Huippulaatua!

torstai 25. huhtikuuta 2013


Nimittäin tämä me&i:n kuosi. Ostin viime syksynä paidan (alla) ja pipon (päällä). Pipo on pesty muistaakseni kerran. Paita on pesty ainakin 30 kertaa. Se ei ole kärsinyt pesukertoihin nähden juuri ollenkaan. Vähän ovat värit haalistuneet ja pintaan tullut pientä vaaleaa haituvaa, mutta sen huomaa vain, kun vertaa tuohon uudenveroiseen pipoon. Ei ole pesunukan tynkääkään!

Kokemusteni mukaan me&i:n laatu on ollut vaihtelevaa, mutta kohdallemme on sattunut ainakin pari tällaista helmeä, joista riittää pidettäväksi toiset 30 pesukertaa pikkuveljellekin. Harmi, että tänä keväänä kuosit eivät puhutelleet. Onko teillä kokemuksia kevään malliston laadusta?

28 kommenttia:

  1. Meillä on ollut kevään mallistosta käytössä vasta pandatasku tunika, pesty arviolta 15 kertaa, eikä ole vielä mennyt miksikään :)

    Muuten on kyllä hyvin samanlaista kokemusta, laatu vaihtelee.

    Loput kevään vaatteet pääsee testin kesän ja syksyn myötä. (tuli tilattua haaremit aika reilua kokoa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kevään mallistosta yhdet housut, ne mustat long rise pantsit, ja ne on myös pysyneet todella hyvinä. Niitä ja shortseja ajattelin ostella alesta, jos niitä jää...

      Poista
  2. Mulla on vastaava kokemus blaa!:sta. Ankkapaitaa on pesty tuhottomasti, ja se on säilynyt loistavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blaa!:ta meillä ei ole ollutkaan, ja nythän niiltä olisi ilmestynyt uusiakin kuoseja... :)

      Poista
  3. Meillä samaa kuosia paita ja hyvin on täälläkin kestänyt käyttöä ja pesua :) Tältä keväältä ei olla tilattu mitään..

    VastaaPoista
  4. Ah, noi on niin helmiä noi lastenvaatteet, jotka kestää valtavasti pesuja! Yhdet Popin legginsit on meillä kestäneet mitä vaan.

    Me&I:sta en osaa sanoa, vaikka niitäkin on meillä ollut. Mutta ne on tainneet olla sellaisia, jotka eivät ole olleet niin koko ajan käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun vielä tietäisi etukäteen mikä on helmi ja mikä ei...! :) Voisi unohtaa kaikki muut... Mutta joka merkillä tuppaa olemaan niin helmiä kuin susiakin.

      Poista
  5. Meillä on myös tuo paita, pidetty ja pesty jo monesti (en ole laskenut ;) ), mutta on kuin uusi! Mahtava ostos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippu! Viime syksyltä meillä on kaksi muutakin paitaa ja ne ovat olleet myös ihan ok, vaikkakaan ei näin loistavalaatuisia. :)

      Poista
  6. Meillä on pari ostettu käytettynä, jotka ovat hyväkuntoisia, monet kerrat olen pessyt.
    Uudemmat miikkarit on vain käyttöönotto pesu tehty, katsotaan miten käy.

    Tuon paidan olisin meillekkin halunnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaikka käytettynä sattuu tämä tulemaan vastaan, niin suosittelen kyllä! Mutta onneksi on maailma pullollaan muitakin kivoja paitoja! :)

      Poista
  7. Tänään otin vauvan laatikosta Miikkarin froteehaalarin, kuoli käynyt pieneksi. Se on ollut kahdella konttaavalla pojalla eikä kunnossa mitään valittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta tuo pädillä kirjoittaminen on ihan kamalaa, kun tulee hassuja sanoja.

      Poista
  8. Meillä taitaa olla juuri tuosta samasta mallistosta se punainen kaivuripaita, joka on myös todella hyvin säilynyt kovasta käytöstä ja useista pesuista huolimatta. Omalle kohdalleni ei onneksi vielä ole osunut sellaista me&i -vaatetta joka olisi ollut aivan susi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostin vuosi sitten keväällä yhden bodyn, joka oli todellakin aivan susi, mutta sain reklamaatiossa rahat takaisin. :)

      Poista
  9. Meillä kans pysynyt me&i vaatteet hyvässä kunnossa,tosin oon jo vähän kyllästyny noihin tämän kevään malliston vaatteisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan mieli muuttuu nopeasti näissä...! ;)

      Poista
  10. Meillä on muutama lemppari t-paita parin vuoden takaa ja on vieläkin ihan huippukunnossa. Sitten on osunut kohdalle myös niitä kaks kertaa pesty ja ihan hirveen näköinen- ostoksia. Niistä meni maku vähäksi aikaa koko vaatteisiin.
    Huomasin justiin eilen, että nyt keväällä ostetuista vihreistä sammakkopantseista on sauma ratkennut ja lähtee kyllä reklamointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli viime keväänä juuri tuollainen kaksi kertaa pesty -> ihan hirveä -kokemuksia. Mutta kannattaa kyllä tosiaan reklamoida, jos aihetta löytyy! Rahat tulevat takaisin, vaikka siinä kestääkin...

      Poista
  11. Meillä ei Me&I:ta ole ollut koskaan joten sen laadusta en osaa sanoa mutta täytyy sanoa että on kyllä nykypäivänä harvinaista että joku merkki kestää. Moni ennen niin laadukas merkki on muuttunut kalliiksi mutta huonolaatuiseksi eli mennyt kehitys ihan väärään suuntaan. Harmi juttu mutta onneksi tulee uusia kivoja merkkejä koko ajan markkinoille joissa osassa laatukin on hyvää, joten voi vaihtaa vanhat suosikit uusiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on harvinaista! Ja tosiaan eipä viitsi ostaa huonolaatuista kolmenkympin paitaa, kun ketjuliikkeestä saa paljon parempaa laatua kolmasosan hinnalla.

      Tällä hetkellä uusista merkeistä kiinnostaa kovasti se Gugguu... :)

      Poista
  12. Meillä on miikkarilta viime syksyn mallistosta turkoosi kilpparipaita, josta olen tykännyt kovasti. Kivat pirteät värit. Viime aikoina lapsi on ruvennut kapinoimaan vähän kaikkea vastaan ja esim ruokalappua ei saisi laittaa. Mies oli joku päivä alkuviikosta antanut pojan syödä jotain ilman ruokalappua ja eilen illalla kun pesin pyykkiä, jäi kilpparipaitaan edelleen tahroja rinnukseen. Yritin niitä sitten jälkikäteen liuottaa vanishilla ja jotain tahranpoistajaakin laittaa, mutta tahrat pysyvät. ÄRSYTTÄÄ! Sori tämä avautuminen, tuli vain mieleen miikkarista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain jotkut ikitahrat pois siten että laitoin paidan likoamaan kolmeksi vuorokaudeksi vanishiin. Kuumaa vettä ja reilusti sitä vanishia. Kyseessä oli myöskin me&i -paita. :)

      Poista
  13. Myös meillä on tuo samainen paita kummallakin pojalla ja ei ole mennyt pesuissa miksikään. Tosiaankin harvinaista ja mahtavaa! :) Käytettynä hankitut Me&i- vaatteet ovat toisinaan ihmeen kulahtaneita, joten taitaa laatu vaihdella ja lisäksi luulen pesutapojen vaikuttavan paljon. Minä pesen nämä paidat ohjeen mukaan: nurin 40 asteen hienopesussa. Toivottavasti kesäksi hankitut dinosaur-paidat on samaa laatua :)

    Aloittelen itse parhaillaan lastenvaateblogia: http://toivottomanoivallista.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on ollut vaihtelevaa laatua näissä. Koskaan ei voi etukäteen tietää mikä on susi ja mikä huippu. Esimerkiksi viime keväänä ruskeapohjaiset olivat surkeita, viime syksynä ihan helmiä!

      Poista