Mattoja ja muuta vaihtelunhaluista sisustamista

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Millainen sisustaja olet? Sisustatko: a.) silloin kun muutat b.) vuodenajan vaihtuessa c.) koko ajan d.) et koskaan? Hmmm. Onkohan mahdollista itse vastata kaikkiin näihin kysymyksiin kyllä? ;)

Zirk kertoi havainneensa, että naisille iskee sisustusbuumi siinä vaiheessa, kun kuopus täyttää kaksi vuotta. Allekirjoitan! Ehkä tuo on juuri se vaihe, kun jää aikaa ja innostusta ajatella jotain muutakin kuin imetysnukutusvaipanvaihtosyöttämisviihdytys -kuviota. Tai sitten tässä vaiheessa ei tarvitse enää (niin paljon) pelätä, että lapsi tiputtaa uuden pöytälampun lattialle (en siltikään suosittele asettamaan design -lamppua lapsen ulottuville ennen kuin lapsi täyttää vähintään kymmenen tai mieluiten on jo muuttanut pois kotoa).

Kesälomani aikana pistin uusiksi olohuoneen verhot, sohvatyynyt, valaisimen ja maton. Jonossa ovat seuraavat vaatimattomat projektit: olohuoneen seinän maalaus, uudet taulut, keittiön ja eteisen matot sekä lastenhuoneen uudelleentapetointi. Kaikki ajallaan... Samaan aikaan on pohdinnassa, pitäisikö työhuoneesta tehdä esikoisen huone, sillä rauhoittuminen iltaisin nukkumaan samaan huoneeseen kuopuksen kanssa tuntuu olevan tyypille mahdotonta. Mutta ehkä tämä asia korjaantuu päiväkotiarjen taas koittaessa ja iltojen pimentyessä (ajattelee hän toiveikkaana).

Sisustamisessa suurin ongelmani taitaa olla vaihtelunhalu. Mistä se oikein kumpuaa? Mihin kummaan tarpeeseen ihminen tarvitsee alati vaihtuvaa materiaa? Eniten vaihtelunhalu koskee sohvatyynyjä ja verhoja, jotka onneksi ovatkin melko helppoja ja verrattain edullisia kohteita pistää uusiksi. Mutta entä jos tekisi mieli vaihtaa lattia tai kylpyhuoneen kaakelit?? Koko kämppä? Hyviä keskustelunaiheita, jos haluaa ilahduttaa ja piristää miestään, suosittelen lämpimästi.

Toinen ongelma on se, että pitäisi valita jokin tietty tyyli ja värimaailma, ja pysyä siinä. Ei varmaankaan voi olla samaan aikaan mustavalkoisen graafisuuden ja tyttömäisen hempeän romanttisuuden ystävä. Kolmas ongelma on kyetä hillitsemään itsensä ja tekemään hankinta vasta sitten, kun on säästänyt riittävästi siihen ihanaan design-valaisimeen eikä haksahtaa siihen halpaantylsäänmassaan(ikeaan). Että on tässä opittavaa. Ehkä pitäisi vaan pysytellä intoiluineen siellä lastenvaatetontilla, sillä siellä sentään budjetit ovat kohtuullisia ja jotenkin hallittavissa.

Inspiraatio sisustamiseen tulee jälleen blogeista, mistäpä muualtakaan. Viimeksi olen pohtinut, pitäisikö minun hankkia eteiseen ja keittiöön muoviset matot. Asia, jossa tietysti tulen taas vähän jälkijunassa, mutta ilmeisesti muovimatot ovat nykyään varsin kivoja. Ja erityisesti käytännöllisiä, sillä niitä voisi pestä vedellä aina tarpeen tullen (kuten varmaan tulisin tekemään harva se viikko, hihhih... no tarvetta ainakin varmaan olisi). Ei sitten niin kitkerästi harmittaisi, jos koira ryntää sisään rapaisilla tassuilla tai ketsuppia lentää keittiön matolle (no eipä).

Muovimattoja löytyy ainakin Pappelina -merkiltä ja vanhalta kunnon Ellokselta:



16 kommenttia:

  1. Hahaa, olen vaihtanut makuuhuoneessa järjestystä kesän aikana jo KOLME kertaa, ehkä se kertoo jotain? :'D Sohvatyynyjen tai verhojen vaihtaminen ei ole niin justiinsa, mutta järjestyksen vaihtaminen saa aikaan sen "uutuuden viehätyksen", kuin olisi vasta muuttanut. Ikean muovimatot on myös toimivia ja halpoja ;) En muita enää keittiöön huolisikaan, kuin muovimattoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, joku muukin ahertaa sisustuskärpäsen puremana! :D Ai Ikeassakin on muovimattoja, no pitääpä katsastaa nekin!

      Meillä vaihtui olohuoneen järjestys viimeksi pari vuotta sitten ja ai että kun kyllästyttää... ;) Mutta ei tuo tuon toimivammaksikaan tule, joten olkoot noin.

      Poista
  2. Minä taidan olla kausisisustaja. Varsinkin keväällä sisustuskärpänen usein puraisee, mutta monesti myös syksyllä tekee mieli saada uutta ilmettä kotiin.

    Paljon saa tosiaan aikaan verhojen, tyynynpäällisten ja kaitaliinan vaihdolla - ja siten minä tällä hetkellä päivitän huushollin kesään tai talveen. Isompia muutoksia on tehty lähinnä muuton yhteydessä (eli viimeksi vuonna 2009...).

    Syksyinen sisustuskärpänen lepää vielä kotelossaan, ehkäpä elo-syyskuu sen sitten herättelee. Ja jos sais töitä, olis taas rahaa sisustaakin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle iski sisutuksen kesäkärpänen, ehkä siksi kun tuli lomailtua niin paljon ihan kotioloissa. Toivottavasti syksyksi hiipuu... ;) Vai mihin ihmeeseen laitan nämä kaikki pastillivärit, jos haluankin kohta jotain maanläheistä ja tummempaa?? :o

      Poista
  3. Varsinkin kun muutamme, ja tasaisin väliajoin ... :) Kivoja noi mitä laitoit kuvina!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla muutettu viiteen vuoteen. Silloin tuli kyllä uusittua kaikki. Mutta miten niihinkin voi olla jo kyllästynyt...??

      Poista
  4. Kaikkiin kysymyksiin KYLLÄ! :D Mulla on muovimatot keittiössä ja on kyllä kätevät. Just tilasin kylläkin ton Elloksen mustavalkoraitaisen, koska en koskaan ole tykännyt näistä nykyisistä harmaa-valkoisista, mut sillon en löytänyt oikeanlaisia. Mulla on ISO ongelma nimenomaan sen kanssa, et haluan sitä&tätä&tuota tyyliä. Joka huonekin on vähän eriä, haluaisin enemmän harmoniaa ja yhtä tyyliä, mutten osaa. Joku luopumisenvaikeus, jos valitsen tyylin niin sithän rajaan kaikki ne muut ihanuuden ulos ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tuo, sitä tätä ja tuota löytyy yllin kyllin, mutta yhtenäinen linja on vähän hakusessa. Toisaalta ihainen valkoisia silkkiverhokoteja, toisaalta persoonallisia kirppislöytökoteja ja toisaalta trendikkäitä ja värikkäitä blogimattokoteja - että koita siinä sitten valita joku linja ja pysyä siinä. :) Vaikeeta on!

      Tuo Elloksen matto näyttää kyllä kivalta, se on vahva ehdokas meidänkin keittiöön.

      Poista
  5. Mä sisutan vähän sillä tavalla, että koko ajan pitäis muka jotain tehdä ja hankkia, mutta ei saa aikaiseksi ;) Sitten napisen miehelle, kun pitäis saada sitä sun tätä ja mitään ei tapahdu..
    Muuton yhteydessä ehkä tulee se suurin sisutusvimma, mutta sekin laantuu aika nopeasti, kun on ne välttämättömimmät saatu paikoilleen ja kaipaa jo pientä breikkiä :)
    Meillä ei myöskään ole mitään tiettyä tyyliä. Nytkin vähän ajattelen, että ehkä sitten joskus, jos muutetaan isompaan asuntoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... Ja sitten kun muuttaa isompaan asutoon, niin kaikki rahat menee remonttiin, eikä sisustamiseen jää mitään, eikö niin? ;D

      Elin pitkään melko tyytyväisenä viisi vuotta sitten ostettuihin juttuihin, mutta tänä vuonna on ruvennut moni asia menemään uusiksi... Johtuisikohan se kaikesta tästä blogimaailmasta saadusta inspiraatiosta. ;)

      Poista
  6. Muuttojen (tai erojen...) yhteydessä on helppo tehdä isompiakin sisustus-muutoksia! Sitten jos vaan asuu samassa osoitteessa vakaasti aina vaan, niin ei ehkä tule tehtyä mitään isompaa, vaan vaihtelee niitä tyynyjä ja verhoja aina silloin tällöin ;) Mä laitoin sisustuksen uusiksi muutossa, ja yksityiskohtia oli tarkoitus lisäillä sitten ajan mittaan... noh, edelleenkään ei seinillä ole yhtään mitään, keittiön verhot odottaa silitystä tyyliin kuudetta kuukautta, kaikenlaista tilpehööriä mitä ajattelin, on jäänyt hankkimatta... :D Sitä käy laiskaksi kun asettuu aloilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kodissa näyttäisi olevan aika lailla omankin makuinen sisustus, ainakin mitä kuvissa näkyvistä pilkahduksista voisi päätellä. ;) Se hyvä puoli eroissa nyt ainakin on (jos nyt jotain pitää hakea), että saapahan päättää yksin sisustamisesta...?

      Joitakin asioita onkin hyvä tuumailla jonkun aikaa, että onpahan sitten mietitty kunnolla minkälaisen taulun tai lampun hankkii. :)

      Poista
  7. Niin ja tykkään hitsisti noista musta-valkoisista graafisista matoista! Oon jo tottunut ettei keittiössä ole mattoa, mutta pitäiskö laittaa muovimatto?? Terassille tuli Ikean muovimatot ja ne on kyllä asiansa ajaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin huomenna piipahtaa Ikeassa töistä tullessa ja katsastaa nuo Ikean muovimatot. Olisikohan niistä ihan keittiön matoksi?? Ja jos ei ole, niin taidan kallistua budjetillisista syistä tuon ihanalta vaikuttavan Pappelinan sijaan Ellokseen.

      Poista
  8. Mun puhelin ei anna kommentoida sun blogiin! Ja kiirekin on ollut. Mies oli työmatkalla kolme päivää ja huooooh. Voisin purra kesätyöntekijää. No se siitä. ;D
    Hienot matot! Mä varovaisesti jo haaveilen sisustamisesta. Ehkä sitten vuoden päästä päsen tositoimiin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, mikä sitä puhelinta vaivaa?:o

      Kuluttamisen pyhä kolminaisuus pikkulasten äideillä: lastenvaatteet - omat vaatteet - sisustaminen. Tauti etenee yleensä tässä järjestyksessä. ;)

      Tsemppiä sinne! Onneksi mies taisi tulla jo kotiin. Toivottavasti saat huilata!

      Poista