Jouluinen blogi-illuusio

tiistai 23. joulukuuta 2014









Miten tuntuukin siltä, että kaikilla muilla on aikaa sulatella rocky road -suklaata, kaulia piparitaloja, leipaista jouluisia kakkuja, stailata kotia trendikkäällä havunvihreällä, kääriä söpöjä kauniita paketteja voimapaperiin ja niin edelleen? Mitä kumman superihmisiä te oikein olette? :D Vai liekö kyseessä vahva blogi-illuusio? Ehkäpä blogijoulut eivät ole tilastollisesti pätevä otanta suomalaisista tosi-jouluista. Hieman kateellinen olen toisten tarmosta, mutta olen varmaankin liian mukavuudenhaluinen innostuakseni jouluhössötyksestä.

Oli miten oli, me napattiin tänään koira ja kamera mukaan ja suunnattiin ulos nauttimaan kuohkeasta pakkaslumesta ja pilvien välistä pilkistelevästä sinitaivaasta. Tällaista aamupäivää olen odottanut jo pitkään, ihanaa että tänään oli sellainen!

Meidän joulukuuhun on mahtunut paljon (tai no siis normaalin verran) töitä, silmätulehduksia, korvatulehduksia ja muistettavia asioita. Tällä hetkellä pohdin, onkohan pojille tarpeeksi monta pakettia, ja yritän estää itseäni karkaamasta markettiin viime hetken paniikkiostoksille. Less is more, less is more...

Tämä äiti toivoo joululahjaksi rauhaa nautiskella olostaan sohvan nurkassa, ehkä käteen lasillista hyvää viiniä, sopuisat keskenään leikkivät lapset, ruokaa josta ei tule ähky ja paljon hymyjä. Siinäpä teille sitä blogi-illuusiota. ;)

Ihanaa Joulua kaikille!


8 kommenttia:

  1. Just tämän takia tykkään sun blogista! :D

    Täydellinen joulu on saavuttamattomissa täälläkin, mutta mitä siitä. Pääasia, että meillä kaikilla on hyvä olla, hyvää syötävää ja mielessä joulurauha (edes hetkittäin, kun lapset eivät juuri sillä hetkellä tappele).

    Rauhallista ja rentoa joulunaikaa teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Ihastelen mielelläni muiden jouluja, mutta en vaan löydä itsestäni samaa... :) Mutta oma tyylini pyrkii kyllä mahdollisimman vähään stressiin, ehkä se on hyve sekin. Tosin tunnustan, että on kai tästä vähästäkin jo pientä stressiä pukannut... Ehkä päällimmäisenä stressin aiheuttajana huono omatunto siitä, ettei meille kotiin ole rakennettu vimpan päälle joulua, jota lapset voivat aikuisina kaiholla muistella...? (Vietämme joulun siis kyläillen)

      Mukavaa, sopuisaa ja rauhaisaa joulua teidänkin perheelle! :)

      Poista
  2. Ihana sinä! <3 Mun on pakko puolustella, että katkerana olen viime vuodet seurannut vierestä (ja saanut niitä ihania teinitsejasäästin-lahjoja) ja nyt on pay back time. Oon touhunnu kun hullu ja ottanu takaisin korkojen kera. :D Mutta nyt mä lopetan ja hommat on siinä hantissa, että huomenna saa rentoutua. Niin sen joulun pitääkin olla. Eikä kuulosta siltä, että säkään nyt ihan laakereillas oot levänny, joten ansaitusti se viini käteen ja nauttimaan joulunpyhistä. Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogi on juuri niitä, joita olen eniten kadehtinut! :D Pitää kyllä laittaa korvan taakse muutama juttu, jos vuoden päästä olisi muka jotenkin enemmän tarmoa ja aikaa... ;)

      Täällä istuskellaan sohvalla ja kuunnellaan hiljaista kotia, kun lapset on päiväunilla keräämässä voimia iltaa varten. Joulu. <3

      Poista
  3. Mukavaa alkavaa vuotta :) ei munkaan elämään mahdu extrapuuhat ja askartelut jäi tänä vuonna kolmeen korttiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin nunju! En ole askarrellut koko vuonna mitään, mutta onneksi lapsilla on päiväkoti ja päiväkodin askartelut... ;D

      Poista
  4. Haha :) Ehkä sun pitää laajentaa lukemiasi blogeja niihin arkirealistisiin! Mä seuraan pääasiassa sellaisia, ihania blogeja. Samaistumisen tunne on kaunis tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luenkin monia sellaisia (paitsi niitä monia ihania jotka ovat lopettaneet matkan varrella, pirulaiset...)! ;) Ja samastun kovasti...

      Poista