Kun en osaa ilmankaan olla

lauantai 21. kesäkuuta 2014









Kolmen viikon blogitauon aikana ehtii aika paljon. Kuten käydä parissa asuntonäytössä, ampua revolverilla (!), tehdä ahkerasti töitä, (mukamas) panostaa ammatilliseen profiiliin Twitterissä, nukkua, keskustella miehen kanssa, kuunnella uutta Coldplayta, maalata pari seinää.

Ehtii myös pohdiskella blogia, bloggaamista, bloggaamattomuutta. Kaivata jo vähän paikkaa johon laittaa valokuvia ja ajatuksiaan, kaivata lukijoiden kommentteja. Kertoa, miten coolin paidan osti pojalle Lindexistä. Ja mitä kivaa tilasikaan alennusmyynnistä, ja miten kivat uudet silmälasinpokatkin tuli hankittua. Sellaiset muoviset tummat ja aika ysärit.

Juhannuksena on vietetty perheaikaa, omaa aikaa ja kaveriaikaa. Juuri sopivassa suhteessa kaikkia! Tänään olimme kavereiden luona syömässä pienellä porukalla. Lapsetkin löysivät kavereita, kaikilla oli mukavaa, ketään ei varsinaisesti tarvinnut koko ajan vahtia, ketään ei tarvinnut syöttää, kenenkään vaippaa ei tarvinnut vaihtaa. Voiko tällaistakin olla?!

Mutta siitä bloggaamisesta. Blogia en osaa kiinnikään laittaa, joten se pysyy auki, ja bloggaan aina sopivassa välissä. Silloin kun postattavaa on. Ehkä kesällä vähän ahkerammin kuin työarjessa! Kesäloma on aivan nurkan takana, ja meitä odottaa kivat lomasuunnitelmat.

Blogien kommentoinnissa olen taantunut pre-blogging stalkkaustasolle, eli olen kyllä lukenut, mutta en ole kommetoinut juurikaan. Tähän on tulossa korjausta!

Niin, se hieno paita. Tällainen. Eikö oo makee? Oli muuten reilua kokoa, ja 98/104 oli aivan sopiva meidän 105cm tyypille.



P.S. Kuvat mökiltä eiliseltä illalta ja tältä aamulta. Ja juu, kyllä, rakeita satoi. Onneksi löysin päälleni yläasteella käyttämäni tikkitoppatakin! Sehän oli oikeastaan aika upea. Hmmm...

10 kommenttia:

  1. Tuota t-paitaa taisi olla (teillä) collarinakin, jos en ihan väärin muista? On makee! Näyttää vaan vähän taas siltä, että pitkähihaisille on enemmän tarvetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, collarikin löytyy! Se on vaan ollut harmillisen vähällä käytöllä, sillä hupparit on lapselle itselleen mieluisampia.

      Meillä on ollut täysi välikausivaatevarustus päällä jo monena päivänä! :D

      Poista
  2. Mä oon kans paljon pohdiskellut blogia. Välillä tuntuu et jaksaako edes pitää koko blogia, mutta sitten taas tulee "tarve" kirjoittaa. Kaipaa tosin niitä kommentteja, vaikka kävijätilastot raksuttaa niin miettii että onko mun tekstit täyttä puuta heinää :D Mut ehkä tällä jatketaan. Välillä on mukava ja ihan hyvä vähän relaa kaikesta. Mä oon itsekin surkea kommentoija, vaikka ahkerasti luenkin, Ja hei, olis mukava kuulla jos ootte kotia vaihtamassa. Ihan sairaan kova talo kuume, mut kun ei sopivaa löydy! Se tunne... :D Tiedät varmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo parin viikon tauko teki hyvää! Vieläkin on vähän ristiriitaiset tunteet, että what the heck tämän kanssa nyt tekis, mutta onneksi tämä ei ole niin vakavaa. :)

      Joo, tiedän todellakin tunteen tuon asunnon löytämisen vaikeuden kanssa! Tällä hetkellä suunnitelma on se, että laitamme tämän nykyisen myyntiin kesäloman aikana, mutta voi olla että tähänkin suunnitelmaan tulee vielä muutoksia, you never know! :D

      Poista
  3. Kerro lisää revolverista! :D Ja on kyllä hieno paita!
    Mä olen tässä kesällä alkanut kaivata blogia, kun tulee enemmän kuvattuakin niin tuntuu että olisi enemmän asiaakin blogiin. En kyllä ole palaamassa, mutta tiedän miltä se blogin kanssa vaiheilu tuntuu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Revolverilla ja jollain toisella pyssyllä tuli ammuttua Tallinnassa osana työporukan reissua. Oli aika pelottava mutta toisaalta mielenkiintoinen kokemus, ja voitinpa itseni kun uskalsin kokeilla! Haulikkoa en tosin suostunut testaamaan... Mutta ensi kerralla minä vastaan ohjelmasta ja olkoon se sitten jalkahoito! :D

      Mun mielestä kesä on aika otollista aikaa bloggailulle, tulee kuvattua enemmän ja aikaakin on enemmän. Joten tee ihmeessä come back... ;)

      Poista
  4. Paita on makee - ja kiva kun oot back juhannuskuvineen. Mulla vähän sama vika, luen, mutta kun ei jaksa oikein omaakaan hoitaa (blogia) niin kommentointi on... noh, tätä tasoa. Kiitos ja anteeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentin tasolla ei oikeastaan olekaan väliä, itsekin pitäisi muistaa jättää joku muisto käynnistään paljon useammin. Menee ihan stalkkaamiseksi välillä. Kommentit on kuitenkin ainakin mulle iso osa koko homman viehätystä. Hah, hyvä tarkennus tuosta, että ketä eiku MITÄ et jaksa hoidella... ;)

      Niin, ja oliko sen vastakommentin tasolla jotain väliä..? :D

      Poista
  5. Rakeita satoi, huh hei, mut hauskaa kesälomaa teille!!


    KUULLAAN!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä muutama päivä ja sitten on loma! 8) Satoi tai paistoi, loma on aina loma.

      Poista