Talokuume

lauantai 17. toukokuuta 2014

"Äiti, sä olet jätti...! Jätti...vuori!!"

Joo hyvä yötä vaan sinullekin nuppuseni. Ja toisiin aiheisiin. ;)

Kevään myötä minuun on iskenut jonkinmoinen asuntokuume. Talokuume. Vielä en ole onnistunut tartuttamaan sitä toiseen maksavaan osapuoleen, joten tässä pysytään toistaiseksi. Sitä paitsi uuden kodin löytyminen ei ole ollenkaan helppoa. Siinä kun pitää tehdä optimointia hyvinkin usean kriteerin perusteella.

Lapset ovat nyt päiväkodissa muutaman kilometrin päässä, eri asuinalueella, sillä lähempää ei löytynyt vuosi sitten töihin palatessani vapaita paikkoja. Sittemmin ei ole ollut hinkua hakea lapsille paikkoja lähempää, sillä he viihtyvät hienosti nykyisessä. Aamuinen ajomatka päiväkotiin kestää autolla kuusi minuuttia, ei paha.

Mutta kouluun meidän alueelta mennään eri paikkaan, kuin mihin kyseisen päiväkodin lähistöllä asuvat lapset menevät. Kannattaisiko lapset siirtää eskariin mennessä johonkin lähipäiväkotiin, jotta kouluunkin tulee sitten tuttuja kavereita? Vai onko sillä merkitystä vielä tuossa iässä, ehtivätkö kaverisuhteet muodostua sitten ekaluokallakin?

Mutta siis. Tulevan mahdollisen kodin sijaintia ei kannattane optimoida päiväkodin (nykyisen tai minkään muunkaan) sijainnin perusteella, sillä nämä päiväkotivuodet tuntuvat kulkevan ohi mieletöntä vauhtia. Enemmän kannattaa varmasti miettiä sitä koulua. Kuinka pitkä matka sinne on, ja millainen koulu se on. Itselläni tämän kylän aboriginaalina on jonkinmoisia mielikuvia ja toki kokemuksiakin eri kouluista.

Lisäksi optimointiyhtälöön kuuluu seuraavia asioita:


  • onko talo yksitasoinen (plussaa!)
  • löytyykö kodinhoitohuone (must)
  • pääseekö kodinhoitohuoneeseen erillisen sisäänkäynnin kautta (plussavau!)
  • millaiset materiaalit on valittu
  • onko autokatos-/talli
  • millainen piha
  • onko riittävän lähellä palveluita (mikä on siedettävä etäisyys?)
  • pääseekö kätevästi moottoritielle (töihin)
  • onko kivoja koiranlenkitysmaastoja (metsä? puisto?)
  • voiko kävellä leikkipuistoon (no okei, ei ehkä tärkeä muutaman vuoden kuluttua)
  • onko alueella lapsiperheitä (=kavereita)
  • onko nyt ylipäätään hyvä aika vaihtaa asuntoa (whoknows)
  • mitä maksaa (pikku detalji)


Tässäkin meillä on oikein hyvä. Mutta ihmisellä on hyvä olla haaveita!

Lopuksi kuvat päiväreissulta mökille. Kesä. <3








23 kommenttia:

  1. Täällä on talokuume ja kova, myös sillä maksavalla osapuolella ;D tosin talon löytyminen ei olekaan kovin yksinkertaista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yhtään yksinkertaista! Se tosin helpottaa, jos tahtotila perheessä on sama. ;)

      Poista
  2. Oikein hymyilytti, kun näin tämän postauksen otsikon. Just on ollut tarkoitus kirjoittaa samasta aiheesta. :) Mulla on aivan järkky talokuume. Todellakin! Ja just noita eskariasioita yms. tulee mietittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, samassa veneessä ollaan siis! Jotenkin näillä kuumeilla kai on tapana herätä keväisin - miehellä on joinain vuosina ollut venekuumetta, prätkäkuumetta jne. mutta mulla heräsi nyt pihankaipuun myötä talokuume...

      Poista
  3. Samat haaveet, meillä tosin molemmilla. Meillä kans toivotaan vain yksikerroksista taloa, ei liian vanhaa. Ei kovin kaukana keskustasta. Ja pakko olis melkein olla täältä tuppukylästä miehen töiden takia, mutta itse en taas täältä koskaan tule töitä saamaan. Mä tahtoisin ehkä johonkin keskustan lähelle mutta mies ei ja pitää kunnioittaa sitäkin valintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompromisseja, kompromisseja! :)

      Myös meillä haaveissa uudehko talo. Rakentajiksi meistä ei kuitenkaan taida olla.

      Poista
  4. Samoja tunnelmia myös mulla. Tosin en osaa päättää riittäisikö meille kuitenkin rivi- tai paritalo. Olishan siinäkin vähän edistystä tähän kerrostaloasumiseen. Jotenkin epäilen, että meillä ei olisi rahkeita pihan hoitoon, kun ei tuo mies tunnu osoittavan mitään vetoa semmoiseen. Mutta nuo sinun pointit pätee silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppohoitoinen piha myös mulla ajatuksissa, ehdottomasti... Uskon että mies taipuu nurmikon leikkuuseen (tai no hei, osaanhan mä itsekin), mutta muuten saisi olla mahdollisimman vähän kasvistoa huollettavana.

      Onneksi ei ole mikään kiire tai pakko, niin voi tässä rauhassa jahkailla näiden suunnitelmien ja valintojen kanssa. :)

      Poista
  5. Kuulostaa tutulta. Me etsittiin taloa kuumeisesti muutama vuosi sitten, eikä tahtonut millään löytyä sopivaa. Olimme (ainakin miehen mielestä) jo aikeissa ryhtyä elämää suurempaan rakennusprojektiinkin, mutta viime hetkellä minä löysin tämän meidän kodin. Huh. En olisi kestänyt rakennusprojektia.

    Emme itseasiassa ajatelleet tontin ulkopuolista ympäristöä paljoakaan, kun isoveikka oli vajaan vuoden muuttaessamme. Sinä olet kartoittanut tarpeita ja toiveita perusteellisesti.

    Talo ei ole yhdessä tasossa, kuten toiveena oli, mutta ihan kaikkea ei voi saada. Ja kaksikerroksisuus tuo toisaalta näköalaa.

    Kodinhoitohuone on ja sinne on oma ovi: se on noussut yhdeksi tärkeimmistä asioista ;) On kätevää, kun kaikki piharomppeet eivät ole päänaulakossa.

    Alueella ei valitettavasti ole muita lapsiperheitä, mutta ihana lähikoulu sensijaan on kivenheiton päässä ja päiväkotikin muutaman kilometrin matkan takana. Vaikka ollaan melkein maalla. Ja kaupunkiin menee bussi puolen tunnin välein autotallin takaa.

    Se, mikä minut kaikesta valmistautumisesta huolimatta yllätti omakotiasumisessa, on työmäärä. Kuvittelin, että ostamalla -95 rakennetun talon, säästymme pitkään remonttihuolilta. Hah. Viime kesät ovat olleet yhtä työleiriä, kun olemme rakentaneet aitoja poikien pitämiseksi pois vilkkaalta tieltä, laittaneet pihaa omannäköiseksi, rakentaneet isomman terassin...Ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että pintoja pitäisi alkaa maalata uudelleen! Itselle on ollut vaikeaa hyväksyä, etten pysty pitämään pihaa ja taloa sellaisessa kunnossa, kuin haluaisin. Aika ei yksinkertaisesti riitä.

    Mutta oma rauha, avarat tilat ja se, ettei tarvitse pelätä naapurien hermostuvan poikien elämöinnistä, on kyllä painava asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se -95:kin rakennettu talo tosiaan jo parikymmenvuotinen. Vaikka tuntuu ettei kyseisestä vuodesta ole kuin pieni tovi! ;D Varmasti on aikamoinen homma omassa talossa, ja pitääkin punnita kuinka paljon on rahkeita panostaa sen ylläpitoon ajallisesti ja rahallisestikin. Kerros- ja rivitaloasuminen on siinä mielessä huolettomampaa.

      Rakentaminen ei ole kyllä meilläkään vaihtoehto. Ei ja ei. Parasta olisi, kun löytyisi uudehko kivoilla pinnoilla ja hyvällä sijainnilla varustettu koti. Ja kohtuulliseen hintaan. Aika vaikea yhtälö! :)

      Poista
    2. Joo rakentaminen vois olla vaihtoehto jos se olis täysin avaimet käteen, täydellinen ja edullinen :D mut ei taida tässä maassa nämä kaikki yhdistyä. Meillä haaveena just et olis vimpan päälle mieleinen sillä nämä ok-talon työleirit alkas pikkuhiljaa riittää... :D sillä just olis täydellistä saada vaikka oma talo myytyä pois ja muuttaa okt vuokralle :D

      Poista
    3. Mies alkoi juuri väläytellä rakennusvaihtoehtoa. Yllättävää! Ihan pakko katsoa millaisia tontteja olisi tarjolla... Mutta ehdottomasti pitäisi olla avaimet käteen -periaate!

      Poista
    4. Tuhannen kallistahan se on, mut saa mieleisen. Mieluummin uusi kuin vuoden vanha täysin vääränlainen ja ylihintainen ;) Mut tee-se-itse taloa en suosittele kuin jäätävän viileä hermoisille. Ei sopis meille :D

      Poista
  6. Omakotitalo on täälläkin haaveissa, mutta joskus sitten... Mä haluisin ihan uuden, mutta täällä ei ole tontteja missään kivassa paikassa. Josko sitten kun ois koko taloasia ajankohtainen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri katsastin lähistön tonttitarjonnan - nääh, ei ollut kivoja ja vieläpä mielettömän hintaisia. Täytyypä jatkaa pohdintoja, vertailuja, jahkailuja ja mietintöjä! Onneksi kiirehän tässä ei ole. :)

      Poista
  7. Eikä? Niin mullakin, eiku meilläki! Mut talvella mä olin sitä mieltä et ei missään nimessä omakotitaloon vaan kerrostalo, korkeintaan rivari, mut nyt kesän tullessa on omakotitalo ainoa vaihtoehto. Vielä pitäis päättää et missä, millainen, minkä kokoinen ja minkä hintainen. No okei, ehkä me kyl oikeasti tiedetään kaikki nuo kriteerit, mut mitään sinnepäinkään olevaa ei oo näkyny koko keväänä. Pöf. Tsemppiä etsintään, on siinä näyttökiertelyssäkin joku viehätyksensä kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän tullen alkaa todellakin kaivata sitä omaa pihaa ja tilaa. Talvella eipä sen niin väliä, riesahan ne lumityöt vaan on. Jos olen oiiiiiikein realistinen, niin ehkä laiskimusluonteelleni tällainen rivitalomeininki sopii paremmin...

      Minunkaan silmään ei ole sattunut yhtään tarpeeksi hyvää kohdetta kevään aikana. Tai onhan niitä hyviä, mutta sanotaanko että hinnalla ON väliä... :D

      Poista
  8. Voi miten kivoja ja kesäisiä kuvia :)

    VastaaPoista
  9. Meidän Isompi joutui eskariin joka on 4km päässä. Vaikka meidän (tuolloista) kotia vastapäätä oli eskari. Tuntui täysin idiootilta kuskata poika aamuisin sinne, kun lähitalosta meni samanikäisiä vastapäiseen eskariin... perusteluna oli vaan et jostain oli se raja vedettävä. Eskarin takana on ala-aste jolla poika nyt on. Yhtä lukuunottamatta eskariryhmästä muut menivät sitä "meidän" eskaria lähempään kouluun, eli eri kouluun Isomman kanssa. Ekaluokalla harmitti hetken, mutta tosi hyvin poitsu sinne porukkaan upposi, ei se tainnut kärsiä ollenkaan, äiti vain ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota tilannetta tässä just yritän pohtia ennakoida. Toisaalta rohkaisevaa kuulla, että joukkoon on silti mahdollista solahtaa helpostikin! :)

      Kaiken kaikkiaan pakko sanoa että AIVAN älytöntä että lapsille ei ole tilaa siinä omassa lähipäiväkodissa (meillä olisi 150m matka). Tai kolmessa muussakaan jotka sijaitsevat lähempänä kuin tämä meidän nykyinen. Tiedän perheitä, jotka kuskaavat tuohon meidän lähipäiväkotiin lapsia jostain kauempaa, kun se sattuu olemaan niin hyvällä sijainnilla palveluihin ja työpaikkoihin nähden. Vieden siis "meidän" paikat. Mur!

      Poista
  10. Sä tiedät sen meidän alapihan, siitä tehdään kaupat kohta, hinta oli jotain 90-120 tontun välissä... aika suolainen hinta ja siihen talopaketti päälle.

    B:n ja K:n mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho oho, aika suolainen hinta tosiaan! Ei tule rakentaminen lainkaan halvaksi, mitä nyt nopeasti olen ynnäillyt kustannuksia yhteen.

      No niin, mutta teille tulee siis naapureita!

      Poista