Välikausivermeet #1

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014




Tuli muuten viikonloppuna hiukka kiire tehdä välikausiratkaisuja, kun lämpöasteiden povattiin tällä viikolla kipuavan kymmenen pintaan. Härregud, kevät! Ja kipusivathan ne, ja tulihan ne ratkaisutkin tehtyä. Eikä edes aiheuttanut unettomia öitä!

Arvoin alun perin Molon denim-Hoplan ja tämän Po.Pin keltaisen takin välillä, mutta loppuviimein Riikan blogin arvonnasta (kyllä, blogiarpaonneni on ollut suotuisa, mutta jätän enemmät pöyhkeilyt sikseen ;)) voittamani lahjakortti vei askeleeni Po.Piin.

Ihmeellistä kyllä, meillä ei ole vielä tähän mennessä ollut ainuttakaan Po.Pin ulkoiluvaatetta. Vaan nytpä korjataan tilanne ja testataan kuinka poppeja me oikein ollaankaan! Pipoksi tilasin tuon Rodinin tukaanin ja housuina jatkavat viime keväänä hankitut Molot.

Nämä kaikki ovat siis isommalle pojalle, ja pikkuveljellä onkin jo isoveljeltä pieneksi jääneitä ulkovaatteita vallan riittämiin. Melko maltillisilla hankinnoilla siis selviämme tästä keväästä ja tulevasta syksystä!

No, joko mennään ulos??



32 kommenttia:

  1. Nätti takki ja ihana väri. Meillä on ollut Popin kuorivaatteita useana vuonna, mutta tällä kertaa Mini Rodini veti pidemmän korren. :) Popin vaatteista minulla ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa. Itse asiassa ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan paljon Mini Rodinia parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy ne keltaiset pico-takit rodinilta. Hups, pojalla on siis kaksi keltaista takkia välikauteen. :D No mutta hei, toinen on päiväkotiin ja ulkoiluun ja toinen kauppaan. :)

      Poista
  2. meilläkin on pikkusiskolle jemmoja, ei ne vaatteet yhdellä tytöllä paljoa kuluneet ja en viitsinyt poiskaan kadottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin periytyy erityisesti nämä ulkovaatteet todella kätevästi nuoremmalle pojalle. :) Sisävaatteistakin ne, jotka ovat vaan pesuja kestäneet.

      Poista
  3. Tuo Po.pin takki on niin ihana, mutta myös niin arka väri, etten raaski ostaa :/ Hintaa on myös vähän liikaa pelkäksi "kauppatakiksi". H&M "denim" saa siis kelvata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se H&M:n denim näytti kyllä oikein kivalta, hyvä valinta! :)

      Katsotaan miten ryönäiseksi tämä keltainen tässä vielä menee kevään mittaan... Onneksi pinta on liukasta verrattuna vaikkapa siihen rodinin picoon, jospa ihan kaikki lika ei siis tarttuisi...?

      Poista
  4. Kiva setti! Meillä on kans isomman vk-tamineet ihan vaiheessa. Tänään ulkoili plain rainilla jossa näytti lahkeet aika lyhyelle jo kun ei kumppareiden päällä enää pysyneet. Katselin näitä uusia po.pin takkeja ja turkoosi vois ehkä olla se meidän juttu. Tykkäsin kuitenkin viime vuoden matskusta enemmän. Saa nähdä kauanko tää mun uusiutumis-kriittisyys kestää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkoosi näytti myös hienolta, mutta keltainen kumminkin vei voiton. :) Joo matsku on erilainen kuin viime vuonna ja myyjän mukaan takin malli on myös pidempi ja kapeampi...?

      Tsemppiä välikausiviidakkoon, nämä päätökset ei meinaan ole mitään pieniä juttuja, hih..! ;)

      Poista
  5. Kivat vk-vaatteet ja suloinen koira :) Keltainen ja musta sopii kyllä hyvin yhteen ja tuo PO.Pin takki on ihanan pirteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Huomaan että keltainen ja musta valtaavat alaa meidän kodissakin... ;)

      Poista
  6. Aivan upea tuo takki! Tosi kaunis sävy. Keltaisen ystävänä valutan kuolaa suupielistä ;) Hieno yhdistelmä tukaanipipon kanssa.

    Kevät on tosiaan kuukautta etuajassa, mutta ainakin tänne on luvattu ensi viikolle taas pakkasia...katsotaan, joudummeko vielä palaamaan toppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pakkastahan se lupailee. Mutta jos huomenna vielä saisi nauttia lämmöstä...? :)

      Tuo keltaisen sävy on lämmin, verrattuna toiseen keltaiseen takkiin mikä meiltä löytyy eli se rodinin pico-takki, joka on viileämpi keltainen. Tykkään kyllä molemmista!

      Poista
  7. Hyvä kombo! :) Me on menty enimmäkseen topalla vielä, tuuli on sikamainen, joten kun meidän ulkoilut on aamulla ja illalla, niin ei ole ollut liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä mekin suosiolla laitetaan topat takaisin päälle, kun kohta taas viilenee, mutta oli kiva kun pääsi jo vähän nautiskelemaan keväisämmästä meiningistä... Vaikkakin vaan pariksi päiväksi. :)

      Poista
  8. No hienot! Meillä taas on vk-ulkoilu suosinut vuosia Popia, vaikka siinä rinnalla on ollut muitakin, mutta ehdottomasti päiväkotivehkeinä ovat vailla vertaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut pääasiassa Moloja ja Kappiksia, eikä niissäkään mitään valittamista ole, mutta vaihtelu virkistää kyllä! :) Ja tosiaan, miten onkin mennyt näin kauan ennen pop-ulkovaateneitsyyden menettämistä...! :o

      Poista
  9. Tuo takki on ihanan värinen kyllä! Mä suosin poppia ulkovaatteissa ja tuskin muuta tullaan ostamaankaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinasin jumiutua Moloihin (aijettä, kohta alkaa väsyttää nämä vitsit itseänikin :D), mutta kiva kokeilla jotain muutakin, ties vaikka saadaan uudet suosikit näistä!

      Poista
  10. Anteeksi jos kiinnitän huomion epäolennaiseen, mutta voi hauva! Ihana! <3 Vaatteetkin olivat kivoja :) Meillä ehti välikausi olla päällä kahtena päivänä ja nyt uhkaillaan jollain lumimyrskyllä, höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauva ei suinkaan ole tässä epäolennaista, heh! ;) Kevään innokkain ulkoilija! Joo, lumimyrskyä odotellessa... :/

      Poista
  11. On hyvä setti! Tuo keltainen on ihana! Kävin minäkin noita uusia värikkäitä kuoriasuja popissa taas ihailemassa ja niitähän on myös monissa blogeissa (sekä instassa).
    Meilläkin on itse asiassa haalarin lisäksi toinen setti varalla ja siihen kuuluu popin sinisävyinen kuoritakki, jonka ostin viime kesänä alesta. Se vaan, että saattaa jäädä vähäiselle käytölle, koska päiväkodissa mennään haalarilla ja usein myös kotipäivinä. Me ulkoillaan niin laiskasti kotipäivinä, ettei tartte monia asuja. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin instassa, voi apua, nyt kyllä munkin on pakko rekisteröityä sinne, kun te kaikki olette vaan siellä nykyään...! :D

      Meidänkin kohta kolmevuotiaalla on haalari päiväkodissa, mutta tälle neljävuotiaalle en ajatellut sellaista enää ostaa... Ehkä...

      Poista
    2. Tule tule instaan! :) Se on aika kiva js niin nopea verrattuna bloggailuun.

      Uuuh, tuo takatalvi!

      Poista
    3. No ei kai tässä muu auta! :D

      Poista
  12. Ihana setti!! Mulle tuli sama paniikki ja sunnuntaina kävin hakemassa Moloa. Kävin Popillakin ja mietiskelin juurikin että toi keltainen takki olis mun valinta jos olis poika! Onkohan mulla joku vauvakuume kun poikien vaatteita pohdiskelen :D..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika varma merkki vauvakuumeesta! ;) Vaikka kävishän tuo tietysti tytöllekin...?

      Poista
  13. Täydellinen tuo pipo tuohon asuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ole, vähän tsäkällä tuli näin kiva mätsäys! :)

      Poista
  14. Ihana setti! Mä oon kanssa funtsinut tota keltaista popin kuoritakkia pojalle mutta vielä toistaiseksi on jäänyt kauppaan. Ostin kyllä muita välikausi tamineita kun tehtiin tossa kirpputori popituksesta kimppatilaus englannin popille jossa oli kaikki vk uutuudet alessa. Nyt kun katselin livenä tota keltaista takkia joita tuli useammalle henkilölle niin on aivan ihana!! Ehkäpä se vielä pitää käydä ostamassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaapa kätevältä ja hyödylliseltä kimppatilaukselta! :)

      On kyllä kiva takki, poika itsekin tykästyi muuten heti tähän. Ei muuta kun harkintaan vaan! ;) Aleen näitä ei varmaan jää...?

      Poista
  15. Hih, meillä on pojalla sama setti, mutta vain popin housuilla. Tämä on jo kolmas perättäinen välikausi, kun mennään popin kaksiosaisella. Aiemmin kangas oli tosiaan jäykempää ja ehkä varsinkin takki oli hieman kankea pienellä käyttäjällä. Uudistuneessa kankaassa on varmasti mukavampi liikkua. Toivottavasti kestävyys on yhtä hyvä kuin ennenkin.

    Toisena vaihtoehtona mullakin oli turkoosi hopla takki. :-) Malli on vain mun makuuni liian leveä meidän hoikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä maku siis! ;) Samaa mieltä materiaalista, että varmasti on mukava päällä eikä yhtään tönkkö!

      Sitä Hopla-takkia meillä ei ole koskaan ollut ja se jäi kyllä vähän kaivelemaan... Vaikka meilläkin on kyllä hoikat lapset, että en tiedä takin istuvuudesta sitten. Pitäisi ehkä käydä ihan sovittamassa jossain, niin tietää katselisiko jemmaan jostain alesta.

      Poista