Dear Penfriends

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kuva täältä

Bloggaaminen on monella tavalla kuin kirjeenvaihtoa.

Itse elin noin 9-14-vuotiaana kirjekaveruuden kulta-aikoja. Minulla oli kymmeniä kirjekavereita ympäri Suomen sekä yksi Italiassa ja yksi Englannissa. Kirjekavereita löysin hevoslehtien kirjeenvaihtoilmoituksista, ja taisi minulla olla joskus ihan omakin ilmoitus ("Vastaan kaikille!" lupasin siinä ja niin taisin tehdäkin). Joka päivä koulusta tullessa menin innokkaana postilaatikolle katsomaan, kuinka monta kirjettä posti oli taas tuonut. Mitä pidempi kirje, sen parempi. Niin, ja "kuva ois kiva."

Kirjeen rakenne oli yleensä seuraava:

  • Tervehdys: Moikka, Moi, Moicca, Heissan, Ciao, Tsau, Aloha, Hello - siinä muutama, joista valita.
  • "Kiitos kirjeestä! Mitä kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää."
  • Vastaukset kirjekaverin esittämiin kysymyksiin, kuten: Lempivärisi? Onko sulla omaa hoitohevosta? Onko sulla sisaruksia ja minkä ikäisiä ne on? Lempibiisisi?
  • Yleisiä kuulumisia, kuten viimeisimmän ratsastusleirin tapahtumat.
  • Loppuun kysymykset kirjekaverille (varoen, ettei kysy jotain samaa, mitä on ennen kysynyt).
  • Sitten vielä joku lausahdus, kuten "Nyt en keksi enää enempää. Kirjoittele kun kerkiät!"

Ja ne kirjepaperit!! Aika korkealla lahjatoivelistassa oli aina uudet kirjepaperit ja -kuoret. Viivat piti olla, että teksti meni suoraan (ja ai että miten kadehdin niitä kirjekavereita, joilla oli hieno täydellinen käsiala). Tarroilla oli kiva koristella papereita, tuoksullinen paperi oli jo ehkä vähän imelä.

Vuosien myötä kirjeet toki kehittyivät sisällöltään, pitenivät entisestään ja mukaan tuli myös rakkauskuvioiden vatvominen ja ripaus teiniangstia. Sitten yksi kerrallaan kirjekaveruussuhteet päättyivät. Erääseen törmäsin reilu parikymppisenä opiskelijana ja kävimme pari kertaa kahvilla, mutta juttu ei lentänyt ihan samaan malliin kuin kirjepaperilla.

Nyt olen näemmä eräällä tavalla löytänyt takaisin tämän harrastuksen pariin (taantunutko siis??). Blogipostaukset ovat kuin julkisia kirjeitä, joita kirjoittelemme toisillemme, ja käymme vastaamassa niihin. Väline on eri, perustarve kirjoittaa samanhenkisille ihmisille on sama. Veikkaan, että moni muukin bloggaaja tykkäsi nuorempana kirjoitella kirjeitä? Olenkin jo vähän odotellut sitä hetkeä, kun joku entinen kirjekaverini tunnistaa minut tästä blogista, ja sitten voimme nolostua yhdessä. :)

Kirjoittaakohan kukaan nuori enää paperikirjeitä toisilleen?

P.S. Minulla on kaikki ne sadat saamani kirjeet tallella jossain pahvilaatikossa...


21 kommenttia:

  1. Tuttua! Kirjekamut, voih. :) Niitä oli sellaisia kummallisia lomakkeitakin, joilla sai hakea ulkomailta kirjekaveria. Laittaa maat siihen järjestykseen, mistä ekana haluaisi jne.

    Ja tosiaan, voihan tätä ajatella sellaisena nykyajan kirjeenvaihtona.

    Mä olin nuorena älytön jääkiekkofani ja NHL:ssä tykkäsin Vancouver Canuckseista. Kerran näin Keltainen pörssi -lehdessä lomakkeen, jonka kautta pystyi laittamaan ilmoituksen lehteen melkein missä vaan maassa ja kaupungissa. Minä laitoin vancouverilaiseen vastaavaan lehteen ilmoituksen, että haluan kirjoitella jääkiekosta ja sitten unohdin asian. Kunnes alkoi joskus parin kuukauden päästä tulla joka päivä valtava määrä kirjeitä Kanadasta. :) Ja niissä oli lahjojakin sisällä, hämmästyttävää. Yhden pojan kanssa kirjoittelin vuosikaudet, vielä opiskeluaikoinakin. Sitten yhteys katkesi, kunnes löysimme toisemme Facebookista. (ja näin eka kertaa hänen kuvansa: HOT HOT HOT! :D )Eipä tässä enää tule paljon kuulumisia vaihdeltua, mutta kuitenkin, nyt on taas yhteys. Jänskä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava tuo Vancouver-tarina! :D Varmaan sitten kirjoittelitte sen pojan kanssa muustakin kuin jääkiekosta?

      Facebookin kautta voisi tosiaan etsiä vanhoja kirjekavereita. Hui, en taida uskaltaa! ;)

      Poista
  2. Ihana postaus, tästä heräsi ne lapsuuden muistot ja tunteet. :) Aina sitä odotti kovin kirjeitä, muistan mikä pettymys se oli kun olikin hiljainen viikko. Kirjeiden piti olla aina kauniita, ja kirjaimen piti osua viivalle eikä kynää saanut painaa niin että se tuntui nurjalla puolen. Kirjekavereita haettiin juuri hevos- ja hippo lehdistä. Kysymykset oli juuri väreistä ja lempiruoista. Muutama kaveri löyty joiden kanssa juttu lähtikin ja kysymykset saattoi jopa edetä 'syvällisiin' kuten kuinka inhottiin jotain opettajaa. Hevosista, kun kiinnostus itsellä lakkas ja alkoi kiinnostumaan pojista niin jäi myös kirjekaverit. Olin kai varhain kiinnostunut pojista, kun ei heistä enää mitään kuulunut :).
    Itsellä ei kirjeitä pidemmälle ne edennyt, olisi kyllä hienoa ollut tavata kaveri että sujuisiko juttu yhtä hyvin myös kasvotusten.
    Minun ala-aste ikäinen pikkusiskoni kirjoittelee kirjeitä, ja samantyylisiä ne ovat kuin itselläkin silloin :).
    Minä säilytin kanssa varmaan suurimman osan kirjeistä, mutta ne tuhoutu.

    Blogi on kuin julkinen kirje, yhtä lailla odottaa vastausta postauksiin. Muutaman bloggaajan kanssa on tullut kuin ystäviä, puolin ja toisin vastaillaan ja ihanaa olisi ihminen tavata kasvotusten :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli ne "suosikkikirjekaverit", joiden kanssa vaihdettiin pisimmät kirjeet ja tuntui olevan eniten yhteistä. Mutta johonkin hekin sitten katosivat. Yhden italialaisen kanssa kirjoittelin vielä pitkälle yli parikymppiseksi, mutta sen jälkeen on tullut vaihdettua enää muutama tekstiviesti.

      Mutta onpa ihanaa kuulla, että vanha kunnon kirjeenvaihtoharrastus elää yhä ala-asteikäisten keskuudessa, eikä kaikki ole siirtyneet sosiaaliseen mediaan, mitä lie palveluita sitten käyttävätkään... :)

      Poista
  3. Nousipa hymy huulilla tätä lukiessa :). Kirjekavereita ollut siis minullakin, ja ihan totta, että samaa asiaa ajaa tämä bloggaaminen. Mä en kyllä muista, mihin ne mun k-kamut matkan varrella jäi ja kirjeetkin ovat hukkateillä..

    VastaaPoista
  4. Ihanaa nostalgiaa!

    T: B:n ja K:n mamma

    Niiiiiin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? :) Parasta oli, kun minun Barbiellakin oli oma Barbie-kirjekaveri, mutta ei mennä nyt siihen sen tarkemmin, hih... :D

      Poista
  5. Osuva postaus ja toi muistot vuosien takaa...Juu-u, oikeassa olet, kirjeitä kirjoitin minäkin aikoinani! :)

    Omassa kirjeiden kirjoittelussani oli vielä sellainen erityispiirre, että kirjoittelimme myös parhaiden kaverusten kesken, vaikka näimme muutenkin joka päivä. Muistan käytetyn sellaista termiä, kuin "vaihtoletteri/tarraletteri", joka tarkoitti sitä, että kirjeet kulkivat kahden henkilön välillä aina samassa kuoressa kädestä käteen ja kumpikin lisäsi vuorollaan kuoreen jonkun tarran, kuvan, tekstin tms. Kuorista tuli ajan kanssa paksuja ja värikkäitä. Onkohan niitä enää tallessa? Näitä kuoria sitten vertailtiin muiden kaverien kesken ja muistaakseni vähän kilpailtiinkin "paremmuudesta". Onkohan kukaan muu tehnyt samaa???

    Päiväkirjaakin tuli kirjoitettua ahkerasti jossain vaiheessa. Ne on kaikki onneksi säästetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kirjoittelin parhaiden kavereideni kanssa, oikein vielä pitkiä kirjeitä! :) Mutta tuollaista vaihtoletteri-systeemiä meillä ei kyllä ollut.

      Tulipa muuten mieleen, että pojathan eivät tietenkään koskaan kirjoitelleet toisilleen mitään kirjeitä, ja enpä tiedä kovin montaa bloggaavaa miestäkään - ihan naisten juttuja nämä siis!

      Poista
  6. Oioi, kaikki kirjeet, kaverikirjat ja slämärit ja mitä lie vihkoja sitä silloin vaihdettiin ja läheteltiin :) Yks päivä muistelin myös, kuinka olen muutamaan nykyiseen ystävään tutustunut aiemmin Jyrkin chatin kautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverikirjat ja slämärit, juu hyvin muistuu mieleen nekin! Me taas pyörittiin tuolloin aikoinaan KissFM:n chatissa, mutta sieltä ei kyllä jäänyt ketään kavereita... :)

      Poista
  7. Sari (MrsAgatha), sinun kommentti on kadonnut oudosti johonkin, mutta tässä sähköpostista pelastettuna:

    "Oi ihanaa, mullakin oli kirjeenvaihtokavereita ympäri maailmaa! Se oli niin ihanaa aikaa. :) Teini-iässä löysin saman jääkiekkojoukkueen faneja ympäri Suomea ja parin kanssa käytiin jopa katsomassa lätkää yhdessä. Hupaisa juttu sattui aikuisiällä kun muutin tänne pikku-paikkakunnalle miehen perässä ja miehen sisko on yhden mun kirjeenvaihtokaverin entinen luokkakaveri yläasteelta. Pieni maailma! :D "

    Ai sielläkin on vanha lätkäfani, mulle taas tuo lätkämaailma on ollut aika vieras, niin en tiennyt että senkin tiimoilta on haettu kirjekavereita! Joo pieni maailma, se kun törmäsin reilu parikymppisenä vanhaan kirjekaveriini tapahtui vähän samanlaisen sattuman kautta. :)

    VastaaPoista
  8. Mulla on ihan sama tausta eli paljon kirjekavereita ja muutenkin kuulostaa tutulta. :) Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvasin, että täytyyhän muilta bloggaajilta löytyä samanlaista harrastustaustaa! :)

      Kuinkahan kauan tämä bloggausharrastus kestää, kun kirjeenvaihtoharrastus tuli ja meni viidessä vuodessa...? Ja mikä mahtaa olla tämän harrastuksen seuraava muoto ja väline..? Mielenkiintoista... :)

      Poista
  9. Itselläni ei ollut kuin yksi kirjekaveri, tosin kavereiden kanssa kirjoiteltiin ja vaihdeltiin kai tarroja kirjeitse :) Siinä taisi olla se jutun juoni , että postilaatikkoon tulee jotain kivaa . Tää on kyllä kivaa tää bloggaaminen ja eihän se olisi mitään ilman teitä lukijoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta oli juuri se, että postilaatikossa oli jotain kivaa odottamassa!

      Samalla tavallahan sitä tulee katsottua sähköpostin postilaatikkoa nykyään, että onkohan joku kommentoinut tai bloggerin etusivua, että mitähän kivaa luettavaa täältä löytyisi. :)

      Poista
  10. Hyvin tutulta kuulostaa, kirjoittelin itseasiassa vastaavasta http://rullallallei.blogspot.fi/2013/01/paperi.html :) tapasin siis myös vuosien jälkeen kirjekaverin :) Mun kaukaisin kirjekaveri oli Texasista, hänen kanssaan itseasiassa ollaan FB-kavereita, mutta hyvin harvakseltaan mitään moikkaillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas hieno tarina, kävin heti lukemassa! :)

      Ihanaa että muillakin on näitä nostalgisia muistoja...

      Poista
  11. Oi että, minullakin oli ihan hirmusti kirjekavereita. Tavoite oli löytää kirjekaveri joka maasta. Teki muuten tosi hyvää englanninkielentaidolle. Äidillä kului paljon rahaa postimerkkeihin ja postitädilläkin oli aika homma punnita ja liimailla oikeat merkit ;)Mutta kivaa se oli, kirjeitä oli ihanaa saada ja kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, joka maasta! :D Minulle riitti ne Italia ja Englanti. Mutta tosiaankin teki hyvää kielitaidolle tuo kirjoittelu. Vaan vieläköhän nuoret harrastavat oikeiden kirjeiden kirjoittelua...? Toivottavasti!

      Postimerkkirahoista minäkin muistan kuulleeni jotain nurinaa... Mutta toisaalta voisihan sitä nuorella pöllömpiäkin harrastuksia olla. :)

      Poista