Lintsiltä löytyi voimamies

sunnuntai 7. syyskuuta 2014









Kiva äiti täällä moi! Kaikkia virallisia suosituksia vastaan ehdotan rohkeasti seuraavaa: tarjoa lapsille kalliita, maksullisia elämyksiä. Ne irrottavat tehokkaasti arjesta ja tuovat sinulle ropisten "siisti mutsi" -irtopisteitä. Niistä kuulet kiitosta taatusti vielä seuraavanakin päivänä. Osta vielä kaupan päälle ylihintaiset lelut. Taattuna palkintona hyväntuulisuutta pursuilevat pikkukaverit, joiden kanssa iltatoimien suorittaminen on pelkkä ilo ja nautinto!

Miehen epäilyjä (mistä se sellaista keksi?) vastaan todistin eilen, että selviän vallan mainiosti Lintsi-reissusta yksin kahden pikkukundin kanssa. Vuodessa on tapahtunut paljon, sillä viime kesänä lähes jokainen laite tuntui liian pelottavalta - tänä vuonna niitä kokeiltiin jo useita!

Minua vaivasi koko loppukesän se, ettemme olleet tehneet oikeastaan mitään sellaista kesäreissua, jollainen lapsiperheen kuuluu tehdä. Ei huvipuistoa, Korkeasaarta, Puuhamaata tai Muumimaailmaa.

Syyllisyyden taakka on nyt vieritetty! Syksy saa tulla.

16 kommenttia:

  1. Meinasin jo tuntea "paska mutsi"-oloa kunnes muistin että käytiinhän me toukokuussa Ähtärin eläinpuistossa ja monta kertaa kesällä Nokkakiven huvipuistossa. Huh, tehtävä suoritettu ;).

    Meidän melkein 4-v. ei tosin vielä uskaltautunut kuin Peppi Pitkätossun-karuselliin (se on se sama kuin niissä vanhoissa ohjelmissa) mutta ehtii se kai sitten ens kesänä. Viime vuonnahan ei mennyt mihinkään että edistynyt on.

    Tästä sun kertomuksesta puuttui kyllä ne iltaiset väsykiukut vai eikö teillä ole niitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No väsykiukut todellakin kuuluvat meidän iltaohjelmaan normaalisti, vaan eipä eilen!? :) Vaikka vieläpä venähti tosi myöhäiseksi ennen kuin oltiin kotona. Joku euforia päällä koko porukalla... Tosin voin kertoa, että tänään on sitten pari drama queenia ollut talossa. ;)

      Meillä uskallettiin mennä äidin kanssa laitteisiin, mutta ei vielä puhettakaan että sellaisiin mihin äiti ei saa tulla. Mutta tämä oli jo paljon!

      Poista
  2. No ei Kuulu tehdä, mutta hyvinhän siitä saa pisteitä jos viitsii viedä mukelot jonnekin ;D Se on kiva, kun huomaa, että omat lapset on "salonkikelpoisia" ja niitten kanssa pärjää yksin reissuilemassa - mä olin ihan ihmeissään meidän kesäreissulla, miten kaikki sujui niin hyvvin ja kitkatta, ei mitään kiukuttelujakaan missään vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös ihmettelin kuinka yhteistyökykyisiä meidän tyypit osaavat halutessaan olla. Lasten käytöstä enemmän mua kyllä jännitti parkkipaikan löytyminen, mutta siitäkin selvittiin! ;)

      Poista
  3. Niin ne lapset kasvaa <3 Ja niiden kasvaessa huvipuistokäynnit tulevat osaksi kesää. Niin se vaan on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hauskaa oli itselläkin. :) Ensi kesän Lintsi-reissun odotus on jo malttamattomina aloitettu, mutta välissä voidaan kuulemma tehdä lumiukkojakin...

      Poista
  4. Ihan paras äiti olet, pitäskö minunkin?? Toisaalta muumimaailma on check, joten ehkä säästän ensi kesään. A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensi kesänä teidänkin tyypit saa Lintsistä taas enemmän irti. :) Muumimaailma on jo tosi hyvä suoritus!!

      Poista
  5. Ihana :)

    Meillä taas on tuntunut viime aikoina päinvastaiselta: mitä enemmän saavat, sitä enemmän kitinää. Varsinkin isommalla. Koko ajan pitäisi olla jotain ekstrakivaa. Pilalle hemmoteltuja vissiin. Tai sitten niin totaaliväsyneitä tästä päivähoitorumbasta, että pikkuautoleikki olohuoneen lattialla on ainoa siedetty virike.

    Mutta tuo on kyllä mahtava tunne, että huomaa pärjäävänsä yksin molempien kanssa julkisella paikalla ilman tuskanhikeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta tuokin. Olen periaatteessa sitä vastaan, että lapsille tarjoillaan jatkuvalla syötöllä elämyksiä - ja olenkin meidän perheessä se, joka väen väkisin tarjoaa lapsille mahdollisuuksia tylsistyä ja kyllästyä. ;) Sitäkin iloisemmin otin nämä "siisti mutsi" -irtopisteet tällä kertaa tililleni!

      Poista
  6. Hei tosi ihania kuvia! Miten sä muuten saat ne noin isoina näkymään, terveisin urpo

    Kyllä meillä ainakin kaivataan kaikkea maksullista aktiviteettia, välillä kyllä kelpaa joku vieraan paikkakunnan leikkipuistokin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Mä tallennan ne kuvankäsittelyohjelmalla tiettyyn leveyteen (640 pikseliä). Ja sitten valkkaan kuvaa tänne ladatessa, että Aluperäinen koko. En keksinyt ite, vaan googletin. :)

      Vieraan paikkakunnan puisto on muuten oikein hyvä ohjelmanumero!

      Poista
    2. Siis alKuperäinen koko. :)

      Poista
    3. Niin, ja siis tuo koskee noita pystykuvia. Vaakakuvista valitsen vaan että "Erittäin suuri" ja olen säätänyt blogin keskipalstan leveyttä vähän standardia isommaksi, jotta mahtuu. :)

      Poista
  7. Mekin oltiin lauantaina Lintsillä! Tosin mä otin kyllä miehen mukaan tueksi, turvaksi ja maksajaksi (hotdog 3,90! Ei olla Ikeassa, ei).
    Ja hei uusimman postauksen kuvat on aivan ihania (ja mun mielestä ainakin kouluikään voi käydä puskapissalla. Pikkupojat ainakin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä törmätty! Me oltiin tosin iltasella, te taisitte olla jo aiemmin päivällä mitä sinun blogipostauksesta kävin päättelemässä..?

      Mä ratkaisin tuon ruokajutun karjalanpiirakkaeväillä. Oli budjettivaihtoehto. :)

      No sitä minäkin tuossa puskapissa-asiassa. Ensin vaivalla opetetaan taapero että voi käydä puskapissalla ja sitten pitäisi äkkiä opetella siitä pois...?! No joo, ehkä seuraava opetteluvaihe voisi olla se, että sen pissaamisen voisi hoitaa vähän syrjemmällä ja silleen vähäeleisesti.

      Poista