Keltaiset materiat

maanantai 1. syyskuuta 2014







Keltainen on kevään väri, mutta näyttää se aika pirteältä syksylläkin!

Koodasin kodin ja siinä sivussa vähän lapsetkin keväällä keltaiseksi, ja vielä ei kyllästytä. Lisääkin huolisin, kuten vaikkapa tämän Iittalan Nappulan keltaisessa värissä!


Oikeastaan tiedän että keltainen alkaa olla hiukan soooo last season. Ainakin jos on blogimaailmaa uskominen. Blogimaailmassa piilee toisaalta pieni vaara. Sitä seuratessa saattaa päätyä sellaiseen erheluuloon, että on vallan normaalia myllätä sisustus useita kertoja vuodessa. Materiaanhan on helppo hurahtaa. Muodin korkeimmalla aallolla pysytteleminen on kuitenkin kierre, johon ei ehkä kannata lähteä. Noin niinkun taloudellisista ja ekologisista syistä. Ei se täydellisyys kuulemma onneakaan tuo.

Jotakin erikoista tässä ajassa on. Taloudellisesti Suomella menee huonosti, mutta sisustaminen tai lastenvaatehifistely ei ole koskaan ollut näin pinnalla. Vai näenkö sen jotenkin korostetummin? Voiko taustalla olla oma äidiksi tulo, pesänrakennusvietti ja kotiinpäin kääntyminen? Juuri tämä kohta elämää. Merkitystä ei enää niin suuresti olekaan sosiaalisilla elämyksillä, vaan puitteilla ja omaisuuden kasvattamisella?

Olen pohtinut, onko tämä vain tiettyä ikäluokkaa ja elämänvaihetta koskeva ilmiö. Tuliko huithapeleista parikymppisiä kulutuskeskeisiä kolmekymppisiä juuri nyt, juuri omalla kohdalla vai onko niin aina ollutkin?

Entä mikä merkitys on sosiaalisella medialla? Kuluttamisessa tärkeä puoli on hankinnoilla fiilistely. Ikinä ennen ei hifistelykavereita tai ideoiden sammiota ole löytynyt näin helposti tai laajasti.

Palatakseni keltaiseen: pidän sinnikkäästi kiinni keltaisesta sisustuksestani. Ainakin niin kauan, että hurahdan seuraavaan muotiin. ;)

21 kommenttia:

  1. Keltainen taitaa olla vaatteissa out juurikin jos muita on uskominen, mutta mitä sitten! Jos jostain tykkää niin siitä vaan :)
    Mä oon pahasti hurahtamassa oranssiin mutta sisustuksessa taitaa ikuisesti suosikki olla vaalea ja selkeä tyyli. Joskus kun sen unelmakodin vielä sais sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalea ja selkeä onkin ihanan ajaton! Just hyvä, jotta sitä voi piristää keltaisella tai jollain muulla värillä, hih. ;)

      Poista
  2. Olen ehdoton keltaisen kannattaja oli sitten muotia tai ei. Toimii tässä huushollissa arjen piristäjänä. Juurikin noita nappuloita myöskin ihailleena...No katsotaan tuleeko ostettua. Ihanat on.

    Allekirjoitan kyllä koko postauksesi. Tätä tämä juurkin on. Ostellaan ihan fiilistelyn vuoksi. Ja kuinka mukavaa vielä on saada se melkein kotiin kannettuna. En juuri ole käynyt kaupoilla enää hypistelemässä juttuja vaan ne tilataan kotiin ja palautetaan jos ei kelpaa.

    Viimeisimpien trendien mukana on välillä vaikea pysyä ja jokavuotinen huushollin mylläys ei sovin tämän talouden kukkarolle. Kultainen keskitie klassikoilla ja ajankestävillä sisustusjutuillla sen kai sitten löytää. Joskus sitä vain hairahtaa. Minä tykkään edelleen geometrisistä kuvioista vaikka niitäkin jo suolletaan joka tuutista. Pääasia on kai se että itse kodissaan viihtyy =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Tuo nettishoppailu - se tekee tästä kaikesta paljon nopeampaa ja helpompaa. Mulla on mahdollisuus kierrellä kauppoja ehkä korkeintaan kerran kuukaudessa. Kyllä hyvin paljon jäisi ostamatta ilman nettikauppoja (eikä olisi yhtään hullumpi niin).

      Keltainen ja geometriikka puree myös minuun. Mutta todennäköisesti nekin jossain vaiheessa kyllästyttävät, ja jokin uudempi muotituulahdus alkaa näyttää kivemmalta. Kuten nyt Ikean kuvastosta selailemani mäntykalusteet, hih... ;) Niinhän siinä aina käy. Kuusi vuotta sitten ajattelin, etten voi koskaan kyllästyä ruskeaan väriin sisustuksessa, mutta kappas kuinka sitten kävikään... Paras olisi tosiaan pyrkiä sisustamaan täysin trendien ulkopuolelta klassikoilla ja kirppislöydöillä. :)

      Poista
  3. Hyvä postaus. Sisustus ja lastenvaatteet on kuitenkin loppupeleissä pieniä hankintoja, mutta niillä voi silti ostaa tiettyyn ryhmään kuulumisen: pienipalkkainen voi olla osa luksuselämää Mini Rodinin paitoja ostamalla. Minusta se ei ole oikein tai väärin. Se on hyvin inhimillistä, sillä mehän olemme laumaeläimiä.
    Mulla lastenvaatevillitys liittyi selkeästi kotivuosiin. Tarvitsin viihdettä ja ryhmän, johon kuulua. Nyt koko touhu tuntuu hiukan hassulta. Tilalla on työelämä. Vaikka kepeitä hassutuksia elämä tarvii! Just kauhee talvikenkäpohdinta menossa... Ei ole mustavalkoista tämäkään touhu...
    ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja sisustus... Sitä mä fiilistelen mun mummon kanssa.

      Poista
    2. Niin, ja sitten on meitä, joilla villitys vain jatkui töihinpalaamisesta huolimatta (ellei jopa kasvanut kun tilille alkoi tulla oikeaa palkkaakin...)... ;) Mulle se on jäänyt sellaiseksi hauskaksi "aivot narikassa" -vastapainoksi arjen kiireille. Hauska harrastus, joka joskus kiinnostaa vähemmän ja joskus enemmän - nyt taas enemmän kun syksy tuli ja kaappeja pitää päivittää!

      Mummosisustus on taatusti ajaton, ja teillä muuten näyttää just sellaiselta kuin teillä kuuluukin näyttää. Se keittiönpöytä erityisesti on kertakaikkisen mahtava!! Ei ehkä olisi luontevimmillaan meidän modernihkossa rivarinpätkässä mutta teidän talon henkeen ihan nappijuttu.

      Poista
  4. Hyviä mietteitä. Luulen että ne ketkä vetää kuluttamisen ihan superöveriksi, täyttävät tällä jotain "puuttuvaa palaa" elämässä. Ostetaan uudella sohvalla hetki onnellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota samaa olen myös miettinyt, ja jotenkin tulee vähän surullinen fiilis siitä. Tip top ulospäin ei välttämättä ole tip top sisältäpäin.

      Poista
  5. Sisustamisesta ja pukeutumisesta saa helposti kivoja projekteja. Voi toteuttaa itseään ja kuulua johonkin. Ainahan muoti on ihmisiä vienyt ja riepotellut. Some ja halvalla tuotetut tavarat kiihdyttävät varmasti sykliä. Itse ajattelin, että en halua olla trendikäs, ei mulla riitä aika eikä rahat olla vimpan päälle cool. Hyvä, kun löytyy juttuja, mistä itse iloitsee - ei muiden mielipiteellä tai hypetyksellä ole väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon tosiaan allekirjoitan, että kivoja projekteja näistä kyllä saa. :) Onko se sitten sitä tyhjiön täyttämistä, ehkäpä. Kun todelliset ongelmat puuttuvat, voi menettää yöunensa tyynyliinoja vatvomalla. Ei mikään järkevä tie. Välillä löydän itsenikin sieltä, toisinaan itseäni ruotuun palautellen... Mutta siltikin keltainen Nappula saattaisi olla just se tämän viikon kohokohta. ;)

      Todellinen itsevarmuus asuu yleensä sellaisissa, jotka eivät trendejä liikoja seuraile. :)

      Poista
  6. Hyvä postaus!

    Keltainen on niin kaunis ja valoisa väri. Minullakaan keltainen kausi ei ole vielä mennyt ohi, enkä usko, että ihan hetkessä meneekään. En koe muutenkaan seuraavani trendejä mitenkään aktiivisesti.

    Minä olen aina rakastanut tavaroita, vaatteita ja shoppailua, jo paljon ennen blogimaailmaan astumistani, lapsesta asti. Esteetikko mikä esteetikko ja auttamatta materialisti. Jo kaksivuotiaana huomautin kuulemma äidille, jos sukkahousuni eivät sopineet muuhun asuun! :D

    Toki somen ja blogien kautta tulee tietoiseksi kaikista tarjolla olevista herkuista ihan toisella tavalla kuin perinteisesti kauppoja kiertelemällä. Ja kuka niissä kaupoissa ehtisi oikein kierrelläkään, varsinkaan töissä käyvänä äitinä.

    Eikös se ole ihan tutkittu juttu, että talouden taantumassa kansa panostaa edullisempiin tuotteisiin kuten juuri vaatteisiin, sisustukseen ja puutarhaan. Nousukaudella sitten vaihdetaan asuntoa, autoa ja matkustellaan. Järkeenkäypää.

    Varmasti myös elämäntilanne saa kääntymään kotiin päin, kuten arvelit. Pikkulapsiperheessä vietetään verrattain paljon aikaa kotona, joten kodista halutaan tehdä itselle mieluisa. Sama idea omasta mielestäni pätee lastenvaatteisiin erityisesti kotiäitien kohdalla: kun kaiket päivät katselee lapsiaan, on mukava nähdä heidät nätisti puettuna.

    Mulla itselläni tekee violetti kausi tuloaan. Kuolaan työmatkalla Marimekon ikkunassa violetti-mustakuvioisia tyynynpäällisiä :) Poikia en kyllä ajatellut violettiin kuitenkaan kietoa, vaan lähinnä itseni.

    Onkos tuo ylemmän raitapaitakuvan paita muuten kevät-/kesämalliston Marimekko? Meillä on pikkuveikalla sellainen ja oli tänään ekaa kertaa päällä. Niin kaunis keltainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaanpa kantaa ensin tärkeimpään kysymykseen, eli paidan alkuperään - se saapui meille vastikään Miiman Herra Keltaisen perintönä. Kyseessä on froteepaita, oliko valmistaja Taimi vai mikä, nyt en muista ja lapsi nukkuu tuolla paita päällään, hih. :) Second handia olen muutenkin nyt syksyllä jonkin verran taas haalinut lapsille. Kiva tehdä hyväkuntoisia löytöjä!

      Minäkin olen aina tykännyt shoppailla, mutta myönnettäköön että somen ja erityisesti blogien myötä homma on ottanut nousua alleen. Johtuisiko sitten juuri siitä, että olemassa olevista ihanista jutuista tulee niin paljon kattavammin tietoiseksi, ja hurahtavalla luonteella sormi sitten eksyy herkemmin klikkaamaan juttuja ostoskoriin...

      Kestävällä pohjalla juttu kuitenkin säilyy, kun ei elä yli varojensa, ja ylipäätään muistaa kohtuuden. Itse tulen yhä ahdistuneemmaksi liiasta tavarasta, enkä halua kotiini tavararöykkiöitä - mielummin vain vähän tavaraa, joista kaikki ovat mieluisia ja mahdollisimman pitkäikäisiä (ja lastenvaatteiden kohdalla tunnustan miettiväni myös jälleenmyyntiarvoa). Tämä perusjuttu toki aina toisinaan unohtuu... ;)

      Kiitos jälleen kivasta kommentista! :)

      Poista
  7. Mä en ole onneksi koskaan seurannut trendejä ;) tykkään ihan hirveästi keltaisesta, vaatteissa ja sisustuksessa. Meillä on aika vähän keltaista kotona, mutta on joka huoneessa sentään vähän =)

    Veikkaan että netti vaikuttaa ainakin tohon lastenvaatehifistelyyn. Silloin kun ite oli lapsi, niin eipä ollut äideillä paljon vertailukohteita johonkin Seppälän Smithyś mallistoon =D Ai niin, Elloksella oli Tufferit ja juhlaan laitettiin Nitan pitsivaatteita ja kaupungille Mexxiä ja Luhdan takki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kylällä oli 80-luvulla yksi lastenvaatekauppa, ja sieltä oli kaikki meidän vaatteet ostettu, ellei ottanut laskuihin mukaan paria Kanarialt ostettua t-paitaa... :D Mutta varmasti sen ajan äidit hankkivat omasta mielestään ja juuri sillä hetkellä aivan hienoja ja varmasti päheämpiä ja parempia juttuja kuin edellisen vuosikymmenen äidit, niin se vaan taitaa mennä. :) Muodit muuttuu!

      Poista
  8. Luin juuri, että sininen tulee "uudelleen". Minä olen sinisine keittiöineni sitten ilmeisen edellä trendi', tosin valinnan minun trendikkyydestäni oli tehnyt edellinen omistaja ;D

    Olohuoneessa meillä on violettia, mustaa, valkoista ja keltaista ja ei todellakaan tule häviämään trendien myötä :) Kun nuo värit ovat niin minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minäkin olen lukenut sinisen uudelleentulemisesta! Ja nähnyt jossain blogissa sinisen tyynynpäällisen todisteena tästä. :) Että onnea vaan trendikkäästä keittiöstä! ;)

      Teidän olohuoneen värit kuulostaa ihanilta! Eikös teillä ollut the blogimattokin? ;)

      Poista
  9. Toi keltaisen ja harmaan yhdistelmä on ihana. Mun onneni (taloudellisessa mielessä) on laiskuus sisustaa ja se, että 27 muuton historialla en oikein osaa asettua ja "rakentaa kotia". Niinpä sisustus jää kerran vuodessa tehtävän Ikea-reissun ja miehen hankintojen (viimeisin oli delfiinikuvioitu vessanpöntönkansi, joka saa varmaan oman postauksensa pian…) varaan. Ihailen ja kadehdin sitten teidän muiden koteja.
    (Hmm, pitäisköhän muuttaa oman blogin nimi Maanantaikappaleiksi…).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua. Delfiinikuvioitu vessanpöntönkansi kuulostaa... niin... tuota... just sellaiselta, että lapset tykkää siitä! :)

      Mutta on sisustamattomuudessa yksi aika upea puoli - säästyypä rahat johonkin fiksumpaan!

      Arvaa muuten kuka osti viimeisimmän Kaksplussan ihan vaan siksi, että siinä oli tutun bloggarin näköinen tyyppi... ;)

      Poista
  10. Hyvin kirjoitit! Luulen, et kyseessä on ihan niin kutsuttu keski-ikäistyminen. Materiaa kerätään oikein kunnolla. Tosi vanha jenkkisanontakin on keeping up With Jones, eli pitäis pysyä naapurin Virtasten tasalla. Nyt vaan viiteryhmä on niin paljon laajempi kuin pelkkä naapuri, kun kaikilla on netti ja blogit jne. Ja kyllä tää tän päivän kulutushysteria on varmasti ihan ainutlaatuista jos taaksepäin miettii.

    Tulipas tästä outo kommentti, kun piti vaan sanoa, että hyvin kirjoitit. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin puolestaan sinä onnistuit kiteyttämään, mitä ajoin takaa! :) Keski-ikäistyminen, Jonesit, netin vaikutus -> kulutushysteria. Just näin!

      Poista