Mitä tapahtuu, kun ei bloggaa?

Heipähei täältäkin! Sanat hieman kangeretelevat näppiksellä, mutta yritetään yritetään. :) Päätin tulla sanomaan moi pitkästä aikaa. Moi. 

Mitä tapahtuu kun ei bloggaa?

• Kun ei bloggaa, ei pohdi jatkuvasti, mistä kirjoittaisi. Ei pyörittele aiheita päässään, ei työstä hajanaisia ajatuksia jäsennellyiksi kokonaisuuksiksi. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta harmillista.
• Ei kanna kameraa mukana arjen touhuissa. Tajusin juuri, etten ole ottanut koko talvena montaakaan valokuvaa. Perhealbumiinkin on tulossa tyhjä aukko. Instagramiin otetut kuvat eivät korvaa kunnon järkkärillä kuvaamista, varsinkaan jos sattuu kuvaamaan huonolaatuisella kamerakännykällä, jolloin kuvien laatu hävettää itseäkin.
• Ei ostele? No ei vai. Okei, lastenvaatteista vouhottaminen on vähentynyt. Olen kyllä tutkaillut uusia mallistoja, mutta hankintoja tehnyt mahdollisesti vähemmän, ja niitäkin enemmän markettiosastoilta. Ei hullumpi niin. Mutta: euromääräiset panostukset ovat siirtyneet omaan puvustoon sekä sisustukseen. Ei hullumpi niin. Plusmiinusnolla, luulisin.
• Kun ei bloggaa, sitä luulisi, että on enemmän aikaa tehdä muuta. Vaikea sanoa, että mitä tarkalleen! 

Tammikuisessa postauksessa vannoin, että löytäisin uuden kodin perheellemme. Ja eipäs aikaakaan, kun niin kävi! Muutamat asiat loksahtelivat kohdalleen, ja muutimme uuteen taloomme helmikuussa. Ei mitään valittamista, ei kerrassaan mitään. 

Kotimme sijaitsee muutaman kilometrin päässä edellisestä, mutta paljon enemmän maalla. On metsää ja peltoa, järvikin pilkottaa. Eilen illalla bongasin takapihaltamme peuran. Että niin maalla. Pienen matkan päässä omasta lapsuudenkodista. Lähellä tuttu oja, josta itsekin metsästin lapsena sammakonkutua. Pihaan on jo pystytetty normitrampoliini, ja nurmikenttä vihertää. Minulla ei ole mitään hajua, miten rakentaa puutarhaa. Ehkä opin, tai ehkä sittenkin hankin vain pari ruukullista kesäkukkia. 

Talo ei sinänsä vaatinut remonttia. Olohuoneen seinästä vaihdoin tapetin harmaaseen kalkkimaaliin, siinäpä kaikki toistaiseksi! Sisustuksen palaset järjestäytyvät pikku hiljaa.

Että sellaista. Oli vain tarve päivittää kuulumiset, siinäpä niitä! :)

Kuvat vappuviikolta

Blogi hunningolla

"En mä varmaan enää jatka bloggaamista," kuulin itseni sanovan miehelle tässä eräs päivä.

Voi siis olla, että asia on näin, tai sitten ei. Se jää nähtäväksi. :)

Sellaisen blogin pitäminen, jollainen haluaisin tämän olevan, vaatii paljon aikaa, inspiraatiota, omistautumista, intoa. Ja fokusta. En tiedä, onko näitä riittävästi juuri tällä hetkellä. Jos ei, niin ehkä joskus myöhemmin vielä!

Vuonna 2015 aion ainakin...

... löytää uuden kodin meidän perheelle. Muutama viikko, ja emme asu enää tässä, vielä emme tiedä missä. Asioilla on tapana järjestyä.

... nauttia töistä. Meillä on ollut viime aikoina ihan huippumeininki. Onko hullua, jos ajattelee että on ihan kiva palata lomilta töihin?

... saatella esikoisen eskariin. Miten voi olla, että lapset ovat jo noin isoja? Ja kuitenkin onneksi aika pieniä.

... suunnitella meidän perheelle jonkun kivan lomamatkan. Lapset kyselevät usein, milloin mennään Kanarialle. No kyllä kelpaisi. Kanariaa ei pidä väheksyä.

... tanssia enemmän. Katsoa enemmän elokuvia. Tuolla polttelisi Love Actually, koitan huijata miehen katsomaan sen kanssani heti huomenna. Kuunnella musiikkia. Lukea kirjoja. Juoruilla kavereiden kanssa. Juhlia siskon häitä.

... ostella vähemmän.

... liikkua sopivasti. Toivottavasti enemmän kuin vuonna 2014. Johon siihenkin mahtui monta ihan kelvollista yritystä.

... katsoa edelleenkin ainakin lähes jokaisen jakson Kaunareita.


Lämmin kiitos kaikesta ja palataan asiaan! ;) Koska olihan se ihan mukavaa kirjoittaa tämäkin teksti...

Jouluinen blogi-illuusio

Miten tuntuukin siltä, että kaikilla muilla on aikaa sulatella rocky road -suklaata, kaulia piparitaloja, leipaista jouluisia kakkuja, stailata kotia trendikkäällä havunvihreällä, kääriä söpöjä kauniita paketteja voimapaperiin ja niin edelleen? Mitä kumman superihmisiä te oikein olette? :D Vai liekö kyseessä vahva blogi-illuusio? Ehkäpä blogijoulut eivät ole tilastollisesti pätevä otanta suomalaisista tosi-jouluista. Hieman kateellinen olen toisten tarmosta, mutta olen varmaankin liian mukavuudenhaluinen innostuakseni jouluhössötyksestä.

Oli miten oli, me napattiin tänään koira ja kamera mukaan ja suunnattiin ulos nauttimaan kuohkeasta pakkaslumesta ja pilvien välistä pilkistelevästä sinitaivaasta. Tällaista aamupäivää olen odottanut jo pitkään, ihanaa että tänään oli sellainen!

Meidän joulukuuhun on mahtunut paljon (tai no siis normaalin verran) töitä, silmätulehduksia, korvatulehduksia ja muistettavia asioita. Tällä hetkellä pohdin, onkohan pojille tarpeeksi monta pakettia, ja yritän estää itseäni karkaamasta markettiin viime hetken paniikkiostoksille. Less is more, less is more...

Tämä äiti toivoo joululahjaksi rauhaa nautiskella olostaan sohvan nurkassa, ehkä käteen lasillista hyvää viiniä, sopuisat keskenään leikkivät lapset, ruokaa josta ei tule ähky ja paljon hymyjä. Siinäpä teille sitä blogi-illuusiota. ;)

Ihanaa Joulua kaikille!

Joululoma, anyone?

Huh huisketta!

Tuplapikkarit (voi tsiisus), loppuvuoden työkiireet (hei tavoitteet, tavoitteet!), edelleen puuttuva seuraava kotimme. Siinä muutama syy, miksei minua ole näkynyt eikä kuulunut täällä. Eli arki muutamalla pikku lisätwistillä. Mutta täällä ollaan kyllä.

Joulukortteja en sitten saanut lähetettyä eiliseen mennessä, vähänkö jännä nähdä lähtevätkö ne ollenkaan, kun ei niitä ole vielä edes hankittu saati itse väkerretty. Koti ei näytä joululta paria tuikkukippoa lukuunottamatta, yhtään lahjaakaan en ole ostanut. Joulujuhlat tulivat ja menivät, eivätkä päiväkodin tädit saaneet suklaata ainakaan meiltä. Instagram ei pullistele jouluisia kuvia tai mitään muutakaan, koska puhelimesta on tallennustila loppu, enkä saa aikaiseksi tyhjentää puhelimen sisältöä tietokoneelle. Kamerallakaan en ole mitään kuvannut, koska en hengaile päivänvalon aikaan kotona, ulkona tai missään muuallakaan työpaikkaa lukuunottamatta.

Unta vedellään edelleen se kuutisen tuntia yössä, herätään aivan koomassa, rämmitään päivä läpi ja huokaillaan. Kaikista kivoista hetkistä kuitenkin nauttien ja lomaa odottaen!

Ei tehdä tästä ongelmaa: kalsarit ja colleget

Tämän blogin koko historian varmaan keskustelluimpia postauksia on ollut Kalsarigallup poikien äidille, ihan tarkalleen vuoden takaa.

No nyt on kuulkaa aihe taas tapetilla.

Nuo kovasti ylistämäni me&i slim sweat pantsit laitettiin tietysti päiväkotiin heti seuraavana päivänä, ja minä tyytyväisenä myhäilin että tulipas hankittua just passelit päiväkotihousut - niin näppärät sujauttaa toppahaalarin alle, kun ei resorit nouse tai paksu kangas häiritse. Erityisesti kivan kevyt olo vilkkaalla ja ei-palelevalla esikoisella juoksennella.

Iltapäivällä sain kuulla, että me&i slim sweat pantsit oli alennettu samaan kategoriaan kalsareiden kanssa. Collegehousua pitäisi olla päällä kuulemma, tuli palautetta toisen pojan ryhmästä. Liian ohuet on kun pelkillä kalsareilla keekoilee menemään.

Seuraavana päivänä lapsella oli päällään Noshin froteehousut. No nämä nyt on varmaan riittävän lämpimät ihan ilman kalsarikerroksiakin, päättelin tyytyväisenä. Iltapäivällä toppahaalarista kuoriutui lapsi, jolla oli alimpana kerroksena varahousuiksi laittamani Maxomorran paksuhkot velourhousut ja päällä nuo Noshin froteehousut. Nice. Ja tämä ei muuten ole mitään merkkipellen name droppingia, vaan mahdollisimman tarkkaa ja seikkaperäistä kuvausta siitä, millaisia vermeitä olen epätietoisena äitinä yrittänyt pojalle pukea.

Äh, luovutan. Minä mukaudun. Menen ensi tilassa Prismaan ja ostan niitä pitkiä kalsareita ja paksuja collegehousuja!

Uudet suosikkipökät - Me&i slim sweatpants

Istuvat hyvin hoikalle - on kuminauhakiristys vyötäröllä - kivan baggyt - takataskut - laadukkaat - mukavat - tyylikkäät - kestävät - käyvät kaiken kanssa.

Tarvinneeko lisätä, mutta siis: suosittelen. Yhdet parhaimmista housuista nämä me&i:t.  Ja housut, niitähän tarvitaan aina lisää. Kivaa, että olivat ottaneet tänä syksynä mallistoon taas nämä mustat slimit. Keväällä hankin silloisen malliston tummansiniset ja kovassa käytössä ovat olleet. Musta käy kuitenkin paremmin vähän kaiken kanssa.

Tässäpä kaikki raportoitavat lastenvaatehankinnat viimeisen parin kuukauden ajalta. Aika outoa, eikö? ;)

Tyhjä koti, lapset ja mies villiintymässä sisäleikkipuistossa. Nyt tämä täti tarttuu imurin varteen (oikeastaan piti olla jo) ja jatkaa sitten kirppishinnoittelua. Varastossa oleva lelusäkki on luonnollisesti hinnoiteltava siten, etteivät pojat ole todistamassa operaatiota!

Lopettaa vaan asioiden haluamisen?

Hyvin, hauskasti ja herättävästi kirjoitettu kiireestä.

Muistan, kun kiireestä tuli muotia. Se oli silloin, kun aloitin opiskelut, tai oikeastaan kun olin pari vuotta jo koulua käynyt. Kaikilla opiskelukavereilla tuntui olevan kova kiire, ei ehdi nähdä, on tenttejä, töitä, harrastuksia. Kiireestä kirjoitettiin silloin aika paljon, hidastamisen merkityksestä, tuli näitä jotka hylkäsivät oravanpyörän, myivät kaiken ja muuttivat Thaimaahan.

Ymmärrän hyvin oravanpyörästä heittäytyjien motiivit. Työn ja pikkulapsiarjen yhdistelyyn kuuluu oletuksena tietty peruskiire. On aikatauluja, on pakko olla töissä silloin ja silloin, ja se edellyttää tiettyjä toimia. On pakko olla kotona silloin ja silloin. On syötävä, pestävä pyykit, pakattava tarhakamppeet, ostettava maitoa, annettava lapselle antibioottia aamuin illoin. Pitäisi nukkuakin, hitsit vie. Jossain kohtaa on varmaan tullut käyttöliittymäsuunnittelijalle virhe, sillä kaikkien näiden operaatioiden suorittamiseen ei tahdo se 24h vuorokaudessa riittää.

Kiireestä on teoriassa helppo päästä eroon. Lopettaa vaan asioiden haluamisen. Ei yritä saada elämässään kaikkea, ei yritä mahduttaa siihen jokaista mielenkiintoiselta vaikuttavaa asiaa tai elämystä. Arjen helpottamiseksi on ollut pakko luopua muutamista asioista. Eivät ne ole niin tärkeitä, ehdin niiden pariin palata kyllä. Sitten muutaman vuoden päästä, kyllä, ihan varmasti. Kuitenkin luopumatta mistään kokonaan, saamalla pienen palan sieltä, toisen täältä.

Arkiviikko on kuin astia, joka on lähes piripinnassa vettä. Tällä viikolla se astiaan loiskahtanut kivi, joka sai veden valumaan yli äyräiden, oli kirppisprojekti. Se kaappien kaivelu, hinnoittelu, roudaaminen. Mutta ei se ota, jos ei annakaan: tuomisina oli hauskat marmoriset kynttilänjalat sekä ihana alpakkavillainen kaulahuivi.

Ihanaa viikonloppua kaikille!