena ja kylpyläkaupunkina. Latvian itsenäistyttyä se pääsi ränsistymään, mutta tällä hetkellä se elää uutta nousukauttaan.

En osannut päättää, kumpi paikassa on kiehtovampaa: upea ranta vaiko ainutlaatuinen pastellinen pitsihuvila-arkkitehtuuri, josta ei historian havinaa puutu. Valkkaan siis molemmat. Ranta oli joka päivä hiukan eri värinen, riippuen siitä satoiko vähän, paljon, ihan sikapaljon, vai pilkahtiko kenties aurinko.


Ranta on yhteensä yli 30 kilometriä pitkä, ja vesi on puhdasta. Hiekka on valkoista ja hienonhienoa, ja ranta matala. Ihanteellinen uimista varten lasten kannalta, mikäli uiminen olisi kelien puolesta käynyt mielessäkään...






Lapset tykkäsivät myös tiheän mäntymetsän keskellä sijaitsevasta suuresta puistosta leikkialueineen. Täällä kävimme joka päivä!




"Elä ny viiti kuvata...!"

Huvila-arkkitehtuuria saattoi ihailla mihin vain katseensa käänsikin. Viehättävimpiä olivat tietysti vuosia sitten hylätyt autiotalot, joiden pihoilta löytyi usein "for sale" -kyltti.


Jurmalan pääkatu on nimeltään Jomas Iela.


Sen varrelta saattoi ostaa mm. tuoreita hyviä marjoja...


... mutta otettiin me take away -ateria ihan Hesburgeristakin puiston penkillä nautittavaksi... ;) (helppous ennen kaikkea ja hätä ei lue lakia...)



Hotellimme Amber Coast & Sea sijaitsi pari kilometriä keskustasta. Tai oikeastaan kyseessä oli guest house, pieni perheen pitämä huoneistohotelli. Huoneet olivat isot ja siistit. Tilaa ja tekemistä löytyi ihan omalta pihaltakin.

Pihamaalta bongasin myös latvialaisen/venäläisen perheen pojalta täydelliset Molo-varustukset. Olisi voinut olla mun lapsi vaan eipä ollutkaan, uskokaa tai älkää! ;)




Jurmalaa voin lämpimästi (tai kesäisen viileästi) suositella lapsiperheille lomakohteeksi. Se on mukavan lähellä, siellä on edullista, paljon tekemistä ja näkemistä, ja sieltä voi tehdä päiväretken Riikaan (junalippu maksaa 1,20 yhteen suuntaan).

Nyt on saavuttu kotiin, säätiedote povaa kesää, ja ensimmäinen pyykkikoneellinen on jo pyöritetty! Loma jatkukoon!



10 kommenttia:

  1. Hei kivalta vaikutti Jurmala! Saisko rouvan uusista prilleistä vielä uutta kuvaa? :) Vettä on piisannut joka paikassa, joten nyt vihdoin helteitä kohti! Can't wait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, tuonkin kuvan lataaminen vaati jo paljon! :D Prillit on just sellaiset kuin äidilläni 90-luvun alussa. No ehkä ne oli vähän isommat...

      Joo, kesä on, huomennako jo rannalle?

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli mukava startti lomaan - paljon raitista ulkoilmaa ja rentoa olemista!

      Poista
  3. Voikuttaa tosi kivalle paikalle. Tulee kuvista hieman Viro ja lapsuus mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on paljon samoja piirteitä kuin Virossa. En ole käynyt Pärnussa koskaan, mutta liekö samantyyppinen kohde..?

      Jännää myös, että meiltä on lyhyempi matka Riikaan kuin Kuopioon, mutta eroavaisuudet ovat huikeasti suuremmat. :)

      Poista
    2. Itse on tullut Virossa kierrettyä paljon ja ainakin pienemmät paikat näyttää hyvin samantyyppiseltä kuin näissä kuvissa :) Pärnussa käynyt jonkun kerran, mutta siitä on niin kauan ettei oikeen muista enää. Mutta pienen ajomatkan päässä Tallinnasta hyvin saman näköistä :)

      Heh aika hauskaa että tuonne lyhemmästi. Meiltä taitaa olla Kuopioon joku reilu 200km muttei oo tullu kyllä käytyä kuin 3krt elämässä erittäin pikaisesti :D

      Poista
  4. Pääasia on tietysti loma ja se reissu sinänsä, mutta kyllä säästäkin saa valittaa! Kesäkuu oli ihan uskomattoman märkä. Onhan se kauhean epäreilua, että rantalomalla kaivattiin kurahousuja (oli se lomakohde sitten vähän lähempänä tai kauempana etelässä).

    Tosi viehättävän oloinen matkakohde ja kauniita kuvia :) ja onneksi kesää on vielä jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se vähän tragikoomista hiihdellä kesälomalla sadevarustuksessa pitkin unelmakauniita hiekkarantoja! :D Mutta ei me annettu sään pilata lomaa. Silti, onneksi nyt näyttää ihan toiselta, ja ehditään varmasti auringostakin nauttimaan!

      Poista