Jos meillä olisi ollut lapsia viisi vuotta sitten...

maanantai 18. maaliskuuta 2013



...olisin ottanut huomioon muutamia seikkoja nykyistä asuntoamme hankkiessa. Ensinnäkin kodinhoitohuone olisi ollut aika kiva. Toiseksi yksitasoisuus olisi arkea kummasti helpottava asia. Kolmanneksi terassi/piha voisi olla vähän isompi.

Mutta mikä tärkeintä, valitsisin sellaisen kodin, jossa auton saa pysäköityä mahdollisimman lähelle ulko-ovea!

Miten tuollainen viidenkymmenen metrin (onko sitäkään) matka parkkipaikalle ja sieltä takaisin voi tuntua välillä niin hankalalta? Hankaluus on havaittu ainakin sellaisissa tilanteissa, kun...

...toisessa kädessä on turvakaukalo vauvoineen, toisessa yksivuotias taapero
...toisessa kädessä on kolme Prisman ruokakassia, toisessa kaksi
...toisessa kädessä on käsilaukku, hoitolaukku, roskapussi ja yksivuotias, toisessa koira talutushihnassaan
...kummassakaan kädessä ei ole mitään, mutta taaperot ryntäilevät eri suuntiin ympäri pihoja
...sylissä on kaksi taaperoa, joista kumpikaan ei yhtäkkiä kykene kävelemään tuota viidenkymmenen metrin matkaa
...taaperot ovat nukahtaneet autoon, ja ne pitäisi jotenkin saada jatkamaan uniaan omassa sängyssä

Niin aavistan, että tuo viisikymmentä metriä tulee olemaan päiväkotiaamujemme hankalin etappi...

10 kommenttia:

  1. Me ollaan asuttu nyt nelisen vuotta kodissa jossa auton saa melkeinpä rappukäytävän oven eteen. Mitä luksusta!! Nyt ollaan muuttamassa kotiin jossa matkaa autolta ulko-ovelle on n.30m,ääks... No, se on ainoita miinuspuolia (sellainen jota ei itse pysty muuttamaan) joten siedän, varsinkin kun lapset on jo isoja. Samanlainen matka oli silloinkin kun Pienempi oli alle 6kk, hirveää se turvakaukalon kantaminen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on asia, jota en todellakaan osannut ajatella kun muutimme tähän! :)

      Ehkä tosiaan teillä tuo ei enää ole kynnyskysymys, kun lapset ovat jo vähän isompia. Tosin pitää ne kauppakassit silti raahata... :)

      Poista
  2. Minä olen asunut lasten kanssa sekä yhdessä, että kahdessa tasossa, ja haluaisin ehdottomasti asua kahdessa tasossa. Mielestäni olisi helpompaa, jos makuuhuoneet, vaatteet ja pyykkishow olisi toisessa kerroksessa, ja keittiö sekä olohuone toisessa.
    Vieraiden tullessa tarvitsee siivota vain toinen kerros, nyt joudun siivoamaan koko kämpän. Myös iltaisin joudumme istumaan pitkiä aikoja hiiren hiljaa nukutussessioissa, kun kahdessa tasossa voisi toinen/vieraat katsella televisiota/jutella toisessa kerroksessa häiritsemättä nukkumaanmenijöitä.

    Edellisessä asunnossa meillä oli naapurin kanssa suuri riidanaihe oven eteen ajaminen autolla. Parkkipaikalle oli niin pitkä matka, etten yksin saanut lapsia ja ostoksia sisälle samaan aikaan. Siksi osaankin nykyään arvostaa tuota parkkipaikkaa oven edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kaksitasoisuudella kyllä hyvätkin puolensa. :) Mutta tiedän sellaisia yksitasoisia koteja, joissa lasten makuuhuoneet ovat käytävän päässä niin "syrjässä" kuin mahdollista, sellainen olisi käytännöllinen!

      Meilläkin siivotaan vain alakerta jos on vieraita tulossa, ainakin hätätapauksissa, ja yleensähän on hätätapaus! :D

      Meillä kaikki naapurit ajavat autojaan oven eteen vähän väliä, joten siitä ei ole tullut riitaa. Teemme siis sitä aika ajoin, pakkohan se on jos on käynyt kaupassa lasten kanssa ja pitäisi jotenkin saada lapset ja isot ruokaostokset raahattua sisälle kohtuullisessa ajassa!

      Poista
  3. Heh toisessa kädessä kaksonen turvakaukalossa ja toisessa kädessä toinen kaksonen turvakaukalossa + iso kassi jossa kaksosten tavarat ja mukana menossa villit 2,5v ja 4v pojat :D... Mun elämää kun tytöt oli vauvoja. Nyt 4 eri suuntiin sinkoilevaa lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No okei, voitit! :D Tuon hankalammaksi ei voi ehkä mennä!

      Poista
  4. Vielä parempi vaihtoehto on parkkihalli :) En ehkä pysty ikinä muuttamaan mihinkään, kun nykyisessä kodissa tämä ylellisyys on. Hallista kun pääsee sisäkautta hissillä kotiin :)

    VastaaPoista
  5. Meillä kans tommonen 50m matka parkkipaikalle,ja se on niin ylitsepääsemätöntä! Jos oikein laiskotuttaa niin yleensä käsken miehen ajaa auton siihen meidän oven eteen,paljon kivempi! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Me aika usein koukataan takaisin tullessa oven eteen, toinen menee poikien ja tavaroiden kanssa suoraan sisälle ja toinen vie auton parkkipaikalle... Taloyhtiön säännöissä taitaa kyllä lukea jotain muuta... ;)

      Poista