Samaistun mopsiin

torstai 28. elokuuta 2014


Thank god its... ja niin edelleen. Fiilikseni tämän työviikon jälkeen ovat vähän vastaavat kuin tuolla mopsilla. Silmät seisovat päässä, katse harittaa ja suupielet roikkuvat etelään (jostain kumman syystä kuitenkin klikkasin tuon ostoskoriin ja kassalle asti kun yritin muka pitää jotain taukoa iltapäivällä). Kaulallakin lepattaa muutama tuollainen ylimääräinen vekki, ja kulmat ovat kroonisessa kurtussa.

Räkäinen flunssa yhdistettynä ajatusten kasassa pitämiseen ja jopa ulosanniksikin asti tuottamiseen on vähän haastava jutska. Mutta ihan hyvin mä vedin, kai. Kuulemma huomenna saadaan kuoharia. Heti hymyilyttää. :)

Molojakin olivat ulos tuupanneet tänään näiden Rodinien lisäksi. Big day, voisiko siis sanoa? En oikein osaa sanoa, löytyikö Molojen joukosta mitään meidän lapsia talvella lämmittävää, mutta jotenkin se perussininen vaikutti hieman houkuttelevalta. Samoin kuin musta. Pohdin asiaa. Palataan siihen myöhemmin syksyllä... :)

www.houseofkids.dk


H&M:lläkin olisi kyllä juuri nyt -25% alekoodi valitsemaansa tuotteeseen ja senhän voisi hyödyntää siihen toppahaalariin...


Veljekset in denim

sunnuntai 24. elokuuta 2014









Sateen jälkeinen metsä ei ollutkaan hullumpi juttu kuuman kesän jälkeen! Siellä viihtyivät kaikki äidistä ja pojista koiraan, eikä kukaan hikoillut, tullut janoiseksi tai läähättänyt.

Testattiin denimiä. Reiman Leap-takki on isoveljen perintö pikkuveljelle, ja Molon denim-Hopla taas aleostos keväältä. Se on vielä liian suuri esikoiselle (kokoa 122 ja poika lienee maksimissaan 110cm pitkä), joten jemmataanpa tämä takaisin sinne jemmakaappiin.

Oranssisomisteisen takin asustaminen tuotti hieman päänvaivaa, mutta onneksi apuun riensi Miima ja tarjosi kivaa oranssia tähtipipoa. Miiman pojilta on periytynyt meidän pojille muutakin mukavaa, ja taas odotellaan pakettia. :)

Meidän poikien välikausivarustus koostuu näiden lisäksi täsmälleen samoista releistä, kuin keväälläkin, löytyvät tästä postauksesta.

Muuten meidän viikonlopun teemasta, joka ei siis ole ollut Keekki vaan Kiho: Päiväkotiryhmästä tuli paljon pelätty the Kihomatovaroitus - huom. siis Isolla Kirjaimella - ja parhaillaan pohdin haenko apteekista lääkitykset just in case, rupeanko pakastamaan lakanoita vaiko desinfioimaan leluja...




Housuparhauksia

perjantai 22. elokuuta 2014



Lasten housujen ostaminen on tuottanut aina pientä päänvaivaa. Siis ainakin siitä lähtien, kun poikamme etenivät sille kehitysasteelle, jossa noustaan istumasta ja konttaamasta seisomaan ja kävelemään. Hoikilta lanteilta kun useimmilla housumalleilla on tapana pudota. Vastikään perheessämme syntyi aikamoinen röhönauru, kun isomman pojan housut tippuivat nilkkoihin kesken massiivisen nukkumaanmenokiukuttelun.

Joten olkoon housuasiat jälleen kerran uuden postauksen arvoisia.




Housumaku on tässä äidilläkin muuttunut, ja onneksi lapsillekin mennyt läpi. ;) Ennen muinoin tykkäsimme (=tykkäsin) velourista, nyt panostetaan ohkaiseen mutta napakkaan trikooseen ja leggarityyppisiin ratkaisuihin. Joissa on kuitenkin sen verran yritystä, etteivät ne näytä pitkiltä kalsareilta tai ilmiselviltä tyttöjen leggareilta (noh, päiväkotitätien mielestä näyttävät kumminkin).

Housuja on toki jäljellä viime vuotisia, pikkuveljellä isoveljeltä perittyjä, ja myöskin meille uusia second handina haalittuja. Näitä kaikkia voin todella suositella hoikille.




Farkuista parhaita on edelleen Nova Starit. Voisi kuvitella, että jotkut kapeat pillimalliset farkut pysyisivät poikien päällä, mutta ei. Parhaiten pysyvät nämä, ja se on leveiden resoreiden ansiota. Ollaan ehkä vähän jumahdettu näihin. Joitain on käytetty ihan puhki asti, todella joka euron edestä.

Uudet Nova Starit näyttävät muuten esimerkiksi tältä (kuvat Babyshop):



Mitkä on teidän housusuosikit? :)

Syötyjä sanoja

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kiitos Sanna, tämäpä oli hauska ja erilainen haaste!

Olen syönyt sanani... no ainakin näissä asioissa:










Lisätään vielä se jokavuotinen uudenvuodenlupaus, jonka aina sitten kumminkin kirjaimellisesti syön...


Haastan mukaan seuraavat:




Viikon wrap-up

sunnuntai 17. elokuuta 2014



Tästä viikosta jäi mieleen muun muassa seuraavaa:

  • Minua pisti ampiainen takapuoleen. Omituisinta tässä oli se, että kyseinen pörriäinen oli jo tämän tehdessään siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Kertoo jotakin ampiaisten ärhäkkyydestä ja kostonhimosta.
  • Kävimme katsomassa erästä potentiaalista uutta asuntoa, ja sen vaatehuoneesta löytyi käsittämättömän upea kasa lempparimerkkien uutukaisia pussissa olevia lastenvaatteita. Ja eikö tämä ole selvä merkki????! (Kyseessä oli ilmeisesti jonkin kotimaisen verkkokaupan pikku varasto. En saa sitä mielestäni.)
  • Nuorimmaiseni tippui mökkilaiturilta vaatteet päällä järveen selälleen. Noukin hänet ylös raiveleista. Onneksi olin ihan vieressä. Olipahan taas hyvä muistutus.
  • Keskustelimme ystäväni kanssa, kuinka mukavaa töissä on oikeastaan ollut. Siis tarkoitan sitä, että töitä on tehty, mutta niistä ei ole otettu kummempaa stressiä, ja ne ovat päivän päätteeksi jääneet sinne minne kuuluvatkin - eli töihin, eivät yöunia häiritsemään. Miksikäs ei näin voisi jatkua??

Mukavaa alkavaa viikkoa!


Isit on in

lauantai 16. elokuuta 2014

Isin kanssa valitaan aina tyylikkäimmät asukokonaisuudetkin. Siis tähän tapaan. Matchy matchy!

Sitä on nyt ilmassa. Isihuumaa. Työkaveri raportoi isäkuukaudeltaan seesteisiä Facebook-päivityksiä. No niinpä niin, kun ei sen velvollisuuksiin kumminkaan varmaan kuulu pyykinpesu tai lakanoiden vaihto moppaamisesta puhumattakaan. Ystävä kertoi, että isin mukaan menee hyvin niin kauan, kunnes äiti saapuu maisemiin (sitten alkaa marina ja mankuminen). Eräs raportoi, että koko perheen kesken tulee herkästi riitoja, mutta sitten menee hyvin, kun paikalla on vain yksi vanhempi, jota lasten kuuluu totella. Itsekin kuuntelen mieheni puheista, että kivaa on ollut, olipa mieskolmikko sitten pyörälenkillä, ruokakaupassa, hampurilaisella tai uimahallissa.

Siis aivan mahtavaa, että miehet pärjäävät lastensa kanssa noin hyvin. Niin on syytäkin. Mutta miksi niillä on kivempaa?

Yleensähän on mukavaa, kun on mukavaa, ja sitten onkin vielä kivempaa. Eli tarkoitan positiivisuuden kehää. Positiivisuus säilyy, kun onnistuu säilyttämään hermonsa ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa. Lapsi huomaakin, ettei kannata kaivella esiin reaktioita, joita ei tule, ja luovuttaa. Ja sitten sitä toista vastoinkäymistä ei ehkä tulekaan. Ja kaikilla on kivempaa.

On minulla yksi teoriakin. Yleisesti ottaenhan äidit ovat viettäneet enemmän aikaa lastensa kanssa, olleet läsnä suuremman osan pienen lapsen elämästä. Siinä ajassa on kuulkaa tietyt kiintiöt täyttyneet jo monta kertaa, ja yliherkistyminen ehtinyt tapahtua. Pienikin ärsyke, sanotaanko vaikka veljesten keskeinen nahistelu ja siinä hötäkässä kaatunut maitolasi (tai äidillä rikkoutunut tärykalvo), saattaa jo laukaista vastareaktion äidissä. Ja taas mennään negatiivisen puolelle ja pian on kuulkaa päivä pilalla.

Kaiken takana on siis tunnelma. Working on it, working on it...

P.S. Tämä postaus sisältää huimaa yleistystä, eikä tätä pidä kenenkään liian vakavasti ottaman...


Me&i suosikit

keskiviikko 13. elokuuta 2014




Tämä jakku on selvästi suunniteltu kiireiselle työn, päiväkodin ja kodin väliä nelistävälle äidille. Sellaiselle, joka ei yleensä käytä jakkuja - koska ei jaksa jatkuvasti pesettää pesulassa kainaloiden hikiläikkiä, jotka johtuvat milloin tuskanhiestä, milloin kiirehiestä ja milloin muuten vaan riittämättömyyden tunteen esiin puskemasta hiestä.

Sellaiselle, joka arvostaa vaatteen huolettomuutta ja mukavuutta: sitä ettei tarvitse pelätä milloin joustamaton olkasauma ratkeaa lapsia autoon pakatessa tai kauppakasseja nostellessa. Sitä että jakun voi nakata koneeseen pesuun.

Eli just niin kuin minä.

Tämän taidan tilata sovitukseen!



Lasten mallistossa ei pettymyksekseni tällä kertaa ollut oikein kivoja housuja pojille. Me&i:lta on yleensä löytynyt hyvänmallisia ja kestäviä perushousuja arkeen. Mutta jakkutilauksen kaveriksi pitää ehkä tilata tällainen pipo, tai ehkä kaksi, jotta eliminoi sitten senkin päiväkotiaamuun liittyvän tappelun aiheen...

Koko mallisto: www.meandi.fi