Kesäpaidat ja mitä niistä on jäljellä

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tein viime syksynä vähän laatuvertailua trikoopaitojen kasalle täällä. Nyt kun t-paidat saa näköjään kauden päätteeksi taputella talviteloille, niin tässäpä vastaava vertailu pesusta tulleelle kesäpaitakasalle. Laatumuuttujina ovat pesunukkaherkkyys, haalistumisherkkyys ja levähtämisherkkyys.

Aloitetaan huonoilla uutisilla. Po.pin paitoja on nimittäin pakko luonnehtia sanalla pienehkö laatupettymys. Eniten miinuspisteitä tulee siitä, että erityisesti tuon jätskipaidan muoto on pahasti levähtänyt. Samoin on käynyt parille muullekin Po.pin paidalle, joita meillä on ollut. Myös pesunukkaa on melko reilusti. Värit sen sijaan ovat näissä pysyneet oikein hyvinä. Tai niin hyvinä kuin ne nyt voivat pysyä, jos ne toisinaan eksyvät väärän värisen pyykin joukkoon, hihih... ;)

Mutta suurin ihmetyksen aihe lienee se, että pikkuveljen 92cm jätskipaita ja isoveljen 104cm raitapaita ovat käytön myötä muokkautuneet samankokoisiksi keskenään. Katsopa vaikka alla oleva kuva, jossa paidat on aseteltu päällekkäin. Siis häh!? Toinen kutistunut ja toinen kasvanut?




Hyviä uutisia puolestaan ropisee Mini Rodinin osastolle. Papukaijaprintti on säilynyt varsin iskemättömässä kunnossa, ja t-paidan muoto tai materiaali eivät ole menneet miksikään. Undulaattipaidan laatu ei ole aivan yhtä vakuuttava, sillä jotain hienoista lörpsähtämistä paidan ryhdissä on havaittavissa.

Ebben vihreä raitapaita on pysynyt hyvänä, ei mitään valittamista. Beau Lovesin mariannekarkkipaita on niin iiiihana, etten millään haluaisi parjata sitä. Mutta onhan tuo punainen väri vähän haalistunut, vaikka pesuja ei tällaiselle hellepaidalle niin paljon ole edes kertynyt.



Alla olevan kollaasin voittaja on tuo Villervallan kirjainpaita, jossa ei ole nypyn hiventäkään. Kuten monesti todettu, niin Villervallan kuosipaidat yleensä kestävät raitaversioita paremmin. Blingon hihaton tähtipaita on pysynyt hyvänä, mutta toisaalta pesujakaan ei ole montaa takana, joten varsinaiseen supertestiin paita ei ole päässyt.


Lindexin polisiiautopaita lienee kesän pidetyin, pestyin ja aidosti rakastetuin. Ja tähän nähden se on kyllä ehdottomasti parhaiten säilynyt tapaus. Erityisesti kiitän sitä, ettei paita ole lainkaan menettänyt muotoaan, sillä telttamaiseksi venähtäneet paidat näyttävät melko kamalilta kapoisten lasteni päällä. Ja viimeisenä tuo raidallinen Po.P, joka siis on kokenut pesuissa jonkin kummallisen kutistumiskohtalon.


Hauskaa viikon jatkoa kaikille ja nyt tämä väsynyt äiti lähtee yöpuulle! Hyvää yötä! :)

36 kommenttia:

  1. Tämäpä mielenkiintoinen kokeilu - näitä on aina mielenkiintoista lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Laatu vaihtelee merkeittäin ja merkkien sisällä, kiva aina tietää muidenkin kokemuksia. :)

      Poista
  2. Hyvä raportti, näistä on aina hyötyä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja sinunkin blogista muistan vastaavat postaukset mielenkiintoisina. :)

      Poista
  3. Äh, mihin se kommentti katosi? No anyways.. Kiitos loistoraportista. Ilo kuulla, että Mini Rodini on pärjännyt hyvin. On ottanut vähän päähän, että meinaavat laadusta tinkiä. Trikoo on valitettavan usein sellaista pesunukkautuvaa ja vähän hepposta. Silti se myy kuin häkä. Mikä paradoksi. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mini Rodinin trikoossa voisi olla ehkä vähän lisää elastaania tai mitä lienee, jos pysyisivät sitten paremmin kuosissaan. :) Meidän paidat on säilyneet pesuissa ihan hyvinä, mutta nämä onkin meidän ekat sisävaatteet rodinilta - kokemusta ei vielä kauheasti ole merkistä.

      Mini Rodinilaisten täytyy muuten olla kroisoksia. Halpa materiaali, kalliit hinnat = kuka voittaa? ;)

      Poista
  4. Kiva , että Rodinit kesti ja Lindexille pisteet :) Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindex on yleensä yllättävän laadukas! :) Harmi vaan ettei syksyn uutuuksissa näytä olevan mitään kovin kivoja kuoseja.. Ainakaan pojille, tyttöjen ja vauvojen puolta en ole katsonut.

      Poista
  5. Kiitos, hyvä postaus! PS. Tuossa poliisipaidassa on melko paljon samaa kun meandin uudessa pitkähihaisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Joo, meandin poliisiautopaidat on bongattu ja yhdennäköisyyttä Lindexin paitojen kanssa hämmästelty. ;) Voi olla että mun pitää tilata pojille ne meandin paidat, koska ne olisivat ihan takuuvarmat lasten omat suosikit...

      Poista
  6. Hyvä tutkimus! Meillä on Popin oranssi pitkähihainen ollut melkolailla käytössä, mutta toistaiseksi pysynyt hyväkuntoisena. Jännä nähdä mitä siitä on jäljellä kun se ei enää mahdu päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuo Po.pit on vähän nukkaisempia kuin nämä muut, mutta on niitä kyllä tosi paljon pidettykin, koska ovat olleet niin mieluisia. No, saahan se vaate käytössä tietysti kuluakin, käyttötavaroitahan nämä vaan on. ;)

      Poista
  7. Aika jännä noi Po.pin paidat. Meillä on toi 104cm jätskipaita ja sitä on käytetty ja pesty tosi paljon, mut se on edelleen erittäin siisti. Ei ole venynyt eikä vanunut :) Tosin mä aina muotoilen kaikki pyykit pesun jälkeen (eli hieman vedän puuvillaisia pituussuunnassa ohjeiden mukaan), mutta ei toi silti oo mitenkään levähtänytkään. Olisko teillä joku maanantaikappale?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en koskaan kyllä muotoile näitä pesun jälkeen. Minusta paidat saisi pysyä kuosissaan ihan venyttämättäkin ja muotoilemattakin, ja monet pysyvätkin. :)

      Poista
    2. Mulle sanottiin joskus po.pilla et kaikki puuvillaiset pitäis muotoilla. Ja oon omistakin vaatteista huomannut, et jos ei pesun jälkeen venytä niin lyhenevät (myös ne kalliit :/ ). Mut tietty helpommalla pääsee jos ei tarvis venytellä :)

      Poista
  8. Ette kai te nyt ole vielä pakkaamassa kesävaatteita pois!!! Eiei kesä ole loppunut, nyt vain sataa välillä. Minä luotan siihen että elokuu on oikeasti kesäkuukausi. Nyt vain on tämmöset kelit välillä.

    Mutta sama kokemus mulla, että lindexin trikoopaidat kestää käyttöä ja pesuja. Villervallan jätskipaita on meillä aivan uudenveroisena säilynyt. Noita muita merkkejä ei meiltä paitoina löydykään.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan tosiaan että se kesä vielä tulisi takaisin! :) Tällä viikolla ei kyllä ole t-paitoja tarvinnut pitää, vaan pojat on käyttäneet päiväkodissa pitkiä hihoja ja lahkeita.

      Villervallan jätskipaita minua vähän kiinnostikin laatumielessä, että millaisena se on pysynyt. Kiva kuulla että hyvin on kestänyt! :)

      Poista
  9. Mielenkiintoinen postaus! :)

    Onpas Po.p:n laatu huonoa?!? Meillä myös Lindexin paloautopaita on säilynyt hintaansa nähden erinomaisessa kunnossa :) Päihittää tällä hetkellä monet kalliimmat merkit :O

    Täytyykin tehdä vastaavanlainen raportti poikien kesäpaidoista. Josko sitten itsekin muistaisi, mitä ei enää ensi kesäksi hankita ja mitä taas kannattaa jemmata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kyllä tosiaan sanoa Po.pista, että meillä on heiltä nyt ollut muutama paita sisävaatteena, ja moni on levähtänyt tai haalistunut pesuissa "ennen aikojaan".

      Metsolan froteepaidat tuntuvat muuten säilyvän hyvinä pitkään.

      Poista
  10. Joo-o... Mun mielestä Po.Pin laatu on harmiksi viimeisen parin vuoden aikana laskenut kuin lehmän häntä...

    Lindexiltä taas ei ole viime aikoina tullut yhtään pettymyksiä - hinta-laatu-suhde todellakin kohidllaan (ja yleensä vähän enemmänkin kuin mitä odottaa :D).

    Kiva vertailu! Tykkäsin vaikka tytön vaatekaappi täyttyykin aika hyvin jo omatekeleistä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin on huonoja kokemuksia po.pin laadusta. Jotkut paidat on säilyneet ihan OK, ei siinä mitään, mutta sitten on ollut näitä pettymyksiä. Hinta kuitenkin on aika suolainen, niin sitä odottaakin vaatteelta vähän enemmän. Siinä mielessä Lindex on tosiaan onnistunut.

      Joo sulla tuntuu vaan jatkuvan ja jatkuvan se ostolakko minkä aloitit keväällä... ;) Ehkä itsekin voisin ommella, jos osaisin, ehtisin ja löytäisin kivoja kankaita. Toistaiseksi mikään näistä ei toteudu! :D

      Poista
    2. No kappas vaan - enpä itse tajunnutkaan että ostolakon jälkimaininkejahan tää on! Silloinhan opin enemmän luovaksi :D.

      Poista
  11. Kiitos tästä, tosi hyvä postaus, mä olen miettiny tätä samaa kun yks meandin paita on ihan kamalan haalistunut.
    Ja popin liikkeessä (en edes valittanut vaan) kysyin, että kannattaiskohan ottaa tästä toisen värisestä nyt isompi kun tuo toinen haalistui ja sain tylytystä takaisin. Vähän tyylillä miten kehtaan mennä haukkumaan sinne ja että olen täysin väärässä, koska se kutistuminen on mahdotonta. Pidän popista edelleen, mutta ehkä enemmän ulkovaatepuolella ja se on myös aiemmin ollut liike, jossa olen saanut parhainta aspaa...ja sillä kerralla se oli kyllä jotain muuta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa asiakaspalvelua! :/ Ylimielisyys on kyllä sellainen, johon asiakaspalvelijan ei kannattaisi sortua...

      Tähän ei nyt tullutkaan mukaan yhtään meandin paitaa, vaikka niitäkin meillä on muutamat. Toiset on pysyneet aivan loistavassa kunnossa, toiset joutaisi lattiaräteiksi...! Hirmusti vaihdellut laatu heillä.

      Poista
  12. Yllättävää Po.pin ja Lindexin osalta. Taidan piiitkän ajan jälkeen kurkata Lindexinkin valikoimat.

    Kiitos vertailuja lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä kun viimeksi kurkkailin, niin en nähnyt mitään kivaa. :/ Ainakaan yli 92cm pojille. Lindex on ollut aika hyvä kopioimaan (anteeksi tämä julkinen syytökseni) ns. merkkivaatteita, saisivat jälleen ottaa mallia vaikkapa rodinin ja beau lovesin tyylistä. Sama tyyli paremmalla laadulla ja pienemmällä rahalla kun olisi toiveissa! ;D

      Poista
  13. Nää on kyllä hyödyllisiä postauksia. Itselläkin ollut mielssä tehdä.. Ja vielä jos kuvais uutukaisen paidan niin vois vertailla kauden loputtua hyvin esim. värejä ja mallia :)

    VastaaPoista
  14. Tämä oli mielenkiintoinen postaus :) Minäkin pakkasin jo kesävaatteet pois. Syksy on lemppari vuodenaikani. Mehustelin jo että kohta saa lapset pukea pehmoisiin neuleisiin, ne on niin söppänöitäkin niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T-paidat saa vielä vähän aikaa olla tuolla lipastossa, mutta shortsikelejä ei ehkä enää tule...?

      Neuleet! Minä en ole ikinä oikein osannut pukea meidän lapsille neuleita, kun tuntuu että ne on liian lämpöisiä. Vaikka ihanan näköisiä ne olisikin!

      Poista
  15. Olipa kiva vertailu, tulokset menee korvan taakse ilman muuta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oli hyötyä! Ja olisi kiva jos muutkin bloggaajat tekisi vastaavia! ;)

      Poista
  16. Hyvä postaus! Ja tosiaan yllätys Popin osalta. :( Lindexin hyvyys todettiin meilläkin tänä kesänä, paloautopaita on pysynyt erinomaisessa kunnossa. Meillä oli ekaa kertaa Meandin t-paitoja (eikun yksi on tainnut olla aiemmin) ja olivat yllättävän hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo... Mutta kyllä varmasti popilla on niitä hyvänäkin pysyviä paitoja! Laatu vaihtelee, kuten muillakin merkeillä.

      Minusta meandilla on yleisesti ottaen ollut tosi hyvä laatu. Uusimman malliston jutuille en vaan kovin monelle lämpene... Jotenkin ne kuosit ja värit alkaa olla niin nähtyjä. :/ Ja sitikin varmasti tulen jotain tilaamaan... ;)

      Poista
  17. Olen kuolettavan kateellinen noista Rodinin lintupaidoista, PITI ostaa mutta jäi ostamatta! Me ei käyty, muistaakseni, MISSÄÄN koko kesänä ja kotona en olisi raaskinut noita pitää, landella tulee likaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodinin linnut lensivätkin jo talviteloille... Kai se on uskottava että t-paitakelit meni jo...

      Mutta hei, ensi kesänä on uusi mahdollisuus! :)

      Poista