Projekti lastensängyt

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Olen yksi laiskimmista äideistä, joita tiedän (joko muut äidit peittelevät laiskuuttaan tai sitten olen ihan oikeasti vaan se laiskin). Eräs laiskuuden huipentuma on ollut projekti lastensängyt.

Lasten sänkypääoma on tähän asti koostunut yhdestä vanhasta pinnasängystä, yhdestä pyörillä liikuteltavasta kehdosta (huippuostos rauhattomasti nukkuvalle vauvalle, muuten) sekä yhdestä matkasängystä.

Pinnasänky on omia perujani, eli yli kolmekymmentä vuotta vanha, varsin pieni (metrin mittainen) ja kapeakin vielä. Esikoinen nukkui pinnasängyssä noin parivuotiaaksi ja siirtyi sitten matkasänkyyn, kun pinnasänkyä tarvittiin siihen asti kehdossa nukkuneelle kuopukselle. Matkasänky piti olla ihan vain väliaikainen ratkaisu, ja esikoiselle oli tarkoitus ostaa lastensänky pikimmiten. Asia kuitenkin vain jäi, sillä huomasimme että korkeilla laidoilla varustettu matkasänky olikin, nooooh, ihan kiva vaihtoehto. Kunnollinen patja sinne toki hankittiin, joten ajattelimme, että menköön.

Tänä kesänä kuitenkin tuli se aika, kun kuopus päätti ruveta kiipeilemään pois pinnasängystä vähän holtittomasti, joten päätimme uusia sänkykaluston kertaheitolla. Hakusessa oli jatkettavan malliset, tyyliltään simppelit ja väriltään valkoiset sängyt. Googlettelujen ja Tiian suosituksen perusteella päädyin tilaamaan sängyt Veken Kalusteesta, ja nyt uudet sängyt ovat kotiinkuljetettuina, koottuna ja paikoillaan.

Ja sitten kun vielä kerrotte, kuinka ne lapset saa pysymään näissä karkailematta nukkumattia odotellessa?!






P.S. Itse olen nukkunut siinä metrin mittaisessa pinnasängyssä (tai häkkisängyssä kuten siihen aikaan oli ilmeisesti tapana pinnasänkyä nimittää) vielä neljävuotiaana. Onkohan tämä laiskuus siis periytyvää?? :)

P.S.S. Seuraava projekti olisi poistaa tuo edellisten asukkaiden peruja oleva puputapetti ja korvata se jollain kivemmalla...

25 kommenttia:

  1. Heh,meillä pinnasänky toimittaa nykyään oudosti kerääntyvien/lisääntyvien vaatteiden säilytysvirkaa...Poitsu nukkuu kiltisti äipän kainalos,tiedä sitten onko sekään nyt niin hyvä vaihtoehto? Ajattelin että olkoot siinä vieressä sitten siihen asti että saan myös aikaiseksi tuommosen jatkettavan sängyn hommata,laiskuutta täälläkin ilmassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei pinnasänky olisikin hyvä säilytyspaikka tavaralle, pitäisiköhän ottaa se käytöstä poistunut uusiokäyttöön tuohon tarkoitukseen...? :D

      Laiskuutta tai mukavuudenhalua, ihan kuinka vaan, mutta aina ei jaksa ja kaikki aikanaan... :)

      Poista
    2. Hyvä säilytyspaikka se on,ei tosin mikään vieraille näytettävä ;D tänään pitäs raivata kaikki vaatekasat jonnekkin toiseen 'piiloon' huomisia juhlia varten..Mitenköhän selviän :D

      Poista
  2. Kivat sängyt. Olen joskus ennenkin törmännyt sanaan häkkisänky joskan omaani ei sellaiseksi koskan sanottu. Olen myöskin nukkunut korisängyn jälkeen pinnasängyssä ties kuinka vanhaksi...heh. Olen nukkunut myös vaunuissa aika vanhaksi...

    Pikku hiljaa, pikku hiljaa...nyt kun on sängyt niin seuravaksi ne tapetit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis pojat ei teillä pysy sängyssä...onko monellakin niin. Meillä ei ole koskaan ollut sellaista ongelmaa...en hifannutkan että sellainen episodikin voi olla...apua. Meillä menee pojat ihan itse sänkyyn ja myös pysyvät siellä ja alkavat nukkumaan.

      Poista
    2. Siis onko muka sellaisia lapsia, jotka vain menevät sänkyyn ja sitten pysyvät siellä?? Tahtoo kanssa sellaisia! :D Meidän pojat villiintyy iltaisin niin, ettei niitä meinaa saada millään rauhoittumaan ja nyt me vasta ollaankin ongelmissa...

      Ehkä ennen sitten oli vaan tapana pitää lapsia kauemmin pinnasängyissään. :)

      Poista
    3. Hihi oikeesti MiMa?! Meillä on ollut vaihtelevaa trafiikkia. Nyt on rauhallisempaa ja useimmiten isot viimein nukkuvat läpi yön... Nuo on siirtyneet tavalliseen sänkyyn 1,5vuotiaina sattuneesta syystä ja niin tulee kuopuskin tekemään kun miehen veljelle ja tämän vaimolle siirtyy 40-vuotias perintöpinnasänky. :)

      Poista
    4. Meillä nuo onneksi nykyään nukkuvat läpi yön, kunhan vaan taintuvat ensin... Täällä taas parhaillaan nukutusshow käynnissä, huoh...

      Poista
    5. Siis ihan oikeesti, meillä pojat saattavat sanoa että isi/mamma mulla on niin väsy saanko mennä jo nukkumaan...ja kun saa myöntävän vastauksen kipittää poika sänkyyn ja alkaa nukkumaan. Samoin illalla nukkumaan mennään niin sanomme iltatoimien jälkeen että nyt sitten sänkyyn ja pojat kipittää sänkyyn odottamaan että tulemme heidät peittelemän kun olelemme saanut iltapala jutut siivottua pöydästä. Siellä kaksi poikaa odottaa omissa sängyissään että peittelemme....

      Poista
    6. Ja ei meillä siis nukutettakan. Luemme iltasadun jos pojat niin virkeitä että jaksavat kuunnella. Peittelemme ja sanomme hyvä yötä nati`nat ja sinne jäävät...saattavat nukahtaa samantein.

      Poista
    7. Olen suu auki ihmetyksestä...! Siis wau! Meillä nukkumaan meneminen on se jota vastaan pullikoidaan aivan viimeiseen saakka. Keltä lie perineet... T. Yksi iltavirkku

      Poista
  3. Kiva, että päädyit näihin :) Kotiinkuljetus nopea.?

    Meillä on vasta alettu pysymää sängyssä, takana melkein puoli vuotta lapsen takaisin viemistä sänkyyn, että haluan kans kuulla kuinka saadaan lapsi pysymään sängyssä :). Kohta on sama rumba kuopuksen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulivat alle viikossa, nopeaa oli. :)

      Tsemppiä sinnekin "tainnutusyrityksiin", ja edelleen otetaan vastaan vinkkejä... Eilen saatiin isompi rauhoittumaan sillä, että uhkailtiin siirtää työhuoneeseen nukkumaan, mutta en tiedä oliko se paras keino... ;) No, toimi lopulta ainakin. :)

      Poista
  4. Meilläkään ei mitään ongelmaa siellä sängyssä pysymisessä ole ollut kummankaan kohdalla, mutta kun niitä on ollut vain yks kerrallaan aina tuossa vaiheessa, eli ei ollut yllytyskaveria ;D Nyt meillä on iltapusut ja iltalaulu joka ilta ja sitpä ne nukkuu, niin Isompi kuin Pienempikin. Itse jännään sitä, et millon toi 10v alkaa vaatimaan eri nukkumaanmenoaikaa Pienemmän kanssa, sit tulee varmana ongelmia, kun Pienempihän ei tietystikään ole pieni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuostahan se taitaa eniten kiikastaa, että pojat villitsevät ja yllyttävät toisiaan, yksitellen nämä olisivat kyllä rauhallisempia nukutettavia! Valitettavasti toisen villitsemistä tapahtuu myös mm. ruokapöydässä... No, pienen ikäeron haittapuolia nämä. :)

      Poista
  5. Hieno sänky, tykkään :)

    Omassa lapsuudessa puhuttiin yksinomaan häkkisängyistä (vrt. pinnasänky) ja lapset olivat päivähoidossa tarhassa (päiväkoti) ja leikkivät leikkikentällä (puistossa). Niin ne ajat muuttuu ;)

    Meillä isoveikka antoi 2,5 vuotiaana reilunkokoisen pinnasänkynsä pian syntyvälle pikkuveikalle ja sai jalkettavan valkoisen "isojen poikien" sängyn. Olisi edelleen mahtunut vallan hyvin pinnikseen. Pinnasängystä ei koskaan kiivennyt pois, sillä nukkui niin kauan unipussissa, kun käytti pinnasänkyä. Lämmintä ja turvallista. Kesällä ihan ohut ja viileä kesäunipussi.

    Siinä kohtaa tuntui olevan rahasta harvinaisen tiukkaa ja ostimme halvan sängyn (olikohan noin 120 eur) postimyyntinä Virosta. Ei mennyt varmaan puolta vuottakaan, kun ohuehko maalikerros alkoi hilseillä reippaasti sängyn päädystä lapsen pään kohdalta. Aivan kuin maali ei kestäisi kosteutta! Toki kyseessä on reippaasti hikoileva ja lämminverinen lapsi, mutta silti... Ilmiö on levinnyt myöhemmin isommalle alueelle sängyn päätyyn ja nyt myös toiseen laitaan :( Halvalla saa harvoin hyvää. Pitäisi maalata itse kunnolla uudelleen, mutta aina tuntuu olevan muutakin tekemistä ja maalin rapistuminen ei näy päiväpeiton ja koristenyynyjen takaa ;)

    Päätin, että pikkuveikka saa nukkua pinniksessä niin kauan, kuin se on kaikille mukavaa ja hän täyttää siis parin päivän päästä 2. Vähän isompi lapsi on oman käsitykseni mukaan myös helpompi opettaa pysymään pinnattomassa lastensängyssä, kun hänen kanssaan voi jo keskustella ja selittää paremmin asioita. Toki lapsen luonnekin vaikuttaa. Esikoisen kanssa pääsimme muutaman illan palautusrumballa eli tosi helpolla. Mutta pysyimme kyllä myös tiukkoina ja rutiinit ovat hiotut. Pikkuveikka tulee luultavasti kysymään enemmän vanhempien kestävyyttä, kun on ollut kaikin tavoin vaativampi lapsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarha ja leikkikenttä ovat myös tuttuja termejä sieltä lapsuudesta! :) Ja sitteri oli vielä tuolloin babysitteri. :)

      Nämä sängythän olivat samaa hintaluokkaa, toivotaan että kestävät paremmin! Niinhän se on, että köyhän ei pitäisi ostaa halpaa... :)

      Meillä tuo kaksivuotias pysyy sängyssä paremmin kuin 3,5 -vuotias, joten taitaa olla lapsen luonteesta tosiaan myös kiinni. :) Isommalla on joku huippukausi meneillään uhmassa (taas) ja sen kyllä huomaa asiassa kuin asiassa... No, ehkä se tästä. :)

      Nykypäivän pinnasängyt ovat monet tosiaan reilun kokoisia, joten eipä sieltä mikään kiire pois ole. Varsinkin jos on sellainen malli mistä saa etulaidan pois, ettei käy hullusti jos innostuu kiipeilemään.

      Poista
  6. Wau, sielläpä oltiin sitten kuitenkin nopeita. Hienot on! Meillä on edelleen ne kerrossängyt pohdinnassa. Meillä isompi 5v pysyy omassa sängyssään ja huoneessaan, mutta pienimmäinen ei ole vielä edes omassa sängyssä nukkunutkaan... Oj ja voij.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, asiaa ei kyllä voinut vetkuttaa enää enempää, se pari vuotta riitti! ;)

      Näillä iltashow-meiningeillä on varmaan ihan hyvä ettei meillä ole nyt sitä kerrossänkyä. Just pohdittiin pitäisikö villitsijä-esikoinen siirtää nukkumaan työhuoneeseen... Oj ja voij, ei voi muuta sanoa!

      Poista
  7. Kivat sängyt! Tsemppiä karkailevien poikien jahtaamiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Juuri tässä keräilen happea iltatoimien suorittamista varten... ;)

      Poista
  8. Kivan mallinen tuo sänky ! No miten on pysynyt vesseli tuolla? Meillä Tyttö ymmärsi jutun juonon nopsaa, ja menee reippaana nukkumaan ja pysyy sängyssä. ( Välillä hakee jonkun unikaverin lisää ) mut hyvin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykätään näistä kyllä. :) Toinen vesseli pysyy aika hyvin, toinen ei niin hyvin... Mutta on se sinne joka ilta lopulta nukahtanut! ;)

      Poista
  9. Hahaa, meillä on myös molemmat lapset nukkuneet matkasängyssä "väliaikaisesti"..

    VastaaPoista